Joo mä tässä yritin kirjottaa, että miten meni viikko Suomessa, mutta ei pysty keskittymään. Jatketaan laulun sanoin:
Tyyntynyt on, tyyntynyt myrsky on
ja säteellään aurinko lämmittää.
Kääntynyt on, kääntynyt lehti on
tauluun valkoiseen värejä maalailen.
Ja pannaan nyt sitten vaikka pari karttaa, ettei mene ihan siirapin juoksuttamiseksi. Ja voisin mä noista kisoista pari sanaa laittaa tässä.
Salorastit, H21E
Siljarastit, H21A2
Ensinnäkin haluaisin kiittää kaikkia IFK:ta kannustaneita, meidän upeita stafettlöpareita, sekä huoltotyötä tehneitä. Kiitos myös kaikille bloogivierailijoille, jaksoitte eilen painaa F5:sta peräti reilut 340 kertaa – ja se on uusi maailmanennätys! Bra jobbat!
Ja vaikka meillä täällä bloogin toimituksessa otetaan lukijapalaute tosissaan, ei seuraavassa seuraa enää paljoakaan asiaa oman suorituksen ja kisan jälkeisistä tunnelmista: Faktanahan se on nyt niin, että näinkin isolla rasvaprosentilla sija viisi Tiomilasta on jotain häkellyttävää – ja näytin mielestäni senkin, että vaikka oman joukkueen ekan osuuden hajontakaavion viimeinen kirjain oli B niin olisi sillä ollut mahdollisuuksia, vaikka koko roskan voittoon. Kauaksi se ei jäänyt, mutta tärkeämpää on, että kaikki painoi duunia joukkueelle ja joukkue juoksijoille, sen minkä ehtivät. Oli mahtavaa olla mukana siinä myllytyksessä, vaikka vähän kulttuurieroista pientä kärsimystä tulikin. Eikä todellakaan tarvitse katsoa taaksepäin ja todeta että olisi voinut jotain tehdä paremmin, ei olisi ehtinyt. Enkä tarkoita tällä sitä, että olisi ollut täydellinen suoritus, mutta upeaa että ei tarvinnut jäädä jossittelemaan.
If ya wanna do it – do it right!
Paluumatka vedettiin Suomeen ja se oli onnistunut. Monta asiaa selvisi taas sillä reissulla ja lopulta oma pääkin joskus maanantain perinteisellä saunailtaverkillä Aden seurassa.
Kevään isoin ja pimein festivaali tuli ja heilutti mennessään. Kotiinkannettavaksi sai komian messinkisen lätkän, kun raitapaidoissa yllettiin viidensiksi. Tällä tasolla on pakko olla sijoitukseen tyytyväinen, mut jäihän se nakertamaan kun kerran jopa voitto näytti ihan mahdolliselta yön jälkeen. Mun hoidettavaksi annettiin siis 7-mannan jälkeen ykköstontti – en ollu sitä itelleni spekuloinut missään vaiheessa, vaan kuten tuli kirjoitettua kaavailin itseäni osuuksille 3 tai 5. Ja kun tämmönen perusjännittäjä oon niin todella paljon tuli hommaa sen jälkeen märehdittyä – ja ihan todella nippelitasolla edettiin. Henkisen terveyden lisäksi louhahti fyysinenkin puoli, kun maanantain Vikingaträffenin jälkeen jysähti hirvittävä yskä, joka jatkuu edelleen. Torstaina olin jo soittamassa managerille, että ei nyt kye, mutta en sitten jaksanu. Osoitin siis huippu-urheilijalle tyypillistä itsekeskeisyyttä ja pidin itseni listoilla esittämällä perjantain ja lauantain aikana tervettä. Viimeistelytreenit menivät kuitenkin ihan odotetusti ja vanhan kartankin katsomiseen pystyin panostamaan, joten ajattelin etten kovin kaukana olisi tavoitetasosta. Epävarmuus omasta tilanteesta kalvoi tylyä kuoppaansa, luottoa lisäsi tosin lupaava Suunto Training Managerin suorittama tasonosto 9,0:aan (kansallinen mestaruustaso).
Strateginen osaaminen tiivistettynä yhdelle kalvolle.
Lauantai oli sitten hieno päivä. Aamulla ejectoin brutaalit määrät räkää ja yskin juoksuteknistelyn jälkeen keukot hangille. Tätä edelsi tietysti palaveri ja suihkun jälkeen tullessani partsille kahville ajauduin kakkosjoukkueen palaveriin. Myös siellä naureskeltiin K.I.S.S.-strategialle. Kakkosjoukkueen palaverin jälkeen käytiin henkilökohtainen toivelista -palaveri suoraan managerin kanssa. Tyylilleni uskollisena esitin toiveeni päästä noin tuntia ennen lähtöä jonnekin tuulensuojaisaan paikkaan vaihtamaan kengät. Diivailin kuitenkin sen verran, että vaadin takinkantajaa siirtymään nollauksesta karttarivistölle. Tämän jälkeen tuli sarja norjankielisiä lauseita, joihin vastasin parhaan kykyni mukaan joko “eee.. jaa, någt”, “gärna” tai “int s’mye”. Lisäksi kuulin, että kisan jälkeen tultaisiin majoitukseen debriefing-palaveriin. Kieltäydyin vedoten oikeuteeni päästä juomaan viinaa – tämähän on Ruotsissa kirjattu finnjävlaroikeuksia koskevaan lakiin.
