korkeintaan viihdearvoa 2

0-K: Yöviestin jälkeinen päivä ei auennut edes kolmannella kahvisaavillisella, joten päätin jäädä kämpille nukkumaan, muiden suunnatessa SC:n klassikille – ketä kisaamaan, ketä åbene-baanoille. Pienen pössöttelyn ja teknistelyn jälkeen totesin, että päätös oli todellakin oikea. Polvien sijasta nousi vain syke ja räkä, joten heitin peiton korviin ja aloin jännittää pääsisikö sunnuntaiksi viivalle. Samalla alkoi kiinnostaa, olisiko yössä irronnut parempikin suoritus, jos olisi ollut normaalina – vai johtuiko terävä, mutta matala kuntopiikki vain elimistön herkästä tilasta.

Illaksi fiilis vähän kohosi ja aamulla olin riittävän valmis viivalle. Ihan satarosenttisesti en ollu tyytyväinen, mutta sovittiin manatserin kanssa, että tehdään se mihin pysytään ja katsotaan mihin se riittää. Lisäksi ajattelin, ettei kolmosen ankkurin suorituksella olisi niin suurta seksuaalista merkitystä kenenkään yöunille. Viestin alku sujuu kuitenkin treetjelaakilta niinkin hyvin, että ollaan sijoilla 7. kun tulee vuoro ankkurin saada kartta. Samassa sykäyksessä vaihtaa Paimiota, Vehkalahtea, Orionia, Rykmenttiä, Tisarenia ja younameittiä. Elämänsä kevättä elävinään oleva nälkäkurki Asp tuo kuitenkin puomille väärän työvälineen, jonka kanssa ronkeli ankkurismies ei hievahtele. Kun uusi kartta on näpeissä on latu K-pisteelle tyhjennyt nimimiehistä ja oikeastaan kyllä kaikista muistakin. Alussa on kuitenkin pelottava kulku, juoksu nousee välittömästi ainakin toiseen plaaniin ja tuntuu kuin jalat eivät koskisi maan pintaa laikaan.

SC: Stafet

K-1 (75): Koolle mennessä olen saanut kaverikseni Merzin, joskin Tisarenin paita päällään. Tekemäni nopea taipumusanalyysi paljastaa, ettei kaverista ole mihinkään, joten kurvailen omia uriani suurpiirteisesti eteenpäin. Saamme kiinni KOK 2:sen miehen, joka koukkii ykkösellä toiselle – ja koko radan ainoalle hajontalipulle. Tisarenin mies vaikuttaa virkeältä, joskin olanylivilkuilun määrä paljastaa suunnistuksen olevan isolla painolla sinivalkoisen paidan kantajan käsissä.

1-6 (75-84-35-73-74-76): Tisaren vetää kakkoselle (84) ja seuraan koska ei ole valittamista. Kolmoselle (35) tarjotaan puolestaan vetovastuuta ja otan sen vastaan. Kompassisuunta hieman lipsuu, joten ajelen kunnes näen polun. Sieltä loivasti toivotaan-toivotaan -metodilla rastille. +0:15 Neloselle (73) otan homman hallintaan. Tässä vaiheessa Merz on lopettanut etupeesailun ja vetää omalla linjallaan rastilla eteen. Vitoselle (74) ja kutoselle (76) sama kuvio jatkuu: Merz ottaa särmikkäämmin ja leimaa edellä Mattilan seuraillessa pehmeämmillä ajolinjoilla.

6-8 (76-120-143): Aukolle tultaessa RR:n keltainen paita loistaa kaukaa ja näenkin ainoan vilauksen osuuden nopeimman miehen vauhdista. Oma vauhti toimii taaskin korkeintaan tragikomediaosastolla, sillä säärikorkea kanervikko imee kovimman kiireen seuraavalle rastille. Myöskään Tisarenin miehestä ei enää hehku alun irtonaisuus. Tappiota välillä nopeimmalle tulee megalomaaniset viisitoista sekuntia. Leimauksen jälkeen sama raasto jatkuu, mutta rastille ehtiessä osat vaihtuvat. Tisarenin miehen ratkaisut ovat sitä luokkaa, että ehdin jo epäillä hajontaa.

8-10 (143-40-92): Härgjäisestaä suunnistamisestani huolimatta en onnistu voittamaan Tisarenin miehen luottamusta, vaan kaveri sinkoaa matkalla ysille (40) jo ensimmäisestä polkujen risteyksestä omille laduilleen – joskin palatakseen sitten ruotuun rastinottovaiheessa. Kymppi (92) vaikuttaa taas graadin verran bingahtavammalta, mutta sorrun teroförhmäiseen kikkailuun ottaessani eriävän reitinvalinnan eriävän reitinvalinnan riemun kokemisen takia. Tisarenin mies tekee kuitenkin samat koukut, joten hyöty on miinus jotain. +0:30. Onni onnettomuudessa on se, että ei ole mitään ennakkokäsityksiä polulta irtautumiskohdasta, joten saan itseni paikannettua täysin havaintopohjalta.

10-13 (92-95-94-38): Ennen rantaepisodia otetaan vielä yksi bingahtava polun pää (95) keskeltä tiheikköä. Lähestyminen suoritetaan huolellisesti kompassilla ja luovalla kartanluvulla ja rastikin tulee lopulta vastaan. OK Orionin Kratov kiittelee esityön tehneitä ja liittyy letkoihin – tarkemmin ottaen saapuu ottamaan letkan komentoon. Jatkan förhmäisellä otteella, joskaan rannalla itsensä ja letkan kadottaminen on vaikeampaa. Tisarenin Merzin suorituksesta on löydettävissä yhtymäkohtia Suomen ulkopoliittiseen tilanteeseen 90-luvun alusta, mutta en pane tapahtunutta pahakseni. Rastit 12 (94) ja 13 (38) löytyvät omista reitinvalinnoista huolimatta, tai sitten juuri siksi, hyvin ja yhteys letkaan säilyy.

13-15 (38-36-42): Seuraavat välit menevät sitten peesitouhuissa, ilman sen suurempaa psykologiaa. Vilkaisu tulosuuntaan 14. rastilta (36) kertoo rastia lähestyvän aiemminkin mainitun vehkalahtelaisen yhdessä isohkolta vaikuttavan packin kanssa. Päätän samalla lopettaa sooloilut reitinvalinnoissa ja keskittyä puhtaasti peesaukseen. Lienee tarpeetonta mainita, että seuraavalle rastille (42) mäsästääkin kämmilöinen. Takaa-ajettava kolmen miehen letka ajelee ylivauhtia överiksi ja takaa-ajoletka kosauttaa samaan miinaan. +0:45 Näyttää hienolta Winsplitsissä (y).

15-19 (42-147-82-57-43): Kärsin kohtuullisen pienet vahingot pummista ja säilytän elinvoimani letkassa. Edellä liikkuu PR:n Magnar, jonka näkemisestä olen hieman yllättynyt. Rastia (147) lähestytään rintamalla, joka maaston muuttuessa avoimemmaksi muuttuu jonomaisemmaksi. Yhdeksän miehen letkassa lähdetään kohti seuraavaa (82) lippua, joka on taas tuskaisella kanerva-aukolla. Letka leviää kentälle ja kärkeen siirtyvät junapaitaiset miehet. Oma sijoitus vajoaa, vaikka pystykin nuolemaan väliltä kaiken ylimääräisen rasituksen. Seuraavalle (57) lähdettäessä alkaa näyttää selvältä, etten pysty roikkumaan kelkassa avoimen päättymistä pidemmälle, mutta lupaavasti tossu alkaa painaa myös parilla kanssavapaamatkustajalla. Aukkoepisodin viimeinen (43) on väliaikarasti, josta saa mukillisen suunkostuketta. En odota sen tekevän ihmeitä, enkä joudu yllättymään.

