Live
Tämän vuoden työt alkaa olla tehtynä, mutta ohjelmasta ei ole ollut puutetta. Treeni maistuu hyvin, tulosta tulee, peitto heiluu jne. Olin todella pitkästä aikaa TuSsin testijuoksussa Ruissalossa, jossa juoksin ensimmäistä kertaa kokopitkän 14,2km ladun. Aikaa lurisi 53,47, johon allekirjoittaneen lisäksi oli varsin tyytyväinen pitkänlinjan ajanottaja ja väkevä taustavaikuttaja Peki Salmi. Kala iski alkutahdit ja päätin siirtyä suosiolla tarkkailuasemiin, ennen 5km kääntöpaikkaa näköyhteys olikin sitten katkennut. Testijuoksun jälkeen sunnuntaina heitettiin legendaarinen PVMK (Peltolan veljesten muistokilpailu), järjestänänä viime vuoden voittaja Minsa “tukkajumala” Heinonen. 5,2km latu meni päälle 43 minuuttiin, tappiota kärkeen Lapilalle tuli kuutisen. Tämän verran – ja ylikin – tuli kämmittyä ykköstä, voisin sanoa mittakaavan (1:25 000) tehneet sepposet, mutta se kuulostaisi selittelyltä.
Viime viikonloppu vietettiin tuttavallisesti Vankkuritallilla vahvasti treenin ja kohta vanhojen seurakaverien hajuisessa marinaadissa. Pohjille vedettiin torstaina OL-UT:n pikkujoulut ja perjantain yötreenin jälkeen lähdin kuivattelemaan tukkaa Apulaudan keikalle. Kuution julkkarikeikka tarjosi melkein koko levyllisen uutta materiaalia, mutta kyseinen lätty on soinut sen verran, ettei mukana joikhuaminen tuottanut ongelmia. Aivan täydellistä oli maailmanhistorian ehkäpä kovimman alkuriffin kuuleminen kahteen kertaan, kun luolan ämyrit, elikäs kaapit, louhahtivat kesken härjäisimmän PT:n jumppaamisen. Perusmateriaali Madosta, AMP:aan pohjusti kakun ja KNP, sekä jennivartiaisen Ihmisten edessä -kappaleet kuorruttivat kokonaisuuden. Tämähän jälkeen tietysti väsytti, ei kuullut mitään ja päässä soi silti jenniä.
Joululahjahankinnatkin saatiin tänään kirjaimellisesti pakettiin, joten pukkia odotellessa: Hyvää Joulua lukija(t)!