korkeintaan viihdearvoa 2

Skädäm. Luvattua leiriraporttia seuraavassa. Neljä treenikarttaa: Bergsjön (pe-ilta), Söderås nationalpark (la-aamu), BWN-natt (la-ilta) ja Skummelövs sanddynreservat (su-aamu).

Näytä suurempi kartta

Yöteboylaisittain lähdettiin hieman lumissa fiiliksissä liikkeelle ja tiedossa oli, että Skånessakin olisi lunta jokunen sentti. Onneksi tossa influenssassa ehti katselemaan kaikki Waltsut, joten kaikki Etelä-Ruotsin vuodenajat olivat tuoreessa muistissa. Tämän kun sitten koplasi viime leirin herkkumaastoihin, niin lähti jo valmiiksi lyötynä liikkeelle – pessimisti ei pety. Eka treeni otettiin tällä kertaa reilusti ennen Skåånea paikallisen metsätieyhdistyksen majalta, osittain tiomilamaastoa vastaavassa metsikössä. Olin jostain syystä huomattavan väsynyt, joten otin ruuligisti. Suunnistuksessakaan en ollut ihan terävimmilläni, mutta ajattelin sen johtuvan löysästä juoksuvauhdista. Maasto oli pääasiassa mukavan kumpuilevaa, hyväpohjaista ja hyvällä näkyväisyydellä varustettua – toki muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Tästä sitten MAX-burgeriin pitämään tietovisaa Turun McDonaldseista, josta Stenestadiin reilun puolen tunnin ajelulla. Perillä olin vähän rättinä, mutta ei silti nukkumaan ehtinyt kuin jossain puolen yön paikkeilla. Not good.

Aamulla olinkin sitten aivan nahkana ja sama laahustelu jatkui toisessa treenissä Söderåsin kansallispuiston sinänsä hienoissa maisemissa. Toisaalta laahustelu oli ilmeisesti treenin tarkoituskin, joten onnistuin päämäärässä ilman sen isompaa yritystä. Tämä kartta kannattaa muuten tulostaa omalle puulaakijoukkueelle kassiin, jos tiomilassa tulee puutetta kaljankittausmaisemista – auto kartan koilliskulmassa sijaitsevalle lenkille ja keissi kainaloon, awot. Ainakin vaihtelua Statsgårdenille. Ihan täysin ei auennut, miksi tällainen täysin tiomila-irrelevantti treeni oli tähän väliin isketty. Päälle sitten kateltiin vähän vanhaa karttaa, piirrettiin rataa ja muuta vastaavaa perusspekulointia.

Illalla iskettiin sitten leirin pääharjoitukseen, 12,7km Blue-White-Nighttiin, joka toimi jo puolittaisena tiomilakatsastuksena. Tähän haettiin lähtöasetelmaa torstain yösprintistä, jossa onnistuin petaamaan kolmannen lähtönumeron. Pääsin reilut puolitoista minuuttia Risto Ristonpojan jälkeen maastoon. Homma lähti vähemmän huonosti käyntiin, kuin edeltävällä kaksikolla, sain karkurit ykkösellä kiinni – pienestä koukusta huolimatta. Tuntuma oli kuitenkin edelleen väsynyt, eikä ote omaan suunnistukseen ollut hyvä. Olin todella passiivinen. Aikapommi laukesikin sitten heti toisen välin alkupuoliskolla, kun tein alokasmaisen polkuvirheen ja vielä peesaten. Heikensin omia asemiani vielä rastinotossa ja majailinkin kolmosella jo koko osaston puolivälin heikommalla puolella. Sain kuitenkin eteeni sekä Henri Eliaksenpojan, että Joonas Pajunlehden, joiden perässä päätin roikkua mahdollisimman pitkään. Tätä vaihetta mentiinkin sitten reilusti puolen välin paremmalle puolelle, jolloin oli hyvä aika aloittaa suunnistus ja tehdä kahdeksannelle rastille täysin maatkääntävä reitinvalinta. Se olikin ideatasolla hyvä, mutta toteutus ja rastinotto menivät jälleen laiskasti töitä tehdessä, dvs mot helvete. Pysyin kuitenkin letkassa, vaikka tarjolla olisi ollut ainakin tuollainen 30 sekunnin kaula. Loppuradalla jatkoin vähän aktiivisempaa otetta suunnistukseen ja homma toimi kohtuullisesti. Eliaksenpoika ja Pajunlehti loikkivat karkuun, mutta itse sain puolestani jätettyä Lassinpojan ja Juhaninpojan reippaalla persjuoksulla, jota loppuradalla sai harrastaa. Viimeinen rasti napsittiin isolla munkilla. Lyhyt sykeanalyysi kertoo, että kisapulssille ei päästy oikein missään vaiheessa, vaikka olisi luullut ongelman olevan lähinnä päinvastainen lumen yms. runttauksen vaikutuksesta..