Koska Porissa pantu olut on kohta IFK:n naissuunnistuksen menestystäkin harvinaisempaa, ei kisapaikalla tarvinnut kuluttaa enempää energiaa. Tällä kertaa kuitenkin tiesin, että seuralla oli matkassa myös naisjoukkue. Katsoin ensimmäisen vaihdon. Illalla palattiin sitten ruokailleena, levänneinä ja täynnä lääkkeitä takaisin kisapaikalle. Olin paikalla puolisentoista tuntia ennen lähtöä, jota kulutin hakemalla kaffit huoltoteltasta. Lähdin verkalle varmaankin 50 minuuttia ennen starttia ja tässä vaiheessa oli myönnettävä pienehkö jännittäminen. Ensin positiivinen lähestymistapa vaikutti toimivalta, mutta pian hommalle kävi niin kuin rahamarkkinoiden vapauttamiselle 80-90 -lukujen taitteessa.
Ja sitten faktisesti itse kisaan:
Ja Mattila: parturiin huomenna!
o-K: Kuulutus tuli kaiuttimista ilmeisesti lievällä viipeellä, sillä oma arvio lähtölaukauksen ja “15 seconds to start” komennon välisestä ajasta liikkuu jossain kolmen ja viiden sekunnin välimaastossa. Onnia potentiaalisessa onnettomuudessa olivat peuramaiset refleksit ja se fakta, että ehdin siirtää karttani pois lähtötelineen virkaa toimittavien lankkujen välistä. Lisäplussaa lähtöselvityksen ripeydestä kertyy, kun unohdan täysin jännittää – tajuan tämän onneksi vasta myöhemmin.
Perinteinen dilema viestin avausosuuden lähtökiihdytyksessähän liittyy kartan lukemisen ja oman letkasijoituksen väliseen trade-offiin. Mikäli juoksija A panostaa enemmän lantion alapuoliseen toimintaan, saataa hän – fyysisestä kapasiteetistaan riippuen – saada kohennettua asemansa metsään päästessä sellasiksi, jossa hänellä ei ole käryäkään edes K-pisteen sijainnista kartalla. Puolestaan juoksija B saattaa panostaessaan rauhalliseen ja tarkkaan kartanlukuun, joutua tilanteeseen jossa täydellisen suunnitelman toteuttaminen on mahdotonta n juoksija A:n tukkiessa etenemisväylät. Kiihdytyskaistan ilmeisten pullonkaulakohtien painostuksesta valitsin lähtökiihdytyksensuoritusstrategiaksi rapsakkaan pakarajuoksun ainakin toiselle kiviaidalle asti, jossa aloittaisin mahdollisen K-pisteen etsiskelyn karttarullasta. Itseluottamus suunnitelman toteuttamiseksi oli riittävä, ikinä kyse ei ole ollut kirin vauhdista vaan sen pituudesta. K-pisteelle saavuinkin arviolta noin sijalla viisi, vailla käsitystä ensimmäisestä välistä, joka tosin ei ole arvio.
10mila 2009, 1.os.
K-1 (113): Ykköslipun halkaiseminen varmasti oli yksi radan päätavoite, joka palautuu mieleen ja otan hommaa vähän alemmas. Rasti asettuu ikävästi oman reitinvalintasektorin väliin, mutta valitsen tiekierron koska tien juokseminen kisan alussa, vaikka vähän huonompanakin reitinvalintana, kannattaa aina (Köde 2006). Tiellä saan lyötyä pari ekaa väliä lukkoon ja vastailemaan niin Samulille kuin Paukellekin koodiuteluihin. Samalla innokkaammat loikkivat karkuun ja ajatus lirvahtaa vähäsen kulkupoliittisiin mietintöihin, josta kuitenkin annan itselleni ruoskaa. Poistun tieltä ennakkoon kaavaillusta kohdasta, kuitenkin vain yksi paita edellä. Pienen tiheikön läpi, kivimuuri, suo, pieni mäki.. suunnalla.. toisen letkan tulo vasemmalta.. arvioin leikkauspistettä ja bongaankin jo rastikiven. Nopea läpsäytys olkapäälle ja takaisin karttapuuhiin. 50 % tavoitteista suoritettu.