19-20 (43-125): Aukolta päästessä edessä kyntää KOK 2 ja PR:n Dalen, joiden perässä survaisen tiemaalle. Koska pää on pimennyt aikoja sitten ja viimeisetkin tuoreuden jäänteet jaloista ovat kadonneet sorrun omatoimiseen reitinvalintaan. Pusken varsin hyväkulkuisen oloiseen metsään ja kellahdan tielle kahden rastin (137 ja 72) kautta. Sijoitan pisteet ungefäärligisti kartalle ja korjaan hieman suuntaa. Ajattelen ottavani pisteen nätisi tiheikköjen välistä, plus nussahtaen hieman oikealle eli polulle, josta rastinotto olisi helppoa ja hauskaa kuin lapsen lyöminen. Homma luistaa Jaggen kytkimen lailla aina polulle asti, jonka kuitenkin päätän ylittää ja jatkaa rastintakaiseen tiheikköön. Ojalta otan omstartit suunnalla ja saavunkin polulle. Vilkaisu vasemmalle tässä vaiheessa paljastaa rastin 150, joka ei kuitenkaan ole etsimässämme pisteessä. Lyhyen analyysin jälkeen alkaa henkinen itseruoskinta, joka kiihtyy kun huomaan lisäksi HP:n kurvaavan leimalle kun muutamia kymmeniä metrejä on vielä jäljellä. Henkistä pahoinvointia katalysoi vielä nahkeaakin nahkeampi fyysinen asiantila, jota HP:n ryhdikäs pakarajuoksu lisää entisestään. +2:30

20-25 (125-67-122-132-62-47): Koska edellisen rastin mähmäys korpeaa huolella ja edessä on uusi letkan tynkä ruttaan kartan pieneen myttyyn ja keskityn HP:n selkään, joka menee jossain edellä. Tällä metodilla poimitaan kolme seuraavaa rastia (67, 122 ja 132). Santapenkan työstäminen ei suju ja köysi napsahtaa poikki metsään ehdittäessä. Otan homman nippuun ja huomaan onnekseni muiden ottavan koukkua. Saan takaisin menettämäni letkan viimeisen paikan rastille (62) ehtiessä. Seuraava onkin sitten yleisörasti (47), jonne saapuminen hävettää jo tässä vaiheessa. Tipun taas letkan kelkasta ja tulen peleihin omalla suunnalla ja paikasta josta aiemmin olin katsonut Martti Lassinpojan könyvävän kuviin.

25-28 (47-142-50-64): Kilpailukeskuksen takaisella tiellä tekisi mieli pistää pää kuoppaan tai haihtua ilmaan. Kompensoin juoksemalla kovaa ja saavuntakin letkaa muutamia sekunteja, ollen enää 10 sekuntia letkan toiseksi viimeistä RR2:n Perää.. jäljessä. En onnistu murtamaan vauhtiseinää tälläkään välillä, vaikka yritystä on – ei vaan lähde. Peesailen letkaa, suoristan mutkaa ja kavennan eron yhdeksään sekuntiin leimaukseen (142). Seuraavalle (50) ero kapenee kutkuttavasti jo kahdeksaan sekuntiin. Letkasoitto jatkuu ja erokin säilyy, vaikka yritänkin eriäviä mikroreitinvalintoja. Kierto vasemmaltakin käy mielessä, mikä onkin sitten pitkään aikaan ensimmäisiä omia suunnistusälyllisiä merkintöjä. Rastilla (64) ehdin jopa vilkaista loppuradan kahta rastia ja mieleen tulee alkuverkoissa kuullut Matsin varoittavat sanat. Vielä kun muistaisi mistä asiasta.

28-M (64-54-55): Leijailen jossakin tajunnan rajamailla ja olen jo kauan sitten tajunnut lopettaa kulkupoliittisen tuskailun. Suunnistusajattelun rippeitä tulee kuitenkin mystisesti ilmoille hakemaan eksynyttä sielua tuonelan virran ääreltä. Tiellä yritän tehdä nopean katsauksen ylityskohtaan, mutta en usko oman päättelykykyni ylivertaisuuteen ja tyydyn jatkamaan peesausta. HP:n vetämä letka tekee jokaisen peesaajan unelman eli kaksi perättäistä 90-asteen käännöstä, joiden oikominen on taivaan lahja. Nostan letkasijoitustani huomattavasti rastille (54) +0:30. Viimeiselle rastille (55) riittää onneksi yksi ysikymppinen, joten asetelmat säilyvät. Yritän muussata mikä kyen, mutta ei riitä, ei riitä lähellekään. Motivaatiosta ei ole puutetta, sillä edellä menee sekä HP, että paikallisvastustaja Majorna ykkönen.

Maalissa on helppo todeta päivän kunto. Keuhkoista tulee sata grammaa konkreettista näytettä, jota on turha lähettää analysoitavaksi. Pyytelen joukkuetovereilta nöyrimmin anteeksi, mutta ei kuulema haittaa. Kolmen joukkueen saaminen 20 sakkiin on riittävä balsamointi. Kisan jälkeen koukitaan Ade mukaan Jaggeen ja polkaistaan takaisin lumettomaan Yöteboy’iin. Iltaverkka alkaa yllätyksettömän synkissä tunnelmissa, mutta 30 minuutin kohdalla juoksu nousee odottamattomasti plaaniin. Mistä on kyse?

0-K: Anto Yöteboy’iin hienoisen lumipeitteen, joten oli hyvä aika kopata Mats ja HP kyytiin ja lähteä kohti Tanskaa. Olo oli vähän hontelo, jotain pientä kurkkukipua tmv. mutta ei nyt oikein osannut sanoa, että oliko kipeä vaiko eikö. Terve nyt en oo koskaan ollutkaan. Viikon treenit menivät hyvin, kunhan ensin ehti palautua Skotlannin keikan raastosta. Matkalla sitten HP kyselee meininkiä, soittelee managerille ja alkaa sitten kysyä josko olisi kiinnostusta juosta ykkösessä. Ilmotan, että mulle on aivan sama, mutta jos et uskalla niin kai mä sitten voin vetää. Seuraavaksi sitten manageri luurinpäähän ja samat kysymykset. Kimiräikkösmäisellä innostuksella vastaan edelleen, että mulle on ihan sama. Voin vaikka juostakin, jos ketään muuta ei kerran kiinnosta. Eli nosto kakkosen kolmososuudelta, ykkösen kakkososuudelle meni nyt näin.

Laivalla tuskaillaan oluen hintoja, sitten tiputetaan Matsi majoitukseen ja jatketaan kisapaikalle. Jagge parkkiin maalisuoran viereen ja vertymään. Näkee jotain vanhoja naamoja, joten aika menee nopeasti. Väliajat kertovat Eliaksenpojan liikkuvan kärjen välittömässä läheisyydessä, mikä on kiva. Maaliin tullessa sijoitus vähän valuu ja pääseepä itse HP:kin metsään kakkosen avaajan tultua vähän ennen vaihtoon. 2:30 kärkeen tässä vaiheessa, mutta siitä viis – urku auki ja Håkanin muussaukseen. Eliaksenpoika huutaa perään riktning! ja se jää soimaan päähän.

SC: Nat Sprint

K-1: Ykköselle annan syöttöä. Kerrankin kulkee, vaikka sitten edes ykköselle. Ajelen selkää kiinni ja suoristan mutkia. Rastilla olen jo letkan kärjessä ja näen kun blåvitpaita menee jo hieman alempana kohti polkua.

1-2: Lähden muussaukseen. Tie on pehmeä, eikä alun lennon löytäminen ole helppoa. Saavutan kuitenkin vähän. Saavutan lisäksi RR:n Niemen, mutta hukkaan miehen saman tien. Rastille hieman vasemman kautta koukkien, mutta varmasti. Rastilla on lisäksi IFK:n kakkosen HP, väärällä hajonnalla tosin. Välillä keksin lisäksi mitä riktning tarkoittaa.