Jagge (oik.) ja muut kurjat

Tämän suoranaisen epäonnistumisen selkään sain sitten vielä vanhan vaivan kantapäähän, joten sunnuntaiaamun treeni jäi lähestulkoon ajatustasolle, vaikka tarjolla oli ihan mukavaa tykitysmaastoa merenrannalta.

Alkuviikko on nyt tullut otettua lunkisti, ja huomenna otetaan puolestaan aamun toinen lento kohti Italiaa ja aurinkoa. Siellä yritän saada uutta intoa sekä suunnistukseen, että juoksuun. Pieni maisemanvaihdos ei ole pahitteeksi. Palataan.

Hiton ahdistavan joensuulainen värimaisema, mut näillä lyriikoilla kuitenkin leirille.

Noniin, nyt on tässä sitten SVT:n välittämänä saatu Liberecin hiihdot avattua ja kultaa tulee. AK:n puheesta ei saa mitään selvää, johtuu kai kuitenkin jostain ei-teknisestä seikasta. Hyvin noi selostajat sai sen kuitenkin käännettyä toiselle kotimaiselle. Ja ainakin toistaiseksi ollaan siis ihan SP:n ennustuksien kanssa tahdissa.

Kirjotan lähinnä siksi, että nyt ois hyvää aikaa tehdä “koulujuttuja”, ainakin kunnes y-miehet ottaa ja lähtee ladulle. Aamutreenissä kokeilin taas klassista kiven halkaisua polvella, jonka lopputulos oli tuttuputtu. Illalla kuitenkin toivottavasti pääsee yösprinttiin (edit: pääsin suht ehjänä [tulokset] [kartta]), jonka perusteella äiää laitetaan lähtöjonoon lauantain 12,7km Blue-White-Nighttiin. Kuulema alkaa olemaan jo jonkinasteinen näytönpaikka, mikäli nyt norjalaisen managerin viestistä jotain tajusin.

Kisa vedetään leirillä, Skånessa, joten pienenä tiiserinä: kannattaa olla taas alkuviikosta F5:sella.

Tää on nyt viel ihan pakko jakaa. Google osaa kertoa, et jos sen kautta on tänne joku löytäny. No näin on käyny mm. hakusanoilla “työstöväli”, “martin larsson”, “huoneen pieneliöt”, “pöllipino” ja tänään kirsikkana kakussa “ilmaista pornoa”. Vittu miten kädetön nettivelho pitää olla että typottaa googleen “ilmaista pornoa” ja päätyy tänne?! Toivottavasti oli isosti tyydyttävää.

Viikko on taas lusittu tästä elämästä ja pientä paniikin poikasta siitä, että täältä joutuu jo kohta lähtemään alkaa olla ilmassa. Neljä viikkoa tulee tänään täyteen ja laskin, että 20 kaikenkaikkiaan on ohjelmassa, joista siis ainakin kaks viikkoa jossain muualla. Että 20 % tapettuna, vaikka vasta just äsken tulin!

Luultavasti osasyy ajankulun subjektiiviseen nopeutumiseen on, että tossulle on taas alkanut maistumaan ulkoilutouhut. Maanantaina otin varovasti tuntumaa yösuunnistukseen ja korkkasin Skatåsin norjalaisrinteet. Tiistaina iskinkin jo pitkiä mäkivetoja ja eilen kävin alistamassa yökupissa. Kulku kahdessa jälkimmäisessä oli yllättävänkin hyvä viikon luimistelun jäljiltä. Hyvin menneitten treenien jälkeen ollaan Jaggen kanssa äiäilty parkkihallissa ja luukutettu mm. Timpan Tumenpukua ja erityisesti yökupin jälkeen Sonata Arctican San Sebastiania. Samalla alkaa vähitellen palautumaan mieleen, että mitä tässä taas oltiinkaan tekemässä. Tiomilajoukkueesta on tullu kyselyjä, että mahtuuko meikä ykköseen vai ei. Oma näkemys on, että varsinkin yötaitoa ois, mutta kysymys on liikkuuko tossu. Tiomilassa sen ois hyvä liikkua. Tässä on nyt reilut neljä viikkoa aikaa hioa nälkää testijuoksuun, jonka perusteella äiää laitetaan managerin listassa jonoon. Tai on noita muitakin näyttöpaikkoja, mut tesmolla on varmaan aika iso paino.