1-2 (113-112): Koska arvioin parihajontaa ja tiedän, että on olemassa toinenkin ensimmäinen rasti, uskallaan luottaa kohtuullisella varmuudella edeltä lähteviin kahteen paitaan. Tarkkailen lähinnä suuntaa, mietin hetken vielä muita vaihtoehtoja, mutta otan peesiä tielle ja polulle. Takana tulee massiivinen valopatja ja olo on uskomaton. Tiomila ja oma perse kolmantena. Henkinen raippa sivaltaa taas nautiskelijaa ja jatkan kartan vilkuilua, luen muutaman koodin välimuistiin. Alas rinnettä, paskikkoon, märälle suolle, kivimuurilla nopea varmistus, mäen yli ja lipulle. Ehkä toisena, edelleen uskomatonta.
2-3 (112-123): Jatkan aktiivisissa peesailutouhuissa ja käyttelen vuoroin karttaa, vuoroin kompassia. Homma etenee helppoa ja varmaa reittiä jouhevasti. Tiellä otan mielestäni todella rauhallisesti ja ihmettelen kun kukaan ei halua ohi. E d’fannu faktikst så att d’finns inga som vill springa? Selitys liittyy kuulema sinivalkoiseen paitaan, sitä ei kannata ohittaa. Tieltä poistumiskohdasta näkyy heijastin ja mäkeen joku lähtee kokeilemaan päivän kulkua. Tätä sekä odotin, että toivoin.
3-4 (123-110): Rastilta irtoamisessa tulee pientä linjaeroa, mutta luotan kompassiin ja tähtään tienmutkaan. Alkuun näytti, kuin oikealta lähtenyt letka olisi ollut nopeampi, mutta märkä suo hyydyttää innokkaimmankin taistelijan. Edellä menee yksi paita ja homma on taputeltu nyt tv-rastille niin tyyppisesti, että leima rapsahtaa ruutuun toisena. On vaikea sanoa, että onko hauskempaa tulla tv-rastille kärkimähinöissä vai nähdä livenä itsensä tulemassa tv-rastille tv:stä kärkimähinöissä. Olo on edelleen uskomaton, alan kysellä Tiomila-fiiliksen perään – ei tän pitänyt olla näin helppoa, missä taistelu? missä veri? missä jugurttihevoset?
4-6 (110-108-109): Seuraa vedä-kompassilla-ja-oio-edellämenevän-mutkat -osuus. Lueskelen samalla huvikseni seiskaväliä, jossa suonylitys näyttää masentavan välttämättömältä. Ainiin, oishan tässä voinut olla Spring Cup -hajonnatkin, mutta en mä kato aatellu. Toisaalta olin kyllä ihan maxigrip-osastolla koko setin.
6-8 (109-101-134): Melko märjän ja tyhjän oloinen väli, johon pystytän oman kompassiavusteisen letkan. Tiemaalla päästän pari kaveria ohi, joista toisen tunnistan IKNV:n Patanaksi. Kärki luukuttelee polkua pitkäksi, johon em. uusi vetomies ei kuitenkaan lähde. Purkkiin siis tämäkin. Seuraavalle taas Patanan peesissä – Mikko kuitenkin katselee lähes yhtä paljon taakse kuin eteen, joten lähden omalle reitille hieman vasemmalle. Alempaa näyttää menevän iso letka (hajontarastille 132), mutta oma homma on puikoissa. Mäen ylittää leveä rintama yhdellä tunnustelijalla, joka kuitenkin tekee hieman koukkua. Saan kaverin kiinni tulemalla lipulle suoraan.
8-9 (134-154): Väliä olen katellu sen verran, että siinä ei mitään isompaa kattelemista ole. Alun vihreän välttäminen ja keskivaiheen pystyvihreän väistö kuuluvat ohjelmaan. Letkaa ajelee oikealla kädellä, mutta mielestäni vinosti ja otan omalla suunnalla. Edessä ei mene ketään. Aukon ylityksessä jään ja yhdyn oikealta tulleeseen letkaan sijoille 5-6. Mäki seuraavaksi ja heijastin näkyy puiden lomasta, joskin kompassin väittämästä suunnasta. Letkan kärki koukkii, joten oma sija nousee taas rastille.
9-11 (154-106-107): Sitten otetaan taas niin sanottu transportsträcka ja ajellaankin aika jyrkkää kulmaa tielle. Innokasta yrittäjää riittää taas, mutta oma kiire loppuu kun näen uudistetun KR:n paidan. Viimeksi SM-viestialoituksessa tän kaverin peesissä oli kiire, nyt on jokseenkin rauhallisempi meininki – Tomi tykkäilee. Juomapisteestä muki ja sitten pellolle kampeamaan. Alkuun mietin että voisi kierrellä peltoa pidemmällekin, mutta letka ryykii suoraan, ai ei kaikki ryy’ikään, joten kierretään sitten. Eteen tulee tuuhea Lynxin mies, joka kaipailee koodeja. Esitän veikkaukseksi seuraavan rastipisteen sijaitsevan jossain tuon 5000W halogeenin vieressä, joka luo kajettaan aina synkkään metsään asti. Väliaika antaa kaksikymmentäyksi sekuntia kärkeen ja sija on seitsemäs. Toki ollaan tultu hienoisessa sisäkaarteessa (<100m lyhyempää kuitenkin), joskin suhteellisen puhtoisesti. Tästä sitten letkan mukana seuraavalle, tullaan hiukan liian ylhäältä, joskin omissakin odotuksissa rastikivi olisi voinut siellä ollakin. Pientä värinää siis.