2-5: Radalla alkaa varsin mielenkiintoinen osuus, otan vauhtia napsun pois ja turvaan kompassiin. Kolmosen heijastin ei näy kovin kauas, mutta notko onneksi näkyy. Neloselle riittää kohtuullinen alkusuunta, sillä heijastin on nyt paremmin esillä. Vitoselle lähden vähän löysästi ja saan tästä hyvästä työstää melkoista tiheyttä. Nussahdan hieman oikealle, mutta ojaa nyt on kohtuullisen helppo otaa puuttuvat muutamat metrit. +0:10 Ei ollut ihan niin vaikeaa, kuin miltä näytti. Hajontakaavio pommittaa aluetta ja miestä sinkoaa oikealta eteen, takaa vasemmalle tai jostain näiden yhdistelmistä aivan muualle, mutta säilytän koolini.

5-6: Normalisoin ja öökkaan hieman kohti kutosta. Odotan kumparetta, mutta tiheän reunasta ilmestyvä suppakin kelpaa, varsinkin heijastimella.

6-7: Seiska mietityttää hieman, mutta huidon samalla jo pitkällä kohti tietä. Hylkään oikean ja päädyn vasemmalle. Tarkoitus oli alkuksi kiertää enemmänkin, mutta otan jo pienen polunpätkän ja sitten kompassilla ja kuviorajoilla eteenpäin. Tulen leikkaavalle polulle ja en saa paikkaa oikein sovitettua kartalle, vaikuttaa avoimelta.. Jatkan uraa tästä huolimatta kohti rastia ja saan tien ylityksen jälkeisestä risteyksestä itseni kartalle. Tiukka 90 rastille. Aika hiljaista.

7-9: Seiskalta aloitetaan sitten taas rastinotto kompassiavusteisesti. Ojien ylitykset tulevat ja menevät, avoimet jäävät taa, ja rasti löytyy hieman linjasta oikelle. RR:n mies tulee kannassa ja menee innokkaasti ohi polulla kohti ysiä. Oion risteysmutkat ja leimaan ensin.

9-12: Ysiltä lähtö löysästi ja pölähdän tiheikkönenälle, joka on kuitenkin avoin ja luulen tulleeni aukolle. Katselen käyriä, mietin kuljettua matkaa ja jatkan vaikka en olekaan edelliseen pohdintaan tyytyväinen. Rasti löytyy pian, vaikka hetken epäilenkin tulleeni väärälle lipulle. +0:15 Leimauksen jälkeen olen näkevinäni Macon ja vankkureiden oranssi-vihreän, mutta en ole varma. Jatkan kompassiavusteisesti ja yritän tähyillä korkeinta kohtaa. Mäki on täysin särmätön ja epäilen taas jotenkin onnistuneeni kössimään paikan. Heijastin tulee kuitenkin taas vastaan. Kahdelletoista sama kuvio, nyt ajelen vähän liiaksi taas vasemmalle, josta kurvaan alaspäin ja lipulle.

12-13: Selvittelen itseni polunmutkaan ja näen tutun selän menevän kohti peltoa. Lähden perään, mutta käännän samalla kun Maconkin huomaa ajaneensa pitkäksi. Osat vaihtuvat ja saan vetää. Vedänkin ihan hyvin ja nussahdan lipulle. Edessä ei näy ketään. +0:10

13-14: Maco lähtee selvästi enemmän vasemmalle, mutta aion kokeilla tuuriani oikealla kierrolla. Lisäksi en jaksa mennä maastoon vaan haen sen pienen uran alle. Tielle päästyäni totean suunnitelman olevan jopa mahdollisesti toteuskelpoisen ja loikkaan noin neljännelle ajouralle. Uraa jatkuu ja jatkuu ja suuntakin paranee, joten olen tyytyväinen. Luen itseni kiinni tiheikön reunasta, tulen tielle ja niistän pienen kulman rastipolulle. Macon valo kajastaa hieman kauempana. Erotus tasan neljä sekuntia.

14-M: Loppuradalla ei mitään isompaa amerikanmeininkiä enää ole vaan perus kompassivälejä maksimissaan kahdella havainnointikohteella on tarjolla. Lopussa lyön kipunaa perinteisesti sen mitä saan ja sitten sleppaan Pajunlehden maastoon. Nostan nätisti joukkueen mukaan tilastokahinoihin, vaikka eroa kärkeen tulee lisää 17 sekuntia. Maalissa saan ansaittuja kehuja, olen itsekin jokseenkin tyytyväinen. Tummat Skotlantifiikset vaihtuivat ainakin hetkelliseen reippaaseen kulkuun, joten tiomila saa kohta tulla.

Ihan voittoa ei sitten herunut, mutta oli hauskaa kuunnella Pajunlehden selostusta. Mies tuskin saa koskaan tietää mihin hän onnistui hukkaamaan 7 minuuttia elämästään. Vaikka onhan se todella vähän yleisesti, suunnistuksessa elämä.

Jokoha tää tuli soitettuu? Ommeinaa härgjäne.

Nästa: Tisvilde (DEN).

Culbin Classic 18,2km

0-K: Skotlannin leirin yksi odotetuin taistelu oli sijoitettu lauantaille, kun luvassa oli Morray Mix -kisaviikonlopun avausraita Culbin Classic – 18,2km rantametsäsuunnistusta. Matka herätti kunnioitusta ottelijoiden keskuudessa, vaikka paikalliset huiput lupailivatkin vain noin sadan minuutin voittoaikoja. Tämähän tarkoitti vaivaista 5:30/km vauhtia. Kuten aikaisemmin todettua tankkaus oli hyvinkin tukevalla pohjalla ja kortsutaskuun tungettiin vielä lisäpainoiksi pari ampullia geeliä. Kisapaikalla vallitsi kuntorastitapahtuman kaltainen välitön tunnelma, eikä lähdössäkään turhaan tärkeilty vaan järjestäjä kertoili hyviä juttuja pitkää piippiä odotellessa. Nollauksesta emit irti ja aika käyntiin. Kartan sai kaivella ämpäristä itse, käsi hakeutui kohti Deep Black -tekstillä vastustettua muovisaavia. Työvälinettä mainostettiin säänkestäväksi, mitä se varmasti olikin, mutta kotona tehdyssä nopeassa kestävyyskokeessa repeytyi tosin esiin muutamia heikkouksia. Onneksi läpyskä kuitenkin kesti luettavassa kunnossa kisan ajan.

K-1: Kisa käynnistyi huikealla kartantaitteluepisodilla, sillä kankaan ja perinteisen paperin välimallimateriaali, ei ihan taittunut totutulla tavalla. Onneksi alkuun pääsi sotkemaan pehmeää ja hidasta hiekkadyyniä, eikä reitinvalintakaan ollut järin hienosyinen. Juoksin polkua risteykseen (gps-käyr’o näköjäs jääny alust kalibroimat, sori) ja sen jälkeen aloin hoitelemaan hommaa kompassilla. Juoksentelin vähän kovempaa, kuin mitä arvioin maaliin saakka jaksavani, mutta sitä hän on nyt hyvä testata. Ykkösen lähestyessä otan homman grippiin ja luen kohteet tarkkaan, vaikka olen 100 % kartalla kierrän takakautta lipulle, joka on tietysti hitaampaa. Konfjysing.

1-3: Ykköseltä kolmoselle pistellään kompassi ojennuksessa. Kakkonen on helppo, nenää ja sitten kumpareen takaa leima. Kolmoselle haettiin alkuun vähän tasaisempaa uraa, mutta tien jälkeen sai laittaa kompassikäden suoraksi. Tulen vähän vasemmalle, eli ylös, josta lipun poimiminen on helppoa (kuhan arvasi kumpareet oikein).

3-4: Nelkulle tarjotaan jo jonkinasteista reitinvalintapulmaa, jossa päädyn vasemmalta isommat mäet kiertävään valintaan. Kovaa luukutusta pystyy harrastamaan ja rastin poimintakin on tulosuunnasta helpohkoa.

4-6: Vitoselle tulee pieni lähtösuuntavirhe ja ajaudun turhan alas, josta rastille könyäminen kestää tietysti kauemmin. Rasti kuitenkin löytyy ja matka jatkuu kompassiavusteisesti. 2 minuuttia perään lähtenyt tumepaitainen Ewan McCarthy leimaa vähän perässä, mistä olen vähän pettynyt pidettyäni omaa alkuvauhtiani suhteellisen reippaana. Kutoselle saan kuitenkin vielä johtaa pientä letkaa. Väli ei suurempia kutinoita tarjoa, avoimessa maastossa muodot ovat selkeitä ja suunnan säilyttäminen helppoa.

