Hallandsstafetten 2009
Pääasiassa maantieteellisistä syistä johtuen Ruotsissa suunnistuskausi on vielä Suomenkin vastaavaa pidempi. Tästä tuleekin, Suomessa erityisesti vuosina 1866-68 usein kuultu, sanonta: Pitkä kuin Ruotsin jalkasuunnistuskausi. Tämä tekee kuitenkin aivan kuvaamattoman onnelliseksi kaikki me, jotka pidämme kurassa möyrimisestä reippaan keväisessä nollakelissä, räntäsateen piiskatessa kasvoja 12m/s nopeudella iloisen länsituulen tuomana. Tosimies ei kuitenkaan kisaile tuulitakissa (yhtä tunnettua poikkeusta lukuunottamatta). Edellinen kuvaus sopikin sattumalta lähes täydellisesti Ruotsissa kisakauden avanneeseen Hallandsstaffetteniin, joka miesten avoimessa sarjassa koostui neljästä osuudesta, pituuksiltaan 8,5 – 5,5 – 5,5 ja 8,5 kilometriä.
Hallandsstafetten 2009 1.os
0-K: Uutena ja aikaisempaa tunnettuutta vailla olevana seuran jäsenenä, minut oli sijoitettu ykkösdivarin edustusjoukkueen avausketjuun. Samalla annettiin lähes tasavertainen mahdollisuus olla oman onnensa seppä ja luoda valitsijalle paineita nostaa peljaaja, ehkä jopa, ylimmälle sarjatasolle. Managerin erityisestä pyynnöstä olin keskittynyt kilpailuun jo etukäteen ja harrastanut mm. aikaisempien viestiavausten muistelua ja venyttelyä. Lisäksi koin karusta ja askeettisesta suomalaisluonteestani olevan hyötyä, kädet suorina värjötteleviin svenskeihin nähden, verrytellessäni tuulen alapuolella mustassa sadetakissa. Taistelufiiliksiä lisäsi takarivin sisäkaarteen lähtöpaikka, josta vain harva on oleva nousemaan ahtaalla K-viitoituksella sijaakaan. K-pisteelle tullessa olin saanut itseni sumputettua reilun kuudenkymmenen äiän keskiöön. Pienellä raivaamisella olisi varmaan saanut nostettua 5-6 sijaa, mutta jätin väliin peläten nopeaa palautetta. Muissa sinivalkoisissa paidoissa juoksivat kolosen Erkki Peltoranta ja ygösen Martti Lassinpoika.
K-1: K-pisteelle johtaneen tien kapeudesta johtuen letkan vauhti oli jo keskivaiheilla varsin rauhallinen, mutta sellaisena pysyi suunnistajan mielikin. Polun noustessa mäkeen, korjailin hieman asemia suunnitellen samalla poistumista. Tämä tapahtui ehkä rahtusen liian aikaisin ja ajauduinkin aikaisemmalle hajonnalle, josta tietenkin seurasi pieni hätääntyminen. Jatkoin kuitenkin kylmästi sen tiedon perusteella mitä varsin särmättömästä kartasta oli irroitettavissa. Rasti odotteli seuraavan näkemäesteen takana. +0:10
1-2: Pieni koukku oli helppo unohtaa kunhan sai katseen nostettua kohti seuraavaa rastia: mäki oli täynnä äiää kartta auki sinkoilemassa sekä oikelle, että vasemmalle. Aloin arvella hajontojen olevan nk. rejäälejä. Edellä näkyi kuitenkin myös kohti rastia meneviä selkiä, joita ajoin kiinni hieman lähtökiihdytystä kovemmalla temmolla. Tein omatkin bäkupit ja viestirytmi alkoi vähitellen palautua mieliin.