11-12 (107-119): Ja nyt kun sitä Tiomila-fiilistä tuli aikaisemmin huudeltua niin nyt sitä sitten aletaan saamaan. Ilmeisesti lähestyvä värväys saa veren kiertämään saalistuselimistössä ja äiää sinkoaa taas joka suunnasta joka suuntaan. Alku mennään rauhallisessa jonomuodostelmassa, mutta avoimelle alueelle pääsyn jälkeen alkaa iso haravointi. Omat arviot kulkusuunnasta, polultairtoamiskohdasta ja rastivälin jäljelläolevasta matkasta osuvat suunnilleen kohdilleen ja pongaan parikin rastia kohden menevää kaveria. Oikealta kierrolta ehtii eteen vielä muutama tossumies, mutta oma leima sijalla 11 – 13 sekuntia ensimmäisestä.
12-14 (119-160-38): Kaikille tulee yht’äkkiä perkeleellinen kiire päästä värväämään kärjessä, joten oma sijoitus hieman valahtaa tässä. Pari sekuntia napsin takasin suoremmalla toteutuksella, mutta ihan sama tässä vaiheessa. Imaisen geelitkin luottaessani, ettei letka pummaa. Leima ja sitten slaombakkea alas ja kisakeskuksen ohi kevyttä pakarajuoksua. Tuntuma on hyvä ja kuulen muutamat “yvae thomi”, “hyvä tode” ja “bra thomiii” huudot. Niillä pitäis sitten jaksaa vielä loppulenkki, joka näyttää yllättävän pitkältä. Aavistan, että juoksun yllättävässä keveydessä on merkkejä pian koittavasta kylmäyksestä.
14-16 (38-115-59): Sitten päästään taas letkoille, ajelen alkuun hieman pehmeästi ja ajaudun oikealle. Kurvaan sieltä sorsanpojan peesissä tielle ja siitä taas homma hallintaan. Jäätävä pusikkoa kohti rastia, alakautta ohi ja kääntö lipulle. Jusbon kanssa on vaihdettu taas koodit, mutta mies on sen sijaan hävinnyt ennen leimaa – joskin löytyäkseen sitten seuraavalla välillä saakelin hitaasta pusikosta. Meinaan hermostua kun kaveri ei liiku mihinkään, mutta ohikaan ei kyllä pääse. Tiellä spekuloidaan hetki valintaa ja päädytään ajamaan pieni pätkä tietä ja sitten kielletyn alueen reunaa. Se on todella hidasta, mikä kyllä olisi kartastakin ollut aavistettavissa. Vasukista tuleekin letka eteen, joka tosin ajelee sitten pikku koukut oikelle. Itse kiittelen ja napsin rastin ättäkpointti niinkin kaukana kuin kielletyn alueen kulmassa.
16-18 (59-56-124): Vaikusaste ei tällä välillä huimaa, joten keskityn aktiiviseen peesaukseen ja hilaan itseäni sekunnin lähemmäksi kärkeä. 11 miestä leimaa ennen. Seuraavalla välillä kone yskäisee sitten ensimmäisen kerran hieman huolestuttavasti. Peesailen pelkällä kompassilla ja mietin kulkupolitiikkaa, ilman että huomaisin palauttaa itseäni kisan edellyttämälle valveustasolle. Havahdun polulla, en tiedä yhtään missä mennään. Kaivan luupin eteen ja erottelen kiviaidat poluista ja löydän itseni aukolla, kun polkukin tekee merkittäviä mutkia. Kelaan nauhaa taaksepäin ja muistan, että tie on jo tullut ylitettyä. Erittäin huolestuttavaa. Nostan polulta kun näen aukon oikealla ja olen mielestäni pelissä mukana. Ajelen hieman liian touhukkaasti ylös ja olen rintessä hieman liian aikaisin. Näen kuitenkin leimausliikkeitä, joten mitään isoa koukkua ei synny. Hyvä, että herätys oli näinkin pehmeä. Maksimissaan tähän suttaantui joku viisi sekuntia, mahtuu vielä mun vihreseulasta läpi.
18-19 (124-97): Seuraavaksi rastiksi on helppo veikata ei-hajontaa, joten suunnistelen peesissä minkä jaksan. Reitinvalintaa ei oikein ole tarjolla, kun tietäkään ei saa kiertää. Meno on taas ihan kohtuullisen rauhallista, joskin tiheikössä tuo ohittamisen helppous on vähäisempää, kuin mitä se perustummentelun lisäksi olisi. Heijastin näkyy kauas. Tulen Haaskan ja Käyhkön jälkeen leimalle.