Karttojakin oon kyllä nettiin työnnelly aika nopealla tahdilla treenien jälkeen, mutta en tietenkään oo niistä muistanu täällä hehkuttaa.

Näytä suurempi kartta

Yhteistreenit on kyllä jotain joita tiedän jo nyt jääväni täältä kaipaamaan. Joka lenkillä ja treenissä on kymmenittäin ryhmää liikkeellä ja yökupit kerää seurarajat ylittävästi osastoa hyvin järjestettyihin ja kovavauhtisiin otteluihin. Eilenkin ilmoittautuneita oli lähemmäs 70, joista vajaa puolet lähti kampeamaan pisintä latua. Viestifiilis rapisi vähän ykkösvälin valintaan, jonka sain toteuttaa ihan keskenäni. Se sattui kuitenkin vastoin fysiikan ja murphyn lakeja onnistumaan niinkin hyvin, ettei edellä mennyt kuin pari lamppua.

Väestöpohja, joista näihin geimeihin karjaa saapuu, on tietty täällä eri, mutta ainakin Turun seudulla seurojen välinen yhteistyö on kyllä aika heikoissa. Täällä seurojen välisestä koordinaatiosta huolehtii Göteborgin suunnistusliitto, jota kai Turussa vastaa lähinnä AV-remmi plusmiinus alue. Maastoja nyt ei voi verrata, mutta Turussa nyt ei jää ainakaan liikenteestäkään kiinni. Täällä ei puolessa tunnissa ehdi vielä juuri mihinkään.

Blogin kävijämäärät on olleet tasaisessa kasvussa, mutta viimeaikoina kollektiivisten linkkilistojen ilmestyminen on räjäyttänyt nämäkin statistiikat ihan uusille urille. Toisaalta edelleenkin kovin sisäänheittäjä on mäskä.com. Tammikuussa kävijöitä oli yli 2100, eikä helmikuussa oo juurikaan sen huonommin menny. Faneja on edelleen tasan yks, mutta sellaisia ihmispoloja jotka on tunnustaneet täällä luuhaavansa on jo yhteensä neljä kappaletta, se on siis noin 500 F5:n painallusta per naama, eli parisenkymmentä päivässä. Kohta voinkin keskittyä kirjoittamaan täällä ihan pelkästään blogin kävijälaskureista.

Skudaa. Koska alkaa näyttää siltä, että huomenna viikon mittainen harjoittelutauko kokee päätöksensä, on minulla lähestulkoon kiire lyödä tiskiin Tavallistakin Turhempi Blogimerkintä -trilogian kolmas ja viimeinen osa. Uskaltauduin tänään näyttämään virheää laskettelutakkiani Göteborgin keskustaan ja kävin promenadilla Avenynillä. Väkeä oli liikenteessä mukavasti ja tunnelma oli irtonainen, kuten tästä kännykkäkameralla taltioimastani videosta näkyy (taustanauhalla Enya – Cursum Perficio). IFK:n kisapelipaitaa en ole vielä saanut, joten kävin niitäkin vähän Intersportissa hiplaamassa, kolla filmen:

Kirjastosta hain mukaani itse kirjastokortin lisäksi Dogbertin kirjoittaman ruotsinkielisen johtamisteoriaopuksen ja lisäksi Pasi Heikuran Näissä merkeissä – Suomen kansan latteimmat sanonnat. Ennen jälkimmäisen kirjan löytymistä ehdin äimistelemään Göteborgin kirjaston kattavaa suomenkielisten kirjojen osastoa, joka luultavasti oli ainakin Maskun kirjaston Niemenkulman toimipisteen laajuinen. Tosin vieressä oleva islaminkielinen kirjallisuus oli vieläkin paremmin edustettuna. Aluksi ajattelin, etten mitään suomenkielistä kirjaa mukaan ottaisi, varsinkaan tutkinto-opiskelullisten tarkoitusperien ulkopuolelta. Heikuran kirjan avulla uskon kuitenkin pystyväni kehittämään itseäni vieläkin kuivemmaksi blogikirjoittajaksi, joten päätin tarttua tilaisuuteen. Hyllyistä olisi löytynyt myös kansallishistoriallisesti merkittävä Metsolat tv-saaga, mutta, alas, minulta puuttuvat täältä niin tv:t kuin vhs-videotkin.