6-9: Rantaan kyhätty rastinotto-osuus alkaa ja metsän puoli maastosta muuttuu vähemmän helppokulkuiseksi. Seiska ja kasi ovat helposti otettavissa rantaa myötäillen, mutta ysille pitää vauhtia jo selkeästi laskea. Ewan nousee ysille mentäessä vähän reippaammin, mutta hakee vähän ulompaa kaarretta rastille tuloon, joten asetelmat säilyvät.

9-12: Ysin jälkeen tulee sitten se heikko hetki ja mahdollisimman huonoon paikkaan tietysti. Teroförhmäisesti lähden hakemaan omaa latua, enkä hyökkää Ewanin kantaan ja ajauttelen aivan liiaksi vasemmalle kompassia tietenkään katsomatta. Selviän rastille suoraan, kunhan muistan taas alkaa suunnistaa, mutta TuMen paita on jo leimannut aikoja sitten. +0:20 Yhdelletoista osuu sitten isompi koukku, kun lähestyn pienipiirteistä pistettä aivan liian karkealla pensselillä. +1:45 Kahdestoista on onneksi taas helppo, joten homman rauhoittaminen onnistuu.

12-14: 13 rastille olisi taas pienen pientä valintaa tarjolla, mutta päädyn suorimpaan toteutukseen mäen vasemmalta laidalta. Rinne on selkeä ja rastimäkikin loistaa kauas, joten ei ongelmia. Ja seuraava väli onkin sitten aikaa jo miettia loppurataa, jota on vielä siis jäljellä. Tässä vaiheessa ollaan jo 5:30 kärjestä, ja se on melkein 20 %.

14-16: 15:sta ei lähdetty kikkailemaan vaan alle haettiin tie ja sitten mäen reuna. Käyrät eivät pitäneet alkuunkaan paikkaansa: penkka alkoi lähes välittömästi tieltä poistuttaessa, eikä mitään selkeää reunaa maastosta löytynyt. Kompassilla ajelin ja lueskelin sitten vasemmalta kohteita, mitä keksin ja löysin lopulta lipullekin. Tiellä olin ehtinyt tehdä karkean suunnitelman seuraavalle pitkälle välille ja löin sen nyt lukkoon. Pakko oli ainakin päästä juomapaikan kautta. Peeter oli vähän nopeampi, kiertäen pohjoisempaa, mutta verrattuna omaan aikaisempaan kulkuun oma valintani oli onnistunut. Juomapiste oli miehittämätön DIY-tyyppinen ja saattoi olla vielä ehkä juuri ja juuri yksi ehjäkin muki paikalla, kun heilahdin kääntämään hanaa. Geelit huuleen ja kohti seuraavaa lippua. Rasti ei tarjonnut erityisiä haasteita.

16-18: Päätin hakea vauhtia tieltä, josta myös rastin poimiminen oli suhteellisen helppoa. Myös loppurataa ehti hieman tuskailemaan. 18:sta vei selkeä kuvioraja, jonka nurkasta ulos taistelemaan tiheikköön. Tulen hyvin rastinotkolle, mutta en näe lippua, enkä jaksa lähteä alas tarkistamaan vaan pälyilen ylimmältä käyrältä epävarmana. Lopulta hermostun ja ajan alas toteamaan olleeni oikeassa paikassa. +0:20

18-20: Alan pälyilemään olkani yli, josko Koivistolainen kohta heilahtaisi peileihin ja ehkä ajatuksesta kiihottuneena ajelen amatööripummit välin alkuun. Polkua väärään suuntaan, luulin tieksi.. No takaisin, tielle ja mäkeen. Rastimäki näkyy muutaman sadan metrin päähän, joten vaikeuksia ei ole. Sama meininki jatkuu seuraavalle, jonne tuleekin melko huikea väliaika. Välin harvat kohteet on helppo sijoitella kartalle.

20-22: 21:lle meno on taas suoraviivaista ja hienovaraista käyrien väistelyä, rastioton ollessa melko yksinkertaista. Lähtiessä olen havaitsevani tumman paidan silmäkulmassa ja lyhyt vilkaisu varmistaa Koivistolaisen olevan takana ja syönnillä. Seuraava väli on taas tuttua suorittamista, ilman sen isompaa suunnistamistarvetta. Matti leimaa välittömästi perässä.

22-24: Matti odottelee jo puolestaan Samulin ilmestymistä ja öökkaa selkeästi tälle välille. Oma köysi kiristyy ja kun siihen lisää vielä selkeän ajautumisen vasemmalle on katkeaminen tosiasia. +0:20 24:lle lähtiessä köydestä ei sitten olekaan enää paljoa jäljellä – Matti noin puolen minuutin karkumatkalla. Nostelen polvia nöyränä kohti mäen korkeinta kohtaa ja rastia.

24-26: Seuraavakin väli toistaa tuttua kaavaa, joskin päätän nostaa rastimäkeen hieman aiemmin ja näenkin kun alempaa tullut M leimaa hienoisen koukun päätteeksi. Rastinotto helpottuu entisestään. Seuraavalle teen tievalinnan, epätoivoisena yrityksenä saada jalkoihin parempaa tempoa kovemmalta alustalta. Valintana se ei ole ihan toivoton, vaikka patakkiin kulkumiehille tietysti taaskin tulee. Rasti on selkeässä paikassa.

26-29: Maasto vaihtuu pehmeämmäksi ja kulun kanssa on taas tuskailemista. Pää säilyy kuitenkin kirkkaana ja rastit tulevat vastaan. Matkalla 28:lle tien ylityksen jälkeen yritän harakiriä, mutta en saa mitään tiskiin. Jynkkään sillä ainoalla vaihteella, joka vielä on jäljellä. Välillä katselen tuttuja paikkoja, eikä tämäkään lippu tuota hankaluuksia, vaikka vaatiikin jälleen erittäin tarkkaa pisteeseen asti suunnistamista. 29:lle lähden alakautta, joka ei ehkä ole ihan se tehokkain ratkaisu, mutta lyhyenkin tähtäimen alamäkivoitot kiinnostavat, joten oikealta. Rastille telkkänä, vaikka odotankin jostain syystä mäen nousevan vielä lipunkin kohdalla.

29-31: Kulun tuskailu on jo siinämäärin tuttua, että en jaksa enää hämmästyä alamäkijuoksunkaan tahmaisuutta. Juomapisteellä valitsen ehjimmän näköisen mukin ja vedän toisen ampullin geeliä, toivoen ihmettä. 30:lle nousua ja tarkkaa ennakointia. Paikallisia pyörii väärällä pistekumpareella, jonne en kuitenkaan lähde. Kolmeygöselle sitten taas vaihteeksi ajautuminen löysän suunnitelman ja kompassintuijottelun kombinaationa. Vaikka lenkki ei ole suurensuuri tulee sekunteja yllättävän paljon lähinnä varmaan ylimääräisistä käyristä johtuen. +1:00.

31-32: Tällä välillä päätän pelata ja valitsen kartastakin typerältä näyttävän vasemman kierron. Alun hidastelu on kuitenkin sama kaikille, joten yritän kompensoida tiellä työntämällä lantiota eteenpäin. Tästä on kuitenkin vain marginaalista hyötyä, edellä menevä mummoliiga ei lähesty. Tiheikkö osoittautuu kohtuullisen juostavaksi, josta olen tietysti tyytyväinen. Sen jälkeen ajaudun kuitenkin toiseen, joka ei kuulunut suunnitelmiin. Sielä poispääsyyn menee aikaa. Loppumatka rastille on selkeää ja valkoisen notkon pohjalla huudan Attack! – viimeisen kerran.