19-21 (97-117-163): Tien ylityksessä on hiljaista ja mietiskelen että näinköhän tässä nyt on tipahdettu niistä kärkimähinöistä. Joku on varmaan polkaissut pedaalin medaaliin jossain vaiheessa. No siitä viis ja nousua. Korkeimman kohdan kautta ja sitten polkua tiheikön läpi. Tiheikön jälkeen kääntö lipulle. Hajonnan antoi tähän. Haaska lähtee mukaan rastille, muut jatkavat polkua. Sitten taas kompassin suoristelua ja niitten vähien kohteitten lukemista mitä tähän seuraavalle välille tarjotaan. Otan itseni lopullisesti kartalle suon nurkasta, jonne tv-rastin valot jo paistavatkin. Homma näyttää viimeisen kerran hyvältä, kun leimaan sijalla yhdeksän – kärjestä 11 sekuntia.
21-22: (163-162): Seuraavalle lähtö on hieman tahmea ja katselen kun ryhmää lähtee rajusti vasemmalle. Itse korjaan vähäsen oikealle ja kuvittelen työstäväni valkoista kiilaa vääjäämättömästi kohti tiheikköä. Olen jossain letkassa ja näkymät eteen ovat heikot. Vilkaisu kompassiin aiheuttaa pienen paniikin, ajelen 90 astetta väärään suuntaan.. Sitten tullaankin jo tienristeykseen, jossa pulssi taas tasaantuu, täältäkin sen oman rastin löytää. Pian tien pään jälkeen alkaa kuulua piippailua ja katson epäuskoisesti kun miestä kääntyy vastaan. Ei stnah, mullahan on vielä ainakin 200m omalle rastille – ja takaisin pitää melkein tulla samaan paikkaan! Va’faaaan?! Rauhoitan seuraavaksi tilanteen ja jatkan lipulle.
22-23 (162-126): Palaan siis rastille 50 ja siitä e-a pisteen kautta kohti seuraavaa lippua. Olen jossain letkassa ja tiellä tummentaa ankarasti. Ajelen hyvää urastoa eteenpäin ja edeltä miehet kurvaavat oikealle (rastille 147). Itse tulen suolle ja otan kiinni kuviorajalta, mutta korjausliike on hieman karkea ja ajelen seuraavalle hajontarastille, ehkä hieman laumakäyttäytymisellä. Ponjaan kuitenkin aukon nopeasti kartalle ja palautan tursuavan nauhan takaisin kasettiin. Rastille tulen vähän turhan ylhäältä, mutta varmasti. Vastaan tulee joku, ilmeisesti kävi väärällä hajonnalla. Ennen mua on tällä rastilla ehtinyt leimaamaan kaksi ukkoa, mutta tästä ei ole mitään käsitystä. +1:00
23-25 (126-131-127): Vaikka tulin lipulle yksin tulee perään seuraavalle pientä letkan tynkää, joka ottaa peesiä. Survottelen tielle ja sitten taas homma hanskaan. Lippu 47 näyttää alkuun kiinnostavalta, mutta pieni tutkan pyöritys paljaastaa nenän takaa myös omankin lipun, joten vältän tämän miinan. Loppu ei näytä sitten herkulliselta, totuus on sitäkin pahempi. Jään käytännössä jumiin pystyvihreään ja kestää todella kauan että pääsen kiviaidan viereen ja uudelleen juoksemaan. Millegård, joka toisella osuudella tekee tälle hajontasarjalle kovimman noteerauksen, on välillä yli neljäkymmentä sekuntia nopeampi, joten kirjaan itselleni tästä puolen minuutin koukut. +0:30. Olisi pitänyt juosta vaan jyrkemmin ylös ja väistää pystyvihreää mahdollisimman paljon. Tämä oli toki jo alkuun tiedossa.
IFK:n äiät lakeeteilla.
25-M (127-200): Loppu on sitten rusikoimista. Haldenin kakkonen esittelee kirivoimaansa, mutta jossain palaverissa sovittiin, että jokainen leikkaa loppu- ja alkukiristä 10 sekuntia, joka nyt jostain palautuu mieliin. Taistelu orastavaa kramppia vastaan käy samaan aikaan kuumana oikeassa pohkeessa, sitten koko oikeassa jalasssa ja teknisesti näyttää varmastikin huvittavalta. Vaihtosija on 51, kärkeen tulee 4 minuuttia ja 11 sekuntia. Hajonnan merkitys tästä ajasta on ilmeinen, mutta tuli sitten vähän vihrettäkin toki. Ulkokaarteen miehistä vaihtoon kuitenkin nopeasti katottuna kolmantena, joten ihan kai voin olla tyytyväinen. Manageri kyselee että tuliko koukkua, ja sanoin että tulihan tuota vähäsen. Hajonnan vaikutuksen arvioinnin jätän tekemättä, mutta totean vain, että pientä eroa saattoi olla mukana.