Kotimatkalla korkkasin uuden debitkortin järjestelmässä ja hankin itselleni povarillisen famaria proaktiivisiin tarkoituksiin. Lisäksi ostin pullon punkkua pystyäkseni osallistumaan MSP:n foorumilla käytävään korkealentoiseen harjoittelukeskusteluun. Sillä on ollut nyt näin viikon treenilevon aikana melko masentava vaikutus.

Terveisiä sängynpohjalta! Vissiin meni vähän överiksi vklp:na, tai sitten jotain muuta, koska koko rappukäytävä tuntuu olevan kipeenä, mutta täällä meikäkin nyt makoilee kunnon kuumeessa. Göteborgintaudiksi tätä kutsun viime vuotisten kokemusten perusteella MSP:n kevätleirillä, jolloin Gbg:n yllättänyt raju talvikohtaus ajoi joukkueen pitkään sairastelukierteeseen. No toivottavasti nyt päästään kohta liikkeelle, sillä Tiomilaan on enää 10 viikkoa.

Koska mitään varsinaista asiaa ei ole, alla teksti vuodelta 2003: AV-ryhmän Tsekkoslovakian keikalta. Kirjoittajana ei kehitystä ole juurikaan tapahtunut, ainoastaan räväkät alatyylisyydet ovat tippuneet pois, jolloin jäljelle ei sitten ole mitään juuri jäänytkään. Katotaan löytyiskö jotain karttapalaa vielä ryydittämään, mutta nauttikaa ny tästäkin:

Maailman suurimman suunnistustapahtuman päättymisestä ei ehtinyt kulua kolmea vuorokauttakaan, kun hullu maailma jälleen tempaisi lapsensa mukaan huimaan pyörteeseen. Nahkakompassin neula osoitti kohti entistä itäblokki-sydäntä tsekkoslovakiaa, jonne säntäsi kaikenkaikkiaan 18 pääosin AV2-ryhmän jäsenistä koostunut kruuppi, johtajanaan legendaarinen rastivuosikirjan päätoimittaja ja märskyn lukion valmentaja Aki Saranen. Matkassa oli myös runsaasti nykyistä ja entistä maajoukkuekalustoa ja vielä enemmän pyrkyriosaston jannuja.

Kuka pelkää johtokäyrää? – Roadmovie (evt. mikä seon, mutta semmonen käskettiin tehä) AV2-ryhmän retkestä tsekkoslovakiaan.

1st day – Kuinka pitkä matka on pornoon?
Viimeisen aamiaisen jälkeen aloitettiin parin tunnin mittainen lentokoneessa runkkaaminen, josta siirryttiin runkkaamaan pikkubussiin. Matka Prahasta B(o)rnoon söi paitsi bensaa myös hermoja ja aikaa, silti kilometrejä taittui alle kahdensadan. Samalla pääsimme tosin ihailemaan (hieman kauemmin ja lähempää kuin olisimme toivoneet) Hitlerin omin käsin tekemiä autobahneja, joiden kunnostamiseen kansandemokratiahallitus ei tosin montaa kopekaa/vesileipää ollut uhrannut. Monelta olivatkin useiden tuntien session jäljiltä hieman mehut lopussa, jolloin perille pääsy ja ensimmäisen hotellimme osoittautminen varsin siedettäväksi tyydytti koko ryhmää isosti. Aamuksi luvattiin hieman myöhäisempää herätystä, joten maisemien ihailu huoneen parvekkeelta oli suosittua illan pimeyteen saakka. Pimeys tuli kovaa, samoin paikalliset pieneliöt.