32-M: Loppurata on helvetin kiitollisen näköinen, mutta niin on suunnistajakin. Alan olemaan henkisesti ja fyysisesti loppuun ajettuna. Tähän kuvaan ilmestyy sitten kyrpäratamestari ja kusee naamalle. Kiitos. Läpäisen itseni lopulta tiheiköstä ja nostan polveni viimeiseen mäkeen. 100m liikaa vasemmalle, tietysti. Sen verran vielä leikkaa, että keksin pistekumpareen ja pystyn käskemään jaloille 90-käännöksen. +0:20 Loppurata on sitten taas helppoa, mutta tuskaista ja loppusuoralla olen jäädä jalkoihin.

Olen tyytyväinen, että homma on ohi. Maasto oli ehdottomasti top-10 maastoja ja oli hienoa nähdä se laidasta laitaan. Kierrokset eivät koneesta kovin kummoisiksi nousseet, joten palautuminen sujui nopeahkosti – tai ainakin olin positiivisesti yllättynyt fiiliksistä illalla. Suunnistuksellisestikin jäi taas parannettavaa, oikeastaan paljonkin. Puhtaalla suorituksella olisin jäänyt noin 30 sekuntia / km – etthä semmosta. Yleensä tällaisista taisteluista jää jälkikäteen hieno itsensävoittamisfiilis (kuten edellisestä Långa-natten treenistä), mutta jotenkin ei tästä..

[Results]

Göteborgin kalenteri näytti siinä määrin tyhjää viimeisen tentin jälkeen, että päätin riipaista mukaan MSP:n leirille Skotlantiin. Muita syitä olivat halvat lennot ja se tosiasia, etten ollut vielä tässä elämässä tuonne viskimaahan ehtinyt matkustaa. Halvat lennot voi heti rauhassa kyseenalaistaa, sillä suomeksi se tarkoitti lentämistä Ryanairilla päivää myöhässä sinne ja myös takaisin. IFK:n ohjelmassa olisi ollut Tiomila-katsastus, mutta sen skippaamisesta sovittiin managerin kanssa hyvässä hengessä. Onhan tässä vielä Spring Cupit ja 7-mannat aikaa.

Näytä suurempi kartta

Göteborg Cityn kentältä nousi valkoinen 737-800 tiistaina kello 1245, kyydissään siis hetkeksi demaroitunut kauppatieteiden yo. Laskeutuminen tapahtui puoltatoista tuntia myöhemmin Prestwick – Glasgow:n kentälle, josta matkaa jatkettiin junin. Vajaan 40£:n arvoisella lipulla olisi päässyt aina Invernessiin asti, mutta poistuin jo Aviemoren kohdalla noin varttia vaille seitsemän paikallista aikaa. Vielä oli siis aikaa käydä taputtelemassa yötreeni lähimetsikössä. Ihan hyvin irtosi uudesta maastotyypistä, puuttuneista rastilipuista, vailusta kartasta ja pienestä matkauupumuksesta huolimatta ja sain pään tyynyyn vain hieman reilun 15h kuluttua kämpän oven kolahduksesta.  Maasto yllätti positiivisesti, samoin lämmin ilta – tuulitakin sai jättää alkuverkalle. Heijastimia oli vaihtelevan runsaasti, mutta liikkuvasti ja Myniksestä voisikin hyvin importata pari lupusta harventamaan paikallista hirvieläimistöä. Kartta oli jokseenkin valju ja muun muassa selkeät ajourat puuttuivat (tai no puuttuivat kyllä kaikista leirikartoista), eikä pohjoissuunta tuntunut sekään ihan pitävän kutiaan. Tästä huolimatta kelpo avaus leirille.

Luomu-Lasse kuluttaa kulttuuria

Keskiviikkoaamu valkeni ja olin pirteänä. Päiväksi oli lupailtu vain yhtä s-treeniä, joten senhän pystyi sitten vetämään kovaa. Tai ainakin yrittämään. Paikalla oli myös GBR:n maajoukkuekalustoa ja emit-ajanottoa. Parhain mehu meni kuitenkin alkumatkan korkeaan kanervikkoon, mutta runttausta ei puuttunut. Kuudennen rastin koukkua lukuun ottamatta homma oli näpeissä ja fiiliskin rentoutui maaston loppua kohden keventyessä. 17:lla aika oli täynnä ja jatkoin keräilemään pois takalenkin rasteja. Treenin jälkeen otettiin kulttuuria ja käytiin katselemassa lähilinnaa, sekä Dallas Dhun viskitislaamoa. Viimeiset tislit paikassa tynnyröitiin 1983 ja museoksi paikka muuttui 1988. Kierroksen lopuksi saatiin, jotain blendiä, jossa paikallista oli joku siivu. Pahempaa kuraa oli vaikea nimetä siltä istumalta, joten kotiin mentiin kaupasta löytyneiden Aberlourin (10 yrs) ja Ardbegin (10 yrs) kanssa. Niillä vältti makunystyröiden totaalisen tuhoutumisen. Alle ehti vielä vetää iltalenkin, jonka varrelta löytyi muun muassa Skotlannin vanhimmat linnanrauniot.

Dallas Dhun viskimuseo ja Hiippari

Iltaan mahtui enemmänkin kulttuuria, kun paikan pitäjä heilahti paikalle kilteissään ja tarjoili häggistä. Se oli aivan törkiän hyvvää ja savuinen Ardbegi sopi sille kaveriksi loistavasti. Säkkipillin soitto ja Skotlannin kansallislaulu (tjsp) kruunasivat illan.

Torstaina palattiin sorville teknisen treenin ja brittisparraajien merkeissä. Kahteen osaan jaettu treeni aloitettiin ylämäkiosuudella, jonka kartasta oli tiputettu ne vähätkin yksityiskohdat. Lähestulkoon pelkillä käyrillä vetely ei mennyt aivan tuubiin, tai ei oikeastaan lähellekään tuubiin, mutta se että muut pummasivat vieläkin enemmän lohdutti sentään vähän. Kakkososa tultiin sitten alamäkeen ja yritin paukutella vähän kovempaa. Ykköselle tuli virhe, kun en taaskaan nähnyt, hyvästä lähestymisestä noin 15m päähän huolimatta, lippua ja koukin. Kakkonen meni samasta rööristä, sillä erotuksella, etten rastia ohittaessani edes luullut olevani lähellä. Sen jälkeen mentiinkin reippasti aina epämääräiselle kuutoselle asti ja sen jälkeen puhtaasti maaliin hyvällä vauhdilla. Leirin pummikkain treeni, mutta taas hauskaa suunnistamista monipuolisissa maastoissa.

Hiippari visar veien.

Illaksi oli varattuna yhteislähdöllinen vajaan vitosen yörypistys lähellä Aviemorea (rastit 1 ja 20 jätettiin tarkoituksella väliin). Tarkoitus oli iskeä vähän kovempaa ja sprraajaksi saatiin Gristwood. MSP:n kauden vahvistus Peeter Phil pääsi metsään minuutin muita ennen, mutta mies selvisi lähes maaliin, ennen kuin takaa-ajajat saavuttivat. Tässä ehkä auttoi letkan ykkösen pummit, joissa tietysti olin itsekin mukana.. Se, että ykköselle tulin viimeisenä, ei vielä sotkenut suunnitelmia, mutta kakkosella tuli sitten uusi kämmi. Samalle lenkille ainoana toisena lähtenyt Luomu-Lacce oli tuikkuineen myöskin paikalla ja jonkin asteinen letka saatiin pystytettyä. Kärkiletkassa olivat sitten Setä-Samuli ja Erotic-Ama, joita vahvisti vielä Graham. Koivistolaisen lippu ei haljennut, eikä mies ollut treenin jälkeen juttutuulella. Kakkosperhosen keskusrasti tuotti vielä pikku koukut ja olin Laccen kanssa yhden lenkillisen kärkiletkaa perässä. Tämän jälkeen lyyti alkoi kuitenkin kirjoittaa ja vetelin käsittämättömällä flowlla aina toiseksi viimeiselle asti, joka ei kyllä ollut paikallaan. Tämän myönsi rastin virittänyt M-hiipparikin. Jälkikäteen ainakin Erotic myönsi vedelleensä kiemurat väärässä järjestyksessä, joten jäi vähän kaivelemaan miten letkassa peesarina pääasiassa toimittanut Samuli olisi yksin pärjännyt ja olisiko E-Aman lippu haljennut ilman lisävaloa.. No nyt tuli käkeen se kolme minuuttia, josta kolme ihan puhtailla virheillä. Hieno treeni tämäkin, joskin enemmänkin Brittejä olisi mukaan mahtunut viestifiilistä nostamaan.