Tästä sitten kämpille elpymään. Tarkoituksena oli nukkua, mutta Yöteboyin uusi kuningas Christian Christiansen vetää långalla niin hirveän ajan tauluun, että ei taas jännitykseltä kykene. Samalla huomaan, että oma vetohan meni loppupeleissä ihan ilman niitä paineita joita olin itselleni kerryttänyt. Ja hyvä niin. Aamulla sitten manageri kysyy, että mitä haluun vetää Jukolassa. Vastaan refleksinomaisesti että aloitusta, mutta nauran päälle että käy kyllä mikä tahansa. Ankkattoo kuim äiäm käy.
Onnistunu kenraali ja sillei. Tillisillei.
Vikingaträffen 2009
Tiesi jo aamusta et tänää ei lähe, mut lähin silti. Eikä se sit kyl lähteny.
7-manna oli IFK:n kalenterissa viimeinen röödillä pohjavärillä kirjoitettu tapahtuma, eli viimeinen näyttöpaikka ennen 10milaa. Oman koolin säilyttämisen kanssa oli lievästi sanottuna vaikeuksia: edellinen viikonloppu ei ollut varsinainen suksee, ja muutenkin äiät olivat juosseet niin pahasti ristiin, että keksin hyvinkin nopeasti puolen tusinaa syytä miksi Yöteboysta minä hetkenä hyvänsä häipyvä suomalaisvaihtari löytäisi itsensä paikalta kakkosen ankkuri. Sunnuntain lepäily paransi polven olotilaa sen verran, että maanantaille pystyi viemään läpi sikavedot ja tiistaille toiset. Muut tekivät samanaikaisesti vetoja metsikössä aivan Brudaremossenin vieressä ja ainakin Peltoranta kävi ihmettelemässä meininkiä. Sanoin “Lita på mei, je’vet va’je gjör” ja todellakin toivoin samaa.
Onneksi kukaan ei kehdannut vaihtaa joukkueita Hjornatta-viikonlopun jälkeen, vaan pääsin alkuperäisen suunnitelman mukaisesti ykkösen kakkososuudelle, 5km ladulle. Ajattelin, että näin haetaan mahdollisia taistelupareja: aloittajat Peltoranta/Pentonen/Haapa; kakkosella Mattila/Lassinpoika. Että kolmos-vitososuuden tiossa juoksisi joko Mattila tai Lassinpoika ja mikäli Pentonen(-Haapa -kaksikosta jompikumpi) olisi aloituksessa liekeissä, niin saisi hoidella homman myös Tiomilassa. Muuten mentäisiin peruskuviolla eli Peltorannalla. Lassinpojan härgjäinen juoksu Hjortnattassa oli turhankin tuoreessa muistissa, joskin tiistaina mies valitteli pientä vilustumista. Keskiviikkona tuli perinteinen “kaikki ei jaksa spekuloida niiiiin saatanasti” tilanne, aloin rauhoittua ja otin jopa vanhan kartan kisasta auki youtuben ja fäsärin väliin. Torstaina vedettiin kisan alle aamulla pikku verkat ja illalla palaverit, jossa sovittiin taas että laitetaan kisaan väriä. Yritin näyttää paltsussa todella vittuuntuneelta – norjaa kuunneltaessa se on tavallistakin helpompaa.
7-manna 2009, 2. os
0-K: Loppupeleissä selvittiin kisapaikallekin. Matkalla yritettiin kuunnella jotain nojailua puoli biisillistä, mutta sosiaaliterroristina iskin enempiä diskuteeraamatta Volbeatit koneeseen ja aloin hakata tahtia. Ja jotta tässä jutussa kohta pääsis metsään sanon enää, et luulin ekan osuuden käyvän värväyksessä ennen vaihtoa, joten tuli vähän kiirus kun olin vielä kassilla kun eka valo tuli keskukseen. Onneksi Peltoranta oli koukkinut, eikä tarvinnut näyttää enempää amatööriltä.
Ekana sinivalkosista vaihtoon lykkii Pentonen ja päästää Lassinpojan metsään. Sitten tulee Haapa ja päästää G Lassinpojan maastoon. Peltoranta lykkii maaliin sijalla 23. reilut 3 kärjestä, vajaa pari Pentosesta ja reilun minuutin Haapasta, tuntuu kyllä pidemmältä ajalta. Toivon näkeväni Lassinpojat mahdollisimman nopeasti.
K-1: Ehdin koon jälkeen miettiä, että Pentonen otti varmaankin aloituksen haltuunsa edellisellä osuudella, joten laskin ainoaksi mahdollisuudekseni joukkueeseen pääsylle Martti Lassinpojan muussaamisen. Verryttelystä hankittu rento juoksufiilis säilyi ja päässäkin oli yllättävän tyyntä. Edellä menivät Densel kakkosen Fleurent ja Haldenin Helgerud. Kyyti kelpasi, vaikka suunnittelin suorempaakin rastinottoa.