2nd day – First touch
Rapean aamiaisen jälkeen suuntasimme suurin odotuksin läheiseen MC maastoon, joka ainakin paperilla näytti paitsi hyvältä myös hapottavalta – todellisuus oli vielä huomattavasti hikisempi. Baut 15 kilsan setti piti ei-maajoukkuekaluston miesten jakaa kahteen pätkään, niin raakasti pantiin eteen käyrää, nokkosta ja puskaa – siis tätä ei tajua jossei itse näe, ei edes kartasta. Iltapäivän rykäisyn jälkeen takana oli 25 rastia 15 kilometriä ja yli 2 ja puoli tuntia reeniä, lisäksi 7 punkkia ja aivan soosiset jalat. Viisaat pääsee vähemmällä. Ensi kosketus maastoon oli siis kylmä mutta kova, suunnistus tosin sujui ihan hyvin sillä pisteet eivät olleet kaksisia. Reitinvalintaväleillä ei herkuteltu niitä kun oli oikeastaan vain kaksi. Illalla tv tarjosi jotain perus saksalaisdekkarisettiä. Ei oikein innostanut – menin nukkumaan, tietäen aamujunanpillin viheltävän viimekertaista aikaisemmin.

3rd day – V-käyrä
Suussarouskuvan aamiaisen jälkeen kerättiin luut ja noustiin samaan normibussiin tsekin junnumaajoukkueen kanssa, maajoukkueen läheisyys laski ainakin minun fiilistäni tietäen heidän olevan matkalla kisoihin, joihin minulla ei ollut osallistumisoikeutta – nuorten EM-skapoihin. Tsekit dumpattiin niitten majotukseen johonkin betonibunkkeriin (liekö Hitler tehny senkin joskus) ja me jäätiin pelaamaan futista sen röttelön takapihalle, samalla kun odoteltiin karttoja päivän varsinaiseen harjoitukseen. Futismatsi oli ihan naikin mainos: taitopeliä ja öljyttyä lihaa (tosin valkoista ja vedellä voideltua) häkissä. Niskaan röpsähti rihterin asteikolla 6,9:ään kivunnut vesisade, joka teki pelaajista liukkaita. Puolentunnin pompottelu riitti sillä kuvausryhmä oli häipynyt ja peli alkoi olla väsynyttä, siirryttiin odottelemaan reenin alkamista.
Vajaan kaheksan kilsan lenkki tarjosi hieman nopeampaa suunnistusta lähinnä paremman kulkukelpoisuuden ansiosta, sillä käyrää löytyi. Reitillä tutustuttiin myös suomalaisen mittapuun mukaan eksoottiseen rastipisteeseen, joka ilmeisesti oli jonkinlainen paskakasa, sen karttasymboli olikin osuvasti ruskea ympyrä. Paikallisten kartantekijöiden viitseliäisyys herätti hilpeyttä. Mikäli Suomessa vastaavanlaisia “miinoja” merkittäisiin karttaan saattaisi luettavuus huomattavasti kärsiä – emme suosittele. Täysin nauramiseksi homma ei kuitenkaan mennyt sillä aikaa paloi verryttelyineen päälle puolentoistatunnin ja punkkeja revittiin ropasta urakalla jälkikäteen. Reenin jälkeen päristelimme menemään majoitukseen joka jälleen yllätti posiivisesti. Uni ei kevyehkön päivän jälkeen maittanut ja lähdimmekin tutustumaan paikalliseen pikkukaupunkikulttuuriin, joka viehätti joukkoa siinä määrin, että tunnollisimmat slovakialaisrouvat olivat jo heränneet keittämään aamumakkaraa miehilleen kun me olimme vasta matkalla unirastille.

