Piikkiön jälkeen tuntu hyvältä ja aattelin että kyllä se siitä. Karsinnassa tuli kuitenkin vähän yritettyä liikoja, tais vähän jännittää. Karsinnan jälkeen olin sit taas et ei se siitä. Mutta kai tässä kuitenkin on nähtävä se pääpointti, et jos finaaliinpääsyn edellytys on täysin virheetön suoritus, taitaa tämän tavoitteen saavuttamiseksi olla paree palata toistuvasti Jaaninojan nousuun. Betonifinaali oli sitten hauskaa perusvääntöä kivassa maastossa. Kulkukin oli hyvä, mutta pari aika rumaa koukkua tuli taas tehtyä – ehkä vähän lähemmäs Fränkiä ois voinu päästä mitä Piikkiössä.. Karjaan radat oli kyllä vaisuja, ellei peräti huonoja. Ei tietty johonki betoniin ratamesturilla varmaankaan riitä paukkuja, mut eipä nähtävästi riittäny ite finaaliratoihinkaan.. Piikkössä taas oli huonoin kartta miesmuistiin, eikä kyllä maastokaan varsinaisesti sykähdyttänyt.. Seuraavaksi kahvaamaan Pertteliin, odotukset on korkialla – ainakin maaston, kartan ja radan suhteen.

Niiet Karjaalta palatessa tuli the Quiet Beatlen biisi, jossa lauletaan mm:

It’s gonna take plenty of money – to do it right child.
It’s gonna take time – a whole lotta precious time.

19.4.2010: Oon tässä nyt viime päivät kuunnellu jonnin verran Johnny Cashin American -series levyjä. Niitä on kaikenkaikkiaan nyt julkaistu kuusi alpyymiä, joista viimeinen tossa reipas pari kuukautta sitten. Ite laulajahan poistus keskuudestamme jo hyvissä ajoin ennen vuosikymmenen puoliväliä, mutta mä oon nyt vasta ehtiny mukaan. Näissähän on idea se, että välistä on Cashin omaa tuotantoa, välistä covereita vanhoista klassikoista. Elviksen, U2:n ja Tom Pettyn biisejä muun muassa. Perusasetelma on äärimmäisen yksinkertainen mies ja kitara, joskus vähän jotain jousia, pianoa tai rumpua on säestämässä, mutta lähinnä vokaaleihin perustuu – ainakin mun kokema viehätys – näissä biiseissä. Päällimmäinen ajatus on kuitenkin, et jostain yhdestä ja kahdesta peruselementistä saa kaiken tarvittavan – ja ehkä vähän päällekin. Voisko sama toimia omassakin touhussa? Siis toimiihan sekin, että on pataljoonan verran äi’iä soittamassa omaa soitintaan, mutta riski siihen että menee kiville nousee. Saisko sillä, et hallitsee pari juttua täydellisesti kisoista platinaa tai kultaa? Vaikka alkuun jollain sinkulla?

Vaikka yletön pohdinta on mun päälaji ja selkeä vahvuus, ei se koskaan oo oikein näkynyt suunnistusanalyysin terävyytenä. Oon huono analysoimaan, osaan arvioda ja laskea juu virheet kun saa väliajat käteen ja kepsistä nyt saa viivat vähän sinne päin kartalle. Joskus on joku rasti löytyny hyvin, mutta se että mikä siihen johtanu syy on ollu on usein hautautunu jonnekkin sinne itsemyhäilyn huminaan. Vähän tekis mieli kehittyä, ja nyt kun siihen on rahallisestikin ulkomailla hillumisen muodossa satsatukin, tarttis varmaan tehrä jottain tälläkin sektorilla.

Ankkurirastien jälkeen mulla kävi mielessä, ehkä ekaa kertaa, ettei kysees sittenkään ois ihan täysin tuurin perustuva laji. Et millään rastilla ei mee yli puolta minuuttia aikaa hukkaan on ihan saavutettavissa – mut vaatii ne peruselementit. Mulla ne on varmaankin suunnistusajattelu ja a

Tarina päättyi noilta osilta tohon ja suureksi mysteeriksi jäi, mikä on se toinen peruselementti – josta tiedämme vain, että se alkaa a:lla – ja tietysti ehkä vielä suurempana partikkelina se mikä näitä elementtejä vaatii.