1-2: Rastilla on melskettä ja kadotan em. pojat jonnekin. Suoristan kompassikäden ja vedän uskomattoman huonoa paskikkoa voimalla. Halden ilmestyy kuvan oikeaan laitaan hieman ennen polkua ja valitsee peesiroolin. Jatkan kompassilla ja tulen vaalean alueen laitaan. Nostan nenälle ja ponjaan kiviaidan oikealla. Katselen valoja arvioituun rastisuuntaan ja olen havaitsevani leimausliikkeitä. Kaarran loivasti oikealle polun jälkeen ja otan rastin ehkä kolmannesta kivestä.
2-3: Kolmoselle otan alun vähän turhankin tarkasti, lueskelen epäolennaisuuksia ja niitäkin väärin. Kompassilla ohjailen itseni mäkeä könyävän letkan hännille ja poimin vasemmalta aukon kautta itseni takaisin kartalle. Polun ylityksen jälkeen pakka leviää, mutta luotan yhdistelmään kompassi+IKHP.
3-4: Rastin jälkeen kombosta tipahtaa jälkimmäinen osa pois ja jatkan polulle. Otan irtoamiskohdan hellästi ja jatkan aika pikkutarkasti. Tossu hörppää kuitenkin vähän liian aikaisin alamäkeen, jossa luulen nähneeni tiheikön. Pienen ihmettelyn jälkeen löydän itseni rastin viereisestä kumpareesta, josta leimalle. Halden ja Denselni kuittaavat. +0:10
4-5: Pelimies olisi tässä vaiheessa seuraavaa koodia tarkistaessaan huomannut sähkömerkin ja ajanut selät kiinni tyytyväisenä. Nyt en näin tee, mutta peesaan silti. Samalla tulee kuitenkin luettua aika huolellisesti nyppylöitä ja kivistyksiä. Nopein väli napsahtaa silti, letkaa on edessä ja takana. Ja kun nyt henkseleitä kerran alettiin paukuttelemaan, niin todetaan että ykköseltä vitoselle tulee osuuden paras noteeraus. Se nyt tietysti ei ole ihan vertailukelpoinen ulkokurvin miesten kanssa, mut näyttää hyvältä (y).
5-6: Radan toinen ns. pitkä väli on vähän väsyneen oloinen ja jätän suunnitelman tekemiset muille. Peesaan Denselnin kaveria ja yritän samalla vilkuilla kompassia. Suo on märkä, joten siirrämme napsun vasemmalle. Tiellä sitten lantiota eteen ja rullauskokeilua. Palautan samalla suunnistuksen itselle ja teen työtä rastille asti. Muutakin osastoa on liikkeellä ja mm. Kinnin selkä nousee juuri sopivasti leimalta.
6-8: Seiskalle tulee sitten missiä, vaikka vähän ihmettelenkin että noinkin paljon. Jos väliä lähti, niinkuin nyt, työstämään suoraan, ajautui paskikkoon ja sieltä uraa hakiessa meikäläinen liiaksi oikealle. Lisäksi piti tietysti yrittää Juhoa kyykytellä, mikä nyt joutui vielä odottamaan. Polun jälkeen luin vielä kumpareet väärin, mutta heijastin näkyi onneksi kahden kiven välissä ja koodikin täsmäsi, joten leima siitä. +0:20 Seuraava on taas radio, jonka myös huomaan. Ajelen Juhon peesissä ja mies työstääkin välin hyvin, vaikka välillä on kartan valkoisesta huolimatta todella tiheää.
8-9: Kasilla kuula alkaa olla hieman täynnä itsekehua, joten lähtöä ei tule katottua ihan hirveän tarkasti. Suurpiirteisellä kompassin katselulla lähdetään jatkamaan, mutta huonosta kartanluvusta johtuen tielle pääsy kestää odottamattoman kauan. Yritän loikkia ja vauhti tuntuukin olevan hyvä, mutta onnettomat mikroreitinvalinnat pitävät asetelmat ryhmässä melko vakaina. Viimein tiellä polkaisen pedaalin medaaliin ja yllätyksekseni huomaan maiseman alkavan vaihtua aivan uudella tavalla. Mahtavaa hurmosta lisää vielä G-Lassinpojan paidan näkeminen tiellä, joten olen valmis kolauttamaan suotiheikköön täysin päättömästi. Lopulta saan kammettua itseni pellolle, jossa juoksua hidastaa lampun uudelleenasemoiminen. Tiemaan jälkeen alkaa avoimempi metsä ja näen oikealta lähestyvän diagonaalissa letkan. Omat kalkyylit varmistuvat louhoksella ja jatkan mäen päähän lipulle niukasti JGL:n perässä. +0:15
9-10: Väliä lähtee vetämään tuttu Denselnin paita, mukanaan Spring Cupista muistettava Tisarenin Merz ja Halden, jonka näkemisestä en ole hyvilläni. Väli tulee vedettyä enemmän tai vähemmän nollat taulussa aina puoleen väliin asti, jolloin myös Denselnin mies alkaa viimein tekemään oikeita pääöksiä. Tien jälkeen taas suunnistus hanskoihin, vaikka koko letka tuleekin samalle lipulle.