Erotic-Ama ottaa kevätkelit kylmänviileästi

Viikon copy&paste.

Perjantaina alettiin sitten siirtelemään katseita kohti viikonloppua ja treenaaminen oli kakkosroolissa. Aamulla käytiin poimimassa rasteja vetotreenin muodossa yhdessä Koivistolaisen kanssa. Parin lyhyen vedon jälkeen todettiin kulku kohtuulliseksi ja siirryttiin venyttelemään tien auringoiselle reunalle. Erittäin lämpmässä kevätkelissä, auringonpaisteessa ja hienoissa maisemissa kelpasi odotella ulkokurvin miehiä. Iltaverkan jälkeen lähdettiin maisemareittiä kohti Aviemorea ja pizzaperjantaita, jossa tehtiin leirin ainoa mättötreeni all-you-can-eat -tyyppisesti. Maisemareitiltä löytyi huikeita näkymiä, vaikka autolla ei päässyt juuri vuoren puolen välin yläpuolelle. Aurinko laski juuri sopivasti järven selälle, kun nälkä sai yliotteen. Aamulla posket näkyivätkin sitten jo vähän kauempaakin takaa päin.

Culbin 18,2km

Lauantain ohjelmassa oli Morray Mixin avauskisa 18,2 km raapaisu, josta voisin kirjoittaa myöhemmin vähän kattavammin, mikäli ehdin. Kartta kuitenkin tässä. Sain taputeltua itseni sijalle 11 14 minuttia Grahamille, joka on aika paljon. Selittyy sillä, että ei kulkenu, plus parilla kämmillä. Kisan jälkeen käytiin Loch Nessillä, josta ainakin Luomu ja Setä hankkivat rastin ruutuun. Pitkä kisa ei tuntunut illalla jaloissa erityisesti, mitä varmaan selittää huono kulku. Koneesta ei kierroksia lähtenyt toivotusti, mutta vääntöä sentään oli. Kyllä se parilla vetopainotteisella viikolla alkaa toimia.

Forresin kaupunkikisa

Viimeinen leiripäivä sunnuntai sisälsi sitten Morray Mixin kakkososan 7,8km kaupunkikisan, joka vedettiin siis urbaanissa ympäristössä sprinttikartalla. Kisan juoni oli ehkä vähän hakusessa, mutta kyllä se ajoittain ihan suunnistustakin tarjosi. Ei kuitenkaan analyysiä luvassa tästä. Onnistuin hyvin, vaikka taaskin meni kulkua tuskaillessa. Kämmit tulivat vähän huolimattomasta kartanluvusta, mutta muuten helpolla radalla tärkeämmäksi nousseet reitinvalinnat onnistuivat pääasiassa hyvin. Neljä ja puoli Madsille, joka on kaiketi luokkaa ok miinus. Tästä siirryttiinkin sitten kämpille aloittelemaan pakkaamis- ja siivoamistouhuja. Oli aika jättää Skotlanti – tältä erää. Toivottavasti punta jatkaa sukellusta, sillä pirun kallista oli vieläkin. Mutta paluu tulee, sitten joskus rikkaana sikana.

Glasgow ei junasta nähtynä herättänyt intohimoja

Kotimatka sujui vähemmän joutuisasti: oma lento lähti tiistaiaamuna samalta Prestwickin lentokentältä, jonne olin viikkoa aiemmin laskeutunut. Edinburgista olisi saanut Kööpenhaminan kautta lentoa Landvetteriin vaivaisella 200£:lla, mutta päätin kiristää vyötä. Hinnalla olisi välttänyt 10£:n bussi-/junalipun ja 14h lisäajan, mutta paremman tekemisen puutteessa suuntasin luomaan katsaukset Skotlannin suurkapunkeihin. Lopuksi päädyin Prestwickiin viettämään yötä hylättyyn vuorka-autotoimistoon, josta vartija kävi kuitenkin poimimassa. Kämpille raahautui sittemmin tiistai-iltapäivällä väsynyt mies. Väsynyt, mutta tyytyväinen. Tyytyväisyyttä lisäsi tentistä ropsahtanut G, eli hyväksytty. Arvioin saaneeni keskimäärin 1,5 pistettä per koulussakäyntikerta. Tein itselleni palkinnoksi tupla-pekonimakaroonilaatikkoa.

Lauantain uroteot 16,7km:
1:a Slinga

2:a Slinga

Lähettäjä Göteborg

Maanantain uroteko oli vierailu Saab-museossa ja seuraavat tehdään sitten Skotlannissa.

Pääasiassa maantieteellisistä syistä johtuen Ruotsissa suunnistuskausi on vielä Suomenkin vastaavaa pidempi. Tästä tuleekin, Suomessa erityisesti vuosina 1866-68 usein kuultu, sanonta: Pitkä kuin Ruotsin jalkasuunnistuskausi. Tämä tekee kuitenkin aivan kuvaamattoman onnelliseksi kaikki me, jotka pidämme kurassa möyrimisestä reippaan keväisessä nollakelissä, räntäsateen piiskatessa kasvoja 12m/s nopeudella iloisen länsituulen tuomana. Tosimies ei kuitenkaan kisaile tuulitakissa (yhtä tunnettua poikkeusta lukuunottamatta). Edellinen kuvaus sopikin sattumalta lähes täydellisesti Ruotsissa kisakauden avanneeseen Hallandsstaffetteniin, joka miesten avoimessa sarjassa koostui neljästä osuudesta, pituuksiltaan 8,5 – 5,5 – 5,5 ja 8,5 kilometriä.

Hallandsstafetten 2009 1.os

0-K: Uutena ja aikaisempaa tunnettuutta vailla olevana seuran jäsenenä, minut oli sijoitettu ykkösdivarin edustusjoukkueen avausketjuun. Samalla annettiin lähes tasavertainen mahdollisuus olla oman onnensa seppä ja luoda valitsijalle paineita nostaa peljaaja, ehkä jopa, ylimmälle sarjatasolle. Managerin erityisestä pyynnöstä olin keskittynyt kilpailuun jo etukäteen ja harrastanut mm. aikaisempien viestiavausten muistelua ja venyttelyä. Lisäksi koin karusta ja askeettisesta suomalaisluonteestani olevan hyötyä, kädet suorina värjötteleviin svenskeihin nähden, verrytellessäni tuulen alapuolella mustassa sadetakissa. Taistelufiiliksiä lisäsi takarivin sisäkaarteen lähtöpaikka, josta vain harva on oleva nousemaan ahtaalla K-viitoituksella sijaakaan. K-pisteelle tullessa olin saanut itseni sumputettua reilun kuudenkymmenen äiän keskiöön. Pienellä raivaamisella olisi varmaan saanut nostettua 5-6 sijaa, mutta jätin väliin peläten nopeaa palautetta. Muissa sinivalkoisissa paidoissa juoksivat kolosen Erkki Peltoranta ja ygösen Martti Lassinpoika.

K-1: K-pisteelle johtaneen tien kapeudesta johtuen letkan vauhti oli jo keskivaiheilla varsin rauhallinen, mutta sellaisena pysyi suunnistajan mielikin. Polun noustessa mäkeen, korjailin hieman asemia suunnitellen samalla poistumista. Tämä tapahtui ehkä rahtusen liian aikaisin ja ajauduinkin aikaisemmalle hajonnalle, josta tietenkin seurasi pieni hätääntyminen. Jatkoin kuitenkin kylmästi sen tiedon perusteella mitä varsin särmättömästä kartasta oli irroitettavissa. Rasti odotteli seuraavan näkemäesteen takana. +0:10

1-2: Pieni koukku oli helppo unohtaa kunhan sai katseen nostettua kohti seuraavaa rastia: mäki oli täynnä äiää kartta auki sinkoilemassa sekä oikelle, että vasemmalle. Aloin arvella hajontojen olevan nk. rejäälejä. Edellä näkyi kuitenkin myös kohti rastia meneviä selkiä, joita ajoin kiinni hieman lähtökiihdytystä kovemmalla temmolla. Tein omatkin bäkupit ja viestirytmi alkoi vähitellen palautua mieliin.