Ympär käyrään yhteen tullaan, nimittäin aika samanlaisilla fiiliksillä ollaan taas blookistelemassa. Tällä kertaa vaihtajaan on ladattu the Beatlesin koko tuotanto, lukuunottamatta Yellow Submarine -levyä, jota en laske kylläkään varsinaiseksi studioalpyymiksi. Ensimmäinen kappale, joka ensimmäiseltä levyltä löytyy on I Saw Her Standing There ja se on kerrassaan oivaa rokkia. No on tässä vähän erilaiset koukut kun Cashillä, mutta toimii. Toinen juttu on, se mitä nyt parissa viimeisessä tekstissä on hekumoitukin eli se, että on taas saanut ittensä uskomaan lipun halkeamiseen. Se taitaa olla yks juttu, mikä olikin eniten kadoksissa fookuksesta, siis se luotto. Matkahan tavoitteeseen on säilynyt suunnilleen yhtä pitkänä.

Metaosastoa sen verran vielä, että toinen tai oikeammin ensimmäinen syy ottaa tämä teksti takaisin pöydälle löytyy viime syksyltä ja Mäntsälästä, jossa joku ilmeisesti biologian ylioppilaskokeisiin valmistautuva suunnistajakaveri sai yhdistettyä yösuunnistuksen jotenkin evoluutioon ja lisääntymiseen. Huigeinta oli kuitenkin se, että idea tähän oli löytynyt tämän blookin ballistisesti kohtuullisen epäortodoksisesta “Rationaalisen valinnan teoria” tekstistä, jota ei jaks linkittää tähän.

Ja koska suunnistus ja seksi ovat tunnetusti toistensa substituuttihyödykkeitä, oon taas huomenna viivalla – Piikkiössä, jossa kaikki ylläoleva todistetaan taas suureksi itsepetokseksi. Täältä tähän.

Yleistekemisestä sen verran, että jyvä on osoittanut jo hyvän aikaa olevansa matkalla koloon – ja se kehitys kyllä jatkui tänäänkin. Ote vaan on sellainen peruspehmeä, mikä nyt tietysti voi selittyä sairastelullakin – tai sitten vaan jollain joka liittyy johonkin pullamössöön. Aika perus sekin. Rautaisempi tatsi saisi sitten esiintyä vaikka seuraavassa startissa eligäs SM-kisoissa, mikäli performoi tällä kaudella ylipäätään. Mutta koska kaikenmaailman töhöt (kuten juuri sinä) veti tänään ohi oikealta ja vasemmalta on pakko vielä nostaa esille oma alkupään lähtöpaikka ja urien vaikutus.

Kisaan ajattelin lähteä sellaiselle reippaalla iskulla, mutta oikeastaan jo ykköselle mennessä tienylityksen jälkeen tuntuu vähän vaisulta. Ei huonolta, mutta vaisulta. En sitten tiedä, että mietinkö sitä liikaa kun kakkosen reitinvalinnasta tulee vähäsen väärästä kohdasta pyöreä, virhe siinä varmaan jotain puolen minuutin luokkaa. Myös ajo kolmoselle on vähän turhan kalteva ja neloselle tulee lähtösuunta/havaintovirhe. Yritän tavoittaa välin keskellä olevaa avokallioaluetta, mutta tulee korkeintaan sivuosuma. Vajaan minuutin luokkaa nämä kaksi yhteensä. Pientä hieroskelua tulee keskusrastille palatessa, kasille ja ysille – yhteensä puolisen minuuttia. Rastille 11 tulee pientä ihmettelyä rastiympyrässä: en ole ihan varma oonko noussut oikean kulmajyrkänteen vierestä ylös, en tiedä mikä rastipiste on ja kolmanneksi lipun näkemiseksi pitää juosta ehkä 3m:n päästä ohi jonnekin 10m päähän. Noin puolen minuutin virhe. 13. rastille tulee kanssa ihmeellistä ajanhukkaa, en mene ihan suunnitelman mukaan, mikä näkyy epävarmuutena ja ylimääräisenä varmisteluna. Rastista menen taas ohi korkeintaan sen 10m, enkä ole ollenkaan varma että oon oikeessa mäessä. Eroa tulee nopeimmille lähes puolitoista minuuttia, joten ajanmenetys on luokassa 45 sekuntia.