4th day – Dropout
Rasvaisen aamiaisen jälkeen pohdin leirin suurten aivojen kanssa omaa järkevyyttä. Väite nimittäin oli että suunnistus – lajina niin jalo ja rehti kuin onkin – ajaa harrastajansa niin typeriin tekoihin että sen harrastamisesta ei ihmiskeholle saati mielelle ole kuin pelkästään haittaa. Silti sitä aina löytää itsensä ensin sitomasta kengännauhoja, sitten kompastumassa risuihin, ryömimästä tiheikössä, hirven sarvientylsistyttäjänä, pyörimässä alas kivikkorinnettä, pyöräyttämässä nilkkaansa, ottamassa pleksiin männyiltä, karhun päivällisenä, analysoimassa väliaikoja, tsekeissä, slovakiassa, leikkauspöydällä, lista on loputon. Ainut “järkevä” syy on oma typeryys – ja sitä näyttää aika monella riittävän.
Se filosofiasta.. 4. ja 5. päivä olivat reenivapaita, kävimme tosin kaksissa kisoissa.. Ensin olivat vuorossa normaalimatkan mittelöt johon kyrpäratamestari oli loihtinut vajaan kahdeksan kilometrin puskarallin. Suomessa vastaavantasoinen rata Takapaltan marraskansallisissa olisi aiheuttanut OC Takapaltan erottamisen suunnistusliitosta. Slovakiassa tällä juoksupitoisella radalla ratkaistiin Euroopan parhaat 18-vuotiaat. Rastipisteiden ollessa RR-tasoa, voittoihin kirmasivat paikalliset extremeduudson-juoksulahjakkuudet, jotka eivät kivikkorinteitä tai sadanmetrin kertanousuja pelänneet. Itseäni harmitti jo huomattavasti vähemmän ettei “saanut” osallistua kovien poikienkisaan – offteam sarjassakin tuli turpaan reilusti. Radalle oli saatu yksi todellinen kyrpäratamestarin erikoinen: piste – aukon kulma, matkaa – n. 500m, nousua (suoraan) – 25m, todellisuus kierrä alhaalta polkua 1000m ja nouse 75m tai puske puskasta jolloin aikaa kuluu 69min/km. Aivan helmi. Ei vissiin tarvinne kertoa, että ratamestari olisi entinen mies mikäli olisi paikalla ollut.
Kun itkut oli itketty lähdettiin tutustumaan Bratislavaan. Silmää hiveli tonavan toiselle puolelle vanhalta kaupungilta avautunut näkymä: 5-kertainen Hervanta! Samanlaista kerrostaloslummia silmänkantamattomiin. Spruit! Näitä kun näkee niin elämä pitenee ainakin yhden päivän. Tutustumisretki saatettiin pulkkaan vierailemalla Hervannanpuolisessa ostoshelvetissä, jossa sana helvetti ei lainkaan riitä kuvaamaan sitä ostamisen riemua jota tuossa liikkeessä asiointi tuotti. Paikan suunnittelija voi totisesti onnitella itseään, hän onnistui luomaan Danten helvetin alinta kerrostakin vittumaisemman paikan. Emme suositele. Aamen.

5th day – Matalalentoa ja eräänlaisten rajojen rikkomista
Aistikkaan aamiaisen jälkeen piipahdimme toisessa ostoskeskuksessa, jonka sisuksista löytyivät muun muassa jääkenttä ja uimashortsit, joista jälkimmäiset otin mukaani. Keskukseen pettyivät ne jotka olivat tulleet hakemaan vitutusvajaukseensa korjausta – tämä halli oli viimekertaisen vastakohta. Pettyneinä jatkoimme matkaa..
Viides päivä toi mukanaan pikamatkan EM-kisat. Slovakit yllättivät meidät jälleen, juuri kun luulet ettei enää alemmas voi vajota, joku heittää kuopan pohjalle lapion. Näin kävi siis nytkin. Jos unohdetaan nyt hetkeksi se ettei slovakialaisten kartantekijöiden mapista löydy kohtaa yleistäminen / dynaaminen kartoitustarkkuus, alkumatka näytti ja tuntui hyvältä. Siltä miltä pikamatkan tuleekin – lyhyttä väliä ja tarkkoja pisteitä. Vain noin 100 metrin matkalla onnistuttiin tuhoamaan EM-kisojen uskottavuudesta kaikki se mitä siitä enää oli jäljellä tai mitä se ehkä olisi nyt onnistuneilla kisoilla mahdollisesti saavuttanut. Kohtuuttomaan ryteikköön ajetut suunnistajat joko löysivät alueen kiertäneen, kartaan merkitsemättömän, polun ja leikkasivat min/km ajastaan 69% tai sitten eivät ja kiihdyttivät V-käyränsä eksponentiaaliseen nousuun. Yhden ylitetyn ja kahden alitetun aidan sekä ainakin viiden jyrätyn puska-aidan jälkeen matka komeissa linnamaisemissa jatkui. Suuri kysymys kuuluukin, mitä tällä nyt sitten voitettiin että kilpailijat juoksutettiin linnan piha-alueen läpi kun heidän piti sinne ensin päästäkseen raivata tiensä läpi kivikaudella sistutetuista piikkipuska-aidoista. Olisi OC Takapaltta jälleen lentänyt liitosta – jopa kovempaa kuin viimeksi.
Yesyes! EM-kisat ohi, onneksi ei tarvinnu osallistua ja hävetä. Onnea voittajille ja järjestäjille. Kisat erottivat jyvät akanoista vai pitäiskö sanoa keskieurooppalaiset suunnistajista? Pikakisoista vielä sen verran että områådetti oli komea, kuvista varmaan huomaatte – yhdessä on kotka lennossa, käytiin Mädisonin kaa kattoos yhtä näytöstä jossa tommonen jumbojetti lensi taustalta näkyvän linnan muurilta noin 200 metrin matkan kouluttajan käteen noin 25 sentin päästä yleisön peruukeista. Heh, erittäin kurkoo.
Siihen päättyikin sitten Slovakia-osuus, takaisiin pornoon. Pornoossa majoituimme samaan hotelliin kuin mennessä. Hotellin johtajalla oli kaikenlaista asiaa joten päässimme nukkumaan vasta pienten erimielisyyksien selvittelyn jälkeen.