2-3: Halikkoviestimäisesti eri suunnista tulevat letkat kohtaavat rastivälin puolivälin kokoavassa pisteessä – ja hajoavat heti sen jälkeen. En saa ihan selvää pääseekö aidatun vihreän alueen läpi vai ei, tosin suorakin reitti vaikuttaa hyväkulkuiselta. Nostelen muutamia sijoituksia suunnitellen rastinottoa. Tielle tullessa alkaa näyttää hajonnalta, joten jatkan soolona. Näen hajontarastikiven, josta omalle lipulle vielä pieni siirtymä. Pääsen korkkaamaan pesän – ja sehän nyt on aina mahtavaa. (huumoria ymmärtämättömille: rastin SI-leimausyksiköllä menee aina hieman piempi aika leimauksen suorittamiseen, kun se tehdään ensimmäistä kertaa valmiustilaan siirtymisen jälkeen)

3-4: Arvelen, että alkaa olla aika ensimmäiselle yhteiselle rastille ja keskityn asemien paranteluun. Saan näkyviin, minkä uskon olevan kärjen – jopa niinkin tehokkaasti, että vedän osittain kärjen kanssa rastia hieman pitkäksi. Puhutaan kuitenkin luokasta 5 sekuntia, joten laitetaan puhtaasti turhan innokkuuden piikkiin. Totuus on kuitenkin se, että Erik Modig on jo tässä vaiheessa yli puolen minuutin karkumatkalla ja itse leimaan kakkosletkan 7:nä kahdeksan sekuntia sitä vetävästä GMOKin Emil Bengtssonnista.

4-5: Vitoselle lähdetään kärkiletkassa, josta löytyy kolme sinivalkoista paitaa. Vaihdelaatikko muistuttaa duunarin eväsrasiaa iltapäivällä, eikä rytmi siis juuri tielle tultaessa muutu. Lassinpojan kanssa otetaan polkua mutkan jälkeen, kun taas Englanninranta jatkaa pidemmälle. Martin mutkittelua oikoen kohti rastia ja leima toisena.

5-6: Oion hieman penkkoja, vaikka Martti painaa yli. Rinta rinnan lähestytään seuraavaa mäkeä ja ihmettelen, kun Lassinpoika ottaa raakasti vasemmalle. Eihän Ruotsissa nyt näin sofistikoituneita hajontoja tehdä? No siitä viis, leuka ylös ja aukon kautta rastille. Taas on rasia ollut kylmänä.

6-7: Etumaasto on tyhjä suolle asti, jonka toista laitaa tullaan hajonnalta. Erkki vetää alempaa ja ohi, kun kolme miestä käy lipulla, joista kolmantena IFK GBG 2.

7-9: Kasille työstellään rinnettä letkassa optimaalisesti kolmannella paikalla. Letkasta muodostuu rivi ennen rastia, jonka keskellä olen. Rasti on juonikkaasti takarinteessä, josta sen ottaa ensin alin mies. Sitten minä – perustyöstöä. Siitä tiputus tielle, tipun kolmanneksi, mutta oion itseni takaisin toiselle paikalle. Kärki yrittää irrota, mutta sortuilee karkeisiin ajolinjoihin.

9-10: Lähes 180 asteen käännös paljastaa ysille olevan tulossa osastoa noin 10 miehen verran. Itse olen menossa toisena, epäluotettavaksi luokiteltu kärki karkaamaisillaan, mutta takana ohituskylläinen letka. Nostan tielle, polulle ja mäkeen. Kartta on summittainen jo polun kuvaamisessa ja poistumiskohta on arvailujen varassa – samoin siis suunta kohti rastia. Apukäyrällinen nenä on jyrkkä ja kurvaan liiaksi oikealle toteamaan muun letkan nostavan kohti rastia. +1:00.

10-12: Letkan suuntaan rastilta, joskin vähän loivemmin mäkeen. Polulle ja sitä könyämään. Muillakaan ei ole kiirettä, joten annan itselleni pari kävelyaskelta. Jatkan mutkasta suoraan, kun suuri osa muista kiertää. Rastille saan kiertäjiä vähän kiinni, muutenkin tekee gutaa oikoa kärkeä – hyvä näkyväisyys antaa siihen mahdollisuuden. Seuraavalle sama strategia, joskin nostan itseni letkan kärkeen – tosin yhtä miestä uupuu. Se pääsi kympillä karkuun.

12-14: Edelle lähtee GMOKin salapaita, jolla näyttäisi olevan menohaluja, mutta ei taitoja. Kaveri katselee melkein yhtä paljon taakse, kuin eteensä ja meno on yhtä vakuuttavaa. Rastin se poimii pienistä koukusta huolimatta ennen ja ottaa kunnon spurtin itsemurha-alamäkeen tielle. Tiellä se lukee karttaa, mutta näyttää passiiviselta. Tulen valmiilla suunnitelmalla tielle ja lisään vauhtia minkä saan. GMOKin Bengtsson varmistelee kuitenkin etupeesausasemiaan ja ottaa uuden kiihdytyksen noin 30m päähän. Ennen metsään kurvaamista epävarmuus on tiputtanut eron jo lähelle nollaa ja kun takaa hypätään metsään on reagointi salamannopeaa. Rastille se ehtii taas ensin, joskin monta mutkaa enemmän tehneenä.

14-15: Ehdin veivaamaan pitkälle välille valinnan, enkä ala arpomaan. Yritän näyttää vakuuttavalta ja keskityn vain etenemiseen. Bengtsson odottaa hyvästä yrityksestä huolimatta jo tiellä ja lähtee varovasti jatkamaan samaan suuntaan, kuin mihin indikoin olevani lähdössä. Ensimmäisessä risteyksessä tutut kuviot toistuvat. Sitten saan jätettyä etupeesarin ja loikkaan – ehkä vähän liian aikaisin – metsään. Melko hidas pohja vie kohti louhosta ja saan tutut paidat eteeni. Ja kyllä, louhoksen kulmalla odotetaan taas päätöksentekijöitä. Keskittyminen meinaa hajota naureskeluun. Louhikon takarinne on vaarallinen, mutta GMOKin kaveri loikkii vauhdilla ja lähtee etsiskelemään polkua vasemmalle. Jatkan suoraan tien yli luultavasti juurikin sille polulle. Väliä on vielä kuitenin sen verran jäljellä, että kaveri ehtii vielä kiilaamaan eteen rastille.

15-17: 15:sta Bengtsson lähtee hieman enemmän vasuriin, kuin odotan ja veikkailen hajontaa. Korjailen oikealle ja näen takaa tulevan letkan olevan rinnalla hieman suoremmalla valinnalla. GMOKin paita on poistunut näkökentästä, mutta en kiinnitä siihen huomiota, vaan otan rastin letkan mukana. Letka lähtee rastilta oikealle, mutta olen jo päättänyt kiertää mäen vasemmalta, enkä nyt murru. Pellolla vilkaisu taaksepäin oikeuttaa itsepäisyyden. Rastille tulen harjanteita pitkin ja rastimikon punainen pipo hoitaa TV-rastien valonheittimien tehtävää.

Juoksutekniikan maailmanmestari saapumassa vaihtoon (kesk.) (c) Emma Lovén

17-M: Päätän olla kämmäämättä enää viimeistä tosiasiallista lippua ja otan pisteen tarkasti lukien. Rastilta survon vain kohti peltoa ja korjaan kun näen mökin. Maalisuoralla on tuttu kiisselissä juoksemisen tunnelma, mutta hemmetti että oon tyytyväinen että pääsi pois. Kylmäksi alkoi vetää.