10-11: Kympiltä letka lähtee vähän viistoon suolle, enkä ole ihan tyytyväinen kehitykseen. Otan kompassin kauniiseen käteen ja poistan itseni letkan vahvuudesta. Alkuun homma vähän jännittää, mutta pitkän erittäin kriittisen havainnointijakson päätteeksi huomaan sittenkin olleeni oikeassa. Mikä itseluottamus ja tarmo! Rastilla leimaan sitten jo paikalla kaksi. Pan KS:n Modig on poistunut paikalta yli kolme minuuttia sitten.
11-M: Loppuun saadaan vielä kuitenkin aikaan kohtuulliset tragedian ainekset sisältävä kylmäys, jonka aikana letkaa luikkii taas ohi. Luen väliltä väärin kaiken mahdollisen ja mahdottoman, vaikka oikea lähestymistapa olisi ollut raaka kompassisuunta vähintään linjalle. Valkoisten alueiden tiheys hämää ja unohdan kompassinkin hetkeksi. Kun mikään ei enää täsmää mihinkään jatkan kylmästi kompassilla ja saavun vihdoin linjallekin. Rastille menee tuttua kalustoa ja nyppii kun ei kuula pysy kasassa. Jälkeenpäin muistuu mieleen Tiomila 2007, jossa loppulenkillä kasetti levisi totaalisesti toiseksi viimeiselle rastille. +0:15
Heja Blåvitt!
Loppusuoralla ohitan vielä muutamat nimet, mutta häviän vähän reitinvalinnalla vaihtoleimasimelle. Se on sitten enää kuitenkin kosme-/statistiikkaa.
Kun saan annettua kartan CC:lle ylähampaat puristuvat alahuulen päälle ja käsi nyrkkiin. Teen saman uudelleen, kun näen loppusuoralla kaksi sinivalkoista paitaa ja tie on hetken kevyt.
Suru puserossa soittaa kitisevin kielin,
Minä mielin ankein vaihteita ronklaan.
Minä hoputan kulkua raiteilleen,
Kiroan kuin mies, sanon:
Saatanan kone, älä hyydy, älä hyydy nyt.
Minuun on osunut elämän luoti.
Olen syntynyt vasten tahtoain.
Sain sielukseni vain käytetyn auton ja kiireen pois.
Sinä saatanan kone, älä hyydy, älä hyydy nyt.
Olin vetänyt miljoona väliä synkkää,
Kitkerää kipinää kalliolla lyönyt.
Olen tiennyt sen, minkä ansaitsen.
Olet kalleimpani, sinä saatanan kone, älä hyydy.
Hjortnatta 2009, 10,0km
Viime viikonlopusta on kertomatta vielä, miten kävi Hjortnattassa ja keskimatkalla Hisingenissä. Aden kanssa ajeltiin sen verran noita suunnistustreenejä, että intoa puhkuen lähdettiin liikkeelle eli ei. Oikea polvikin vihloi pahaenteisesti, teki sitten jotain eli ei. No Hjortnatta piti ottaa rutiinilla ja kattella sitten kulkiko juoksu eli ei. Rutiinista kertoo taas se, että ysin jälkeen kompassin vilkuilu ei enää onnistunut ja varakompassikin oli mukana eli ei. Onneksi vätskalta sai uuden varakompassin nopeasti eli ei ja matka jatkui sen jälkeen puhtaasti eli ei. Maalissa sitten sai ottaa kehuja vastaan eli ei ja managerikin lähetti ihan onnittelusähkeen eli ei todellakaan ei. Onneksi oli kuitenkin niin fiksu, eli ei, että keksi ilmoittautua seuraavaan kisaan, jonka lähtöön oli maaliin päästessä alle 12h.
Tolereds AIK Meedeli
Riittävien, eli ei, 4h yöunien jälkeen otettiin todellinen pummibussi 17 kotiovelta ja pois hypättiin päätepysäkillä 400m TC:stä. Polvi oli tässä vaiheessa jo soirossa ja pää vieläkin enemmän. Fiksuinta mitä olisi voinut tehdä olisi ollut ottaa olut ja seuraava bussi kämpille, mutta ei. Paras juttu tästä kisasta on lähtöviitoituksella sk8er boylta kuultu “snygg tröja”. Kympillä päivä kirkastui sen verran, että tajusin viimein keskeyttää. Sain kuitenkin ysikymppiset rankipisteet, parhaat ikinä!
Kotona odotti sitten taas managerin viesti että mites nyt näin ja siihen sitten että nyt näin. Synkensi todella paljon, mutta myrksyä tyynen edellä sano..