6th day – Hikeä eri muodoissa
Ylipirteän aamiaisen jälkeen pakkasimme romumme ja happojen raiskaamat lihaksemme nostaaksemme ne bussiin, joka suuntasi harjoitukseen. Reeni oli naisten MC-viestirata matkaltaan noin 7,5 kilsaa kuudellatoista rastilla. Leirin so far-parhaaseen reenin upposi 55 minuuttia ja lippu halkesi jalkojen lyhentäessä metrejä loppumatkasta jo varsin iloisesti. Maasto oli todella juostavaa ja käyristäkin oli vähän tingitty, paljolti ratasuunnittelun ansiosta. Reenin jälkeen matka mobiilisaunassamme kohti leirin viimeistä majapaikkaa Doksyä jatkui.
Helvettiä kun sitten kerran oltiin leirin aikana urakalla mainostettu niin tänään se saatiin kokea ihan totena.. Leirin pisin bussimatka, korkein lämpötila ja heikoin matkasuunnittelu. Aikaa meni yhteen kauppakierrokseen, kuskin lakisääteisiin taukoihin ja ruokapaikan hakemiseen pari tuntia. Samalla heitettiin hyvästi iltapäivän toiselle harjoitukselle.
Muutaman tunnin runkkaamisen jälkeen bussimme pysähtyi noin 70 kilometriä Prahasta pohjoiseen Doksyn pikkukaupungin laidalle. Tälläkertaa majoitus ei yllättänyt, tai siis ainakaan positiivisesti. Alku tosin oli hyvä: uima-allas, jonka biodiversiteetti tosin oli varsin, sanotaanko, messevä. Kyseisestä altaasta saimmekin ensimmäisen illallisen tosin minun lautaseltani löytyi myös paikallista erikoisuutta – hiekkakiveä! Paikalla oli myös olutta lipittäviä saksalaismotoristeja ja reuhaavia tsekkileirikoululaisia. Aman kanssa jaettu huone haisi nokkosilta ja sänky oli liian lyhyt. Toisaalta paikan omistaja oli joku suunnistaja ja majoitti meidät puljuunsa kuulemma puoli-ilmaiseksi.
Menetetyn harjoituksen korvasimme puolen tunnin mittaisella futissessiolla ja kyllä – rankkasateessa. Edessä leirin odotetuimmat 4 harjoitusta painuimme, jalat palellen, pehkuihin.

