korkeintaan viihdearvoa 2

Kesänovellisarja jatkuu alun synkistelyn jälkeen perustummentelulla. Käsittelyssä on työnimellä Lagbildning kulkeva toinen osa, jossa käsitellään aikajännettä tammikuun alku – helmikuun loppu. Edellisessä osassahan liikuttiin vaihtoonlähtöä edeltävissä tunnelmissa, mutta sen voi ihan hyvin skipatakin ja hypätä suoraan tähän kiihkeän jännittävään kakkospätkään.

Ruusulaakso

-oj, men snälla, java bort för bara fem minuter!

Viking Line Isabella nosti köytensä ja irrotti ankkurinsa torstaina 15. tammikuuta, autokannellaan Jagge kahta olutsalkkua vaille täynnä ja B2P-luokan hytissä yksinäinen äitin pikkupoika pää täynnä kaikkea joutavaa, jotkh ei kuuluis sinne ollenkaan. Tais siinä nenäliinan reuna vähän kastuakin, kun mietin tulevaa, mennyttä ja vähän olevaakin. Saatoin kuunnella joitain herkkiä meloodioita vielä kaupan tekijäisiksikin, mutta sitten taisi tulla YUP:n Korkeasta Ruohikosta, yritä siinä synkistellä.

Tammikuun alkuun sisältyi melkoisesti kaikenlaista hallinnollista säätöä, joten mihinkään ylimääräiseen aisaintilojen pohdintaan ei aikaa liennyt – ja ehkä hyvä niin. Ensimmäistä kertaa tuli tehtyä montaa asiaa, kuten nyt vaikkapa käytyä IKEAssa ja sossun luukulla. Kämppäkin yllätti, ehkä varovaisten ennakkokäsitysten takia, positiivisesti. Lauantaina iskin ekaan yhteistreeniin ja sunnuntaiksi kouluun. Enemmän odotin tietysti ensinmainittua ja sain. Koulu nyt oli todellakin sivujuonne koko hommassa, vähän kuin syöpä savukkeissa, kalorit suklaassa tai iänikuinen vitutus koko saatanan elämässä.

Treenipuolella liikettä riitti ja pääsin nopeasti sisälle piireihin. Jos kysyi niin vastattiin ja huolta pidettiin niin yksilö-, kuin organisaatiotasollakin, että härmäläinen pysyy vauhdissa mukana ilman ongelmia. Matte vastaili sitten vähän syvällisempiin kysymyksiin ruotsinsuomeksi ja tunsin itseni kertakaikkisen oikeaan paikkaan osuneeksi. Organisaatiotasolla huolenpito näkyi nyt vaikkapa managerin sähköpostipommitteluna ja “lahjakkuuksien kehitysryhmän” jäsenyytenä. Ja mitä organisaatioon tuli niin heti toisena viikonloppuna otettiin Jagge-matka Skåneen Tiomila-tunnusteluihin. Koko, sittemmin Tiomila-ykköseen valittu, miehistö oli paikalla, vaikka en silloin vielä tiennyt tuon taivaallista oikein kenestäkään. Uusia feissejä tuli koko ajan ja sitten piti osata päätellä että oliko kyseessä huippu, huvittelija, jonkun tyttöystävä/vaimoke, toppatakki vai missä roolissa kaveri olikaan. Ja huomenna sama kuvio samojen tyyppien kanssa uudestaan. Jos ei vaikka varttiin sanonut mitään niin sitten kysyttiin. Toisaalta opin hyvin nopeasti ilmeen, jolla osoitin tarvitsevani kipeästi apua. Kielitaito asetti alkuvaiheessa rajuja esteitä oman persoonan välittämiseen ja ajoittain tämä aiheutti turhautumista. Sanaakaan en silti englantia puhunut, jos nyt ei ihan ääretön pakko tullut eteen – tulihan niitäkin toki.