2-3: Halikkoviestimäisesti eri suunnista tulevat letkat kohtaavat rastivälin puolivälin kokoavassa pisteessä – ja hajoavat heti sen jälkeen. En saa ihan selvää pääseekö aidatun vihreän alueen läpi vai ei, tosin suorakin reitti vaikuttaa hyväkulkuiselta. Nostelen muutamia sijoituksia suunnitellen rastinottoa. Tielle tullessa alkaa näyttää hajonnalta, joten jatkan soolona. Näen hajontarastikiven, josta omalle lipulle vielä pieni siirtymä. Pääsen korkkaamaan pesän – ja sehän nyt on aina mahtavaa. (huumoria ymmärtämättömille: rastin SI-leimausyksiköllä menee aina hieman piempi aika leimauksen suorittamiseen, kun se tehdään ensimmäistä kertaa valmiustilaan siirtymisen jälkeen)
3-4: Arvelen, että alkaa olla aika ensimmäiselle yhteiselle rastille ja keskityn asemien paranteluun. Saan näkyviin, minkä uskon olevan kärjen – jopa niinkin tehokkaasti, että vedän osittain kärjen kanssa rastia hieman pitkäksi. Puhutaan kuitenkin luokasta 5 sekuntia, joten laitetaan puhtaasti turhan innokkuuden piikkiin. Totuus on kuitenkin se, että Erik Modig on jo tässä vaiheessa yli puolen minuutin karkumatkalla ja itse leimaan kakkosletkan 7:nä kahdeksan sekuntia sitä vetävästä GMOKin Emil Bengtssonnista.
4-5: Vitoselle lähdetään kärkiletkassa, josta löytyy kolme sinivalkoista paitaa. Vaihdelaatikko muistuttaa duunarin eväsrasiaa iltapäivällä, eikä rytmi siis juuri tielle tultaessa muutu. Lassinpojan kanssa otetaan polkua mutkan jälkeen, kun taas Englanninranta jatkaa pidemmälle. Martin mutkittelua oikoen kohti rastia ja leima toisena.
5-6: Oion hieman penkkoja, vaikka Martti painaa yli. Rinta rinnan lähestytään seuraavaa mäkeä ja ihmettelen, kun Lassinpoika ottaa raakasti vasemmalle. Eihän Ruotsissa nyt näin sofistikoituneita hajontoja tehdä? No siitä viis, leuka ylös ja aukon kautta rastille. Taas on rasia ollut kylmänä.
6-7: Etumaasto on tyhjä suolle asti, jonka toista laitaa tullaan hajonnalta. Erkki vetää alempaa ja ohi, kun kolme miestä käy lipulla, joista kolmantena IFK GBG 2.
7-9: Kasille työstellään rinnettä letkassa optimaalisesti kolmannella paikalla. Letkasta muodostuu rivi ennen rastia, jonka keskellä olen. Rasti on juonikkaasti takarinteessä, josta sen ottaa ensin alin mies. Sitten minä – perustyöstöä. Siitä tiputus tielle, tipun kolmanneksi, mutta oion itseni takaisin toiselle paikalle. Kärki yrittää irrota, mutta sortuilee karkeisiin ajolinjoihin.
9-10: Lähes 180 asteen käännös paljastaa ysille olevan tulossa osastoa noin 10 miehen verran. Itse olen menossa toisena, epäluotettavaksi luokiteltu kärki karkaamaisillaan, mutta takana ohituskylläinen letka. Nostan tielle, polulle ja mäkeen. Kartta on summittainen jo polun kuvaamisessa ja poistumiskohta on arvailujen varassa – samoin siis suunta kohti rastia. Apukäyrällinen nenä on jyrkkä ja kurvaan liiaksi oikealle toteamaan muun letkan nostavan kohti rastia. +1:00.
10-12: Letkan suuntaan rastilta, joskin vähän loivemmin mäkeen. Polulle ja sitä könyämään. Muillakaan ei ole kiirettä, joten annan itselleni pari kävelyaskelta. Jatkan mutkasta suoraan, kun suuri osa muista kiertää. Rastille saan kiertäjiä vähän kiinni, muutenkin tekee gutaa oikoa kärkeä – hyvä näkyväisyys antaa siihen mahdollisuuden. Seuraavalle sama strategia, joskin nostan itseni letkan kärkeen – tosin yhtä miestä uupuu. Se pääsi kympillä karkuun.