7th day – tOde@self-torture.com
Kankean aamiaisen jälkeen käväisimme vetämässä yhden perusparireenisetin. Reitillä oli muutama todella herkullinen reitinvalintaväli ja Aman kanssa puntaroimmekin näitä ihan kunnon kisavauhtia ja kellon kanssa. Aikaa noin kahdeksan kilsan ensikosketukseen hiekkakivimaaston kanssa meni reiluine alku- ja loppuveryttelyineen vajaa pari tuntia. Käyrää tallattiin vaihteeksi taas reilusti, mutta reeni oli todella antoisa.
Iltapäivän harjoitus matka käynnistettiin vierailemalla lähistöllä (=30km) sijainneessa kaupungissa. Keskustassa oli painorajoitus, joten me menimme bikkupusseinemme laitakaupungin ostarille. Vitutti taas vaihteeksi. Pääasiaan eli reeniin kuitenkin taas selvittiin. Leirin parhaaksi reeniksi lopulta osoittautuneesta yhteislähtökirmauksesta varsin hyväkulkuisessa maastossa ei puuttunut vauhtia. Noin kuuden kilometrin pätkään meni minulta vajaa 40 minuuttia. Hyvösen Martin kanssa taisteltiin tiukasti parhaan ei-maajoukkuemiehen tittelistä. Maran viimeisellä perhoslenkillä tekemä moka kuitenkin tiputti miestä. Minä taas sain kunnon mind-kuritusta yrittäessäni juosta Mädisonin selkää kiinni. Lopussa olisi ollut mahikset vielä vetää ohikin.. Molemmat tosin tekivät yllättäen saman virheen… Reeni päättyi asiallisesti lähes hotellimme pihaan ja saimmekin ansaitut valitukset kun osa meistä kävi “puhdistautumassa” hotellin kala-altaassa. Tämän jälkeen sumensi todella pahasti.

8th day – Passiivista vastarintaa
Kostean aamiaisen jälkeen koitti viimeinen reenipäivä. Yksi kartta, kaksi harjoitusta – molemmat aivankurkoa hiekkakivimaastoa. Tässä vaiheessa leiriä tosin mies alkoi olla siinä kunnossa että toistaiseksi säästetyt kirveet ja pyyhkeet tulivat tarpeeseen. Samalla kun ensimmäinen kirves lensi kehään, 1:ssä reenissä säästeltiin jalkoja ja kuvailtiin komeita maisemia digi-filmille. 2:een reeniin piti iskeä, mutta olikin pyyhkeen vuoro lentää kaivoon. Ei enempää. Nyt se on loppu, viimeiset rastit ja bussiin levyttämään. Spruit. Harmi että olivat mehut näinkin vähissä, olisi ollut aivan helmeä päästä tykitämään näitä baananotkoja. Toisaalta ei kulkenut oikeen missään reenissä, paitsi siinä yhteislähtöhäsmäkässä. Oliko se sitten mielen vai kehon vahvuutta vai oliko muu leiri sitten mielen vai kehon heikkoutta, vai näitä kaikkia? Yhtä kaikki leiri onnistui, reeniä noin 14 tuntia ja reilusti kilometrejä ja vielä reilummin käyrää. Tämän jälkeen Kainuun kakspuolikkaat lähinnä naurattaa (ja niinhän ne naurattikin, ainakin ekana päiväna ja KR-viestissä). Sitten s-kamat kassiin ja tutustumaan Doksyn iltaan.
Jukolaa, passiivista vastarintaa, väärinpysäköityjä autoja ja rikkinäisiä nähtävyyksiä sisältyy ovat viimeisen illan key-sanoja mutta niitä ei kukaan osanne asetella yhtenäiseksi tarinaksi, joten ei siitä enempää.

9th day – Burb.
Fiktiivisen aamiaisen jälkeen suuri pahan olon demoni oli vallannut suuren osan ryhmästä, liekö syynä sitten aikainen herätys, pois lähteminen, edessä oleva pitkä automatka vai ne kaikki yhdessä. Jokatapauksessa fiilis oli vaisu jossei huono. Prahan kentälle oli alle 100 mutta aikaa meni taaskin reilusti ja varsinkin perillä kentällä. Ensin lähtö myöhästyi pariin otteeseen tunnin ja sitten vielä puolituntia lisää kun ei saatu tsekeiltä lähtolupaa. Sitä se on. Kotiin kuitenkin selvittiin, hyvä niin. Vaikka vitutuskäyrä sillointällöin pompsahtelikin iloisesti jäi leiristä loppujen lopuksi hyvä maku (tosin 9. päivän aamulla se oli vielä varsin paskainen).. Että kiitos vaan kävijöille ja tekijöille ja nyt vielä lukijoillekkin.

…nu ska vi mot toppen gå.
Heja Blåvitt, våra kära IFK!

Årets cyclist Martin Larsson

..eli terveisiä IFK:n vuosijuhlista. Hyvät kekkerit – tosin tänään joutunee lipsumaan treenisuunnitelmista.

From Göteborg