Maalissa saan ainakin kolme bra jobbattia ja pari kanonia, vaikka jälkimmäisistä kieltäydynkin. Tärkeähkö Lassinpojan päänahka tulee vyölle, vaikka kisa ei virallisiin valintaperusteisiin kuulukaan. Edarilaagi on kuitenkin vähän lähempänä. Täältä lähdettiin palautumaan tiistain grusåttaniin, jossa kellotin 28:09. Se ei ole huono, mutta eipä kyllä erityisen hyväkään. Edellä ei tosin yhtään epävarmaa kaveria, joten kai tästä pienen plussan manageri voi vihkoonsa piirtää viimeistä miestä valitessaan. Tai sitten ei.

Jatkuu..

Lunedì: Maanantai heräsi hitaasti ja.. Otin ison vesipullon ja muutaman patukan suklaata ja istuin Fiatin takapenkille kuuntelemaan Volbeattia. Tanskalainen ajoi kohti merenrantaa jonnekin 50km päähän kartalle, jolla en aikaisemmin ollut käynyt Ilonaiheet loppuivatkin sitten tähän. Perillä odottivat ihan kivat maisemat, mutta maasto oli vielä kartan antamaa käsitystäkin vaisumpi – lisäksi osittain veden valtaama. Ihan mukava aamupäiväpössöttely tuli kuitenkin luikutettua, ilman sen suurempia seksuaalisia merkityksiä. Olotilakin oli loppupeleissä kohtuullinen, vaikka muiden mielestä näytinkin tavallista kurjemmalta kurjelta.

From Italia

Illalla oli sovittu Klubbmatch paimiolaisia vastaan. Yhteislähdöllä oli tarkoitus talloa pitkänmatkan maastossa tuollainen ysi. Hajontamenetelmänä käytettiin kiehkurakeskeistä pesää. Kisavauhdin läpsyttely ei onnistunut alkuunkaan, vaikka ekan lenkin vielä sain roikuttua letkoissa. Toiselle lenkille lähdin omalla valinnalla, joka tietenkin meni täysin päin huonosti. Kolmannella lenkillä törmäilin Erkin kanssa ja suoritin etäleimaamista vääristä pisteistä. Olin valmis luopumaan leikistä, mutta loppulenkin ensimmäisellä rastilla väijynyt kuvaaja kannusti jatkamaan. Eroa kärkiletkoihin parisen minuuttia tässä vaiheessa. Yöllä ei ollut ihan yhtä hyvää tuuria kuin edellisenä päivänä ja juutuin lopun pitkillä väleillä puskiin niin, että Erkki työnteli vielä ohi. Jumbosija tuli kuittiin, vaikka en edes käynyt kaikilla rasteilla. Way to go!

Pajunlehti miettii mahdollisia kiertäviä reitinvalintoja.

Martedì: Tiistai oli suunnistusvapaa päivä ja hyvä niin. Maanantain seuraottelu meni sen verran tissinläpsyttelyn merkeissä, ettei kartalle erityisesti tehnyt mieli. Suunnistuksen sijaan lähdettiin jälleen kohti Materaa, jonka lähistöllä Mats tiesi olevan kohtuullista maastoa pitkän lenkin suorittamista varten. Kuva maaston länsireunasta, joka otettiin sunnuntain 1. Materan visiitin aikana. Kivikkoinen ja jyrkkäpenkkainen maasto tarjosi alkuun haastetta, mutta lopuksi päästiin laakeammille ja loivemmille ylängöille loikkimaan lehmien, hevosten, kettujen ja muutaman paimenkoiran sekaan. Jalkavaivaisille riitti tunti, väsyneille puolitoista. Itselle reilu kakkonen ja Matsille joku vartti siihen päälle. Maasto verotti aika pahasti jalkoja, joten suunnitelman mukainen yhden treenin päivä sopi hyvin.

Fiat, piccolo

Treenin jälkeen poukattiin sitten Materaan juusto/oliivi/hedelmä/pähkinä -markkinoille ja tuulipuvut päällä kaupungin ehkä jupeimpaan kahvilaan, jossa tiskin molemmin puolin pyörittiin kovat kaulassa. Kotiin lähdettiin vielä ostoshelvetin kautta teemana: liika on liikaa – kohtuus liian vähän.

Pitkän retken päälle maistui hyvä ruoka, älyttömän hyvä viini, sekä paksut juustosiivut. Nam! Illalla spekuloitiin hieman Tiomilaa ja seinälehdelle kävi jokainen vuorollaan arpomassa mieleisenä juoksujärjestyksen. Sain kahdeksasta mahdollisesta äänestä 5 (joista yksi oma tietysti), lähinnä osuuksille 3 ja 5. Viimeistään tässä vaiheessa alkoi seuran materiaali hahmottua, sillä mitään erityisiä aikaisempia meriittejä en ollut tutkiskellut. Spekulaatiomyllyt pyörivät kuumina ja ankkuripaikalle oli tarjolla pariakin nimeä. Koska manageriporrasta ei ollut osallisena jäi joukkueen vääntäminen kiihkeydestään huolimatta varsin kevyeksi ja siirryimme musavisan pariin, josta hain kotiin kakkossijan.

Mercoledì: Viimeinen harjoituspäivä Italiassa tuli lopulta eteen. Olin tätä jo ehtinyt vähän odottaakin, sillä suunnistuksellisesti olin ollut sekä ulkopuoliseen, että sisäiseen tarjontaan varsin pettynyt jo hyvän tovin. Vielä oli jäljellä kuitenkin pari treeniä, joista yritin ottaa irti edes jonkunlaista fiilistä.

Aamulla ajettiin noin tunnin päähän Materan toiselle puolelle, jälleen entuudestaan tutulle kartalle (MOC long 2007), pötkimään tuollainen kuutosen latu. Maasto oli täynnänsä piikkistä puskaa, joka kyllä onnistui tuhoamaan oman vähänkin kiinnostuksen tätä treeniä kohtaan. Muutenhan kyseessä oli ihan suunnistuksekas ja vauhdikaskin alue. Tästä ei muuta tuliaista siis kuin veriset sääret – hamekausi tosin oli menetetty jo aiemmin.

From Italia

Illaksi oli pykätty vielä leirikisa, jonka läpäisystä oli tiettyjä epäilyjä ilmassa jo hyvissä ajoin. Sain kuitenkin psyykkaysta sen verran, että päätin repiä viimeisetkin karstanpalat tiskiin. Homma lähtikin käyntiin hyvissä merkeissä, mutta, alas, rasteilla olleet punaiset grepinpalat eivät tarttuneet silmiin. Ei kertaakaan. 7. rastilla totesin olleeni nyt sitten tilapäisesti punavihrersokea ja jätin pelin kesken. Yhtään kunnon pummia en tehnyt, mutta ei. Sitten alkoikin perinteinen suomalaiskansallinen olotila puskea päälle, kun ei yksinkertaisesti vaan nähnyt niitä snitseleitä. Että se siitä. Grappapullon kuittasi Hannu Pertinpoika, joka olikin viilannut koko alkuviikon. Ylivoima oli murskaava. Mies oli nopein, sekä alun väliaika, että lopun takaa-ajo-osuudella. Toiseksi tuli PR:n Magnar ja oisko sitten tullut toinen Mats sinivalkoisista. Heille kuitenkin lähinnä lämmintä vettä, vaikka ei se grappakaan mitään varsinaista herkkua ole.

Vaikka viimeinen treeni/kisa menikin ihan pisin kaakeleita, niin autoon istui tyytyväinen mies mielessään vain se tosiasia, ettei tarvinnut enää palata.

Leiristä jäi siis käteen haavoja, tukku vanhoja tuttuja karttoja ja yksi kohtuullinen kilpailusuoritus, jota ilman kotiin ei olisi kyllä matkannut yhtään mitään hyödyllistä. Torstai kului matkustellessa ja siirtymä Il Valentinosta Studiegångenille otti tuollaiset 13h. Jalat olivat aika heikkona leiristä perjantaina ja mietin pääsenkö sunnuntaiksi viivalle lainkaan. Siitä seuraavassa terveisin nimimerkki: kyyneleet silmissä ICA:n kuivien tuontiappelsiinien kanssa – eihän näitä saa edes auki saatana!