12-14: Edelle lähtee GMOKin salapaita, jolla näyttäisi olevan menohaluja, mutta ei taitoja. Kaveri katselee melkein yhtä paljon taakse, kuin eteensä ja meno on yhtä vakuuttavaa. Rastin se poimii pienistä koukusta huolimatta ennen ja ottaa kunnon spurtin itsemurha-alamäkeen tielle. Tiellä se lukee karttaa, mutta näyttää passiiviselta. Tulen valmiilla suunnitelmalla tielle ja lisään vauhtia minkä saan. GMOKin Bengtsson varmistelee kuitenkin etupeesausasemiaan ja ottaa uuden kiihdytyksen noin 30m päähän. Ennen metsään kurvaamista epävarmuus on tiputtanut eron jo lähelle nollaa ja kun takaa hypätään metsään on reagointi salamannopeaa. Rastille se ehtii taas ensin, joskin monta mutkaa enemmän tehneenä.
14-15: Ehdin veivaamaan pitkälle välille valinnan, enkä ala arpomaan. Yritän näyttää vakuuttavalta ja keskityn vain etenemiseen. Bengtsson odottaa hyvästä yrityksestä huolimatta jo tiellä ja lähtee varovasti jatkamaan samaan suuntaan, kuin mihin indikoin olevani lähdössä. Ensimmäisessä risteyksessä tutut kuviot toistuvat. Sitten saan jätettyä etupeesarin ja loikkaan – ehkä vähän liian aikaisin – metsään. Melko hidas pohja vie kohti louhosta ja saan tutut paidat eteeni. Ja kyllä, louhoksen kulmalla odotetaan taas päätöksentekijöitä. Keskittyminen meinaa hajota naureskeluun. Louhikon takarinne on vaarallinen, mutta GMOKin kaveri loikkii vauhdilla ja lähtee etsiskelemään polkua vasemmalle. Jatkan suoraan tien yli luultavasti juurikin sille polulle. Väliä on vielä kuitenin sen verran jäljellä, että kaveri ehtii vielä kiilaamaan eteen rastille.
15-17: 15:sta Bengtsson lähtee hieman enemmän vasuriin, kuin odotan ja veikkailen hajontaa. Korjailen oikealle ja näen takaa tulevan letkan olevan rinnalla hieman suoremmalla valinnalla. GMOKin paita on poistunut näkökentästä, mutta en kiinnitä siihen huomiota, vaan otan rastin letkan mukana. Letka lähtee rastilta oikealle, mutta olen jo päättänyt kiertää mäen vasemmalta, enkä nyt murru. Pellolla vilkaisu taaksepäin oikeuttaa itsepäisyyden. Rastille tulen harjanteita pitkin ja rastimikon punainen pipo hoitaa TV-rastien valonheittimien tehtävää.
Juoksutekniikan maailmanmestari saapumassa vaihtoon (kesk.) (c) Emma Lovén
17-M: Päätän olla kämmäämättä enää viimeistä tosiasiallista lippua ja otan pisteen tarkasti lukien. Rastilta survon vain kohti peltoa ja korjaan kun näen mökin. Maalisuoralla on tuttu kiisselissä juoksemisen tunnelma, mutta hemmetti että oon tyytyväinen että pääsi pois. Kylmäksi alkoi vetää.
Maalissa saan ainakin kolme bra jobbattia ja pari kanonia, vaikka jälkimmäisistä kieltäydynkin. Tärkeähkö Lassinpojan päänahka tulee vyölle, vaikka kisa ei virallisiin valintaperusteisiin kuulukaan. Edarilaagi on kuitenkin vähän lähempänä. Täältä lähdettiin palautumaan tiistain grusåttaniin, jossa kellotin 28:09. Se ei ole huono, mutta eipä kyllä erityisen hyväkään. Edellä ei tosin yhtään epävarmaa kaveria, joten kai tästä pienen plussan manageri voi vihkoonsa piirtää viimeistä miestä valitessaan. Tai sitten ei.