Muut yhteistreenit pyörivät tiiviisti. Maanantaina vedettiin voimaa ja tiistaina vetoja seuramaja Kamrat Gårdenilla/-lta, lisäksi torstaisin ja usein viikonloppuisin (jos ei satuttu olemaan leirillä) tehtiin suunnistustekniikkaa. Piristäviä yökupeja oli tasaisin väliajoin ja aina oli ryhmää liikenteessä. Kaikki treenit vedettiin melko kovaa, tai siis todella kovaa. En ollut tottunut tammikuussa moiseen vetoharjoitteluun, mutta päätin hypätä mukaan ja kokeilla nyt sitten jotain radikaalia. Vähän myöhemmin aloin soveltaa treenejä ja esimerkiksi tein vähän lyhyempiä vetoja, mutta lisäsin vastaavasti vauhtia ja toistoja. Hauskaa olikin kiusata Mattea ja Pajunlehteä aina tarpeen tullen, vaikka viestimiehistö omat treeninsä sitten meikäläisen ohella lopetti, edellä mainitun kaksikon ollessa toistomäärissä ehkä jossain puolen välin tuntumassa. Muuten treenaaminen oli helppoa: kovien yhteisharkkojen lomaan ei erityisiä omia treenejä tarvinnut lisäillä ja motivaation laimetessa yleensä puhelin soi ja joku kyseli lenkkiseuraksi.

Koivusuo

läget?, -läget?, -ja, läget, -ah, läget! bra! du?, -bra, -brabra.

Puhelinruotsia tuli sitten harjoiteltua taas heti helmikuun alkuun. Härmäläinen näytti IFK:n vuosijuhlissa mallia ja joi itsensä sänkypotilaaksi melkein kahdeksi viikoksi. Soittelin sitten nimittäin jonnekin puhelinlääkärille, joka epäili influenssaa ja siksi asia sitten myöhemmin myös varmistui. Hyvät rutiinit ja väkevässä noususuhdanteessa elänyt kuntokehitys ottivat vähän pakkia. Eka lenkki sitten joskus helmikuun alkuun oli muistaakseni tasan 27 minuuttia. Kroppa ei olisi sietänyt yhtään, mutta pää olisi louhahtanut sinne 19 neliön minkkitarhaluukkuun luultavasti viimeistään 4 minuuttia lenkin aloittamisen jälkeen.

Homma kuitenkin palaili urilleen vähitellen, vaikka paniikki Tiomilaan ehtimisen suhteen eli ajoittain paksusti. Tekninen suunnistussuorittaminen oli kamalaa ja ehkäpä karttamerkkejä lukuunottamatta kaikki perusasiat käytiin alkuun läpi molempien kantapäiden kautta. Olin todella tuskastunut tilanteen junnaavuuteen, mutta aina tuskaisimmalla hetkellä tuli sellainen puolittainen onnistuminen, joka valoi, kehityksen tiellä tapahtuvan positiivisen etenemisen havainnointiin, uskoa. Helmikuun loppuun otettiin toinen vierailu lumiseen Skååneen ja kuun vaihteeseen lähdettiin Italiaan isohkolla porukalla. Tiomilaykkösestä mukana etelässä oli seitsemän kaveria.

Aloin kanssa vähitellen muodostaa itsestäni käsitystä svenskien keskuuteen, joskaan en sitten tiedä, että vastasiko se todellisuutta, tuskin, mutta parempi sekin, kuin totaalinen unohdettavuus ja kevytvanilijaisuus. Tein hommia omalla tavallani, ja okei naurettiinhan mulle usein, mutta pystyin perustelemaan tekoni edes jotenkin. Varmaan se, että olin juro suomalainen auttoi. Ja kyllä mä yhtälailla muitten mukana sitten nauroin muillekin, että jengissä oltiin kiinteästi – tai ainakin siltä tuntui. Olin joku, vaikkakin sitten samalla tavalla erilainen kuin muutkin. Musavisoissa tiesin kaikki biisit, joissa oli särökitaraa ja avauduin kun soitettiin jotain Melodifestivalen kolmosta vuodelta 1997. Koskaan ei kyllästynyt ihmettelemään sitä, että aina treeneissä oli oikeasti kaikki mukana, jos ei sattunut olemaan sairaana tai ulkomailla. Ja jos oli telakalla, niin siitä huolimatta oli kaveri KG:lla tahkomassa korvaavaa, kun muut otti intervallia. Ehkä aika on jo kullannut muistot, mutta missään tapauksessa ei silloin ollut ikävä mitään entistä. Lunta ja suksia kaikkein vähiten. Mutta ei se ollut vielä kuin vasta alkusoittoa..