Rastilta 13 maaliin väliajat näyttää aika hyviltä, vaikka omasta mielestä vaikka nyt viidennelletoista rastille menen melkein kävellen. Toisaalta kun on passaillut koko matkan niin, ehkä muut on sitten jo hyytymään päin? Harmi, että peli on jo hävitty. Aivan äärimmäisen mielenkiintoisena (kyllä tämä blogimerkintä paranee vielä) kuriositeettina mainittakoon nopein väliaika kolmanneksi viimeiselle rastille käyttäen Tammis-valintaa, eli tiekiertoa. Että jos jossain on olleet tähdet passissa niin tässä, niin absurdi ja ennenkuulumaton linjaus meikäläisen väliaikahistoriikissa.

Ssiiimmottos.

Elisiis, AM-pitkä, Marttila, Varsinais-Suomi. Sama maasto viime vuoden Rastijahdista, eli suhteellisen priimaa ja ehjää metsää. Alla oli taas nylkkykisa perjantai-illalta kun Myniksessä vetäistiin reilu 8 reiluun puoleen tuntiin. Toisin kuin viime viikolla Hiisirasteilla, en nyt jaksanut mussuttaa kulusta, se ei ollu viikossa elpynyt – eikä tietty reenin puolesta ollut pitänytkään. Keskityin nyt vähän eri tavalla, kuin viimeksi. Luin parit jutut psyykkeestä (kyllä sen Suunnistaja-lehden koko maailmaa syleilleen artikkelin) ja sitten legendaarisen Suunnistustaito-kirjan luvun Suorituksen hallinta. Lisäksi selailin karttoja viime vuoden 10milasta ja tämän vuoden FinnSpringistä ja Ankkurirasteilta. Pitkästä aikaa tuntui, että tiedän edes suunnilleen mitä pitäisi tehdä. Kokonaisuutena vedinkin ihan hyvin, jos tuli koukkua, epävarmuutta tai muuta hässäkkää niin nollasin tilanteen ja pysyin näin kisan päällä oikeestaan koko ajan. Kärkeen tuli tietty se seittemän minaa, mutta hyvältä näyttää kun kattoo tarpeeks helvetin kaukaa.

Ykköselle tuli kisan pahin koukku, varmaan vajaa minuutti kaikenkaikkiaan. Siinä kone ei kyllä vielä erityisesti käynyt, vähän ennakoin huonosti ja lähdin liian aikaisin pois polulta. Pitkillä väleillä viimistä lukuunottamatta tuli kanssa padagkiin, kakkosen reitinvalintaa voi spekuloida, neloselle sitten puhtaammin tossulla. Seiskalle unohdin miettiä rastinoton, tai sitten en vaan keksinyt mitään ja koukin vajaan puoli minuuttia. Tässä kohdin olin myös ihmeen väsynyt. Sitten vähän jotain pieniä lähtösuuntajuttuja esim. 12:sta, 14:sta ja 17:sta lähdettäessä. Loppua kohden pystyin vähän lisäämään runttausta.

Kulullisesti vaisuahan tekeminen oli, keskisyke oli vaan 171. Sillee kuitenkin hyvä, etten asiasta sen enempää välittänyt, oon kuullu juttua että niillä korteilla pelataan mitä lähdössä on kädessä. Kulullisesti homma etenee kanssa vähitellen myöskin oikeeseen suuntaan.

Tästä eteenpäin mietitään taas ja edelleen, että joka välillä on peruspalikat kasassa ja hiotaan niitä. Väsyminen, kulkupolitiikka ja sen sellaiset sivujuonteet tiukemmin vielä kontrolliin. Parit hyvin mietityt treenit alle ja muut komiikat kohdilleen. Pikkutarkkuutta voi kanssa harjotella joissain kohdin vielä, nyt on kuitenkin pitkästä aikaa kohtuu hyvä tatsi siihen, että koska suorittaminen on ns. riittävällä tasolla – vielä siis kun oppisi reagoimaan silloin kun se ei oo. Lisäks taas tuntuu siltä et tästä joskus vielä voi tulla jotain..

Kartta, Tulokset

Alla oli Kustavin lauantain Lohihölkkä, jossa aika lisääntyi viimevuodesta tarkalleen minuutilla. Mieli viisti siis maata jo hyvissä ajoin ennen lähtöä, mutta olin valmistautunut kisaan henkisesti katselemalla vanhoja “hyviä suorituksia.” Hyvää vibaa riitti kuitenkin vain noin puoleen matkasta, mikä tietysti toisaalta on tarkalleen saman verran enemmän kuin viimeksi.

Ekat viisi-kuusi rastia menivät hämmästyttävän hyvin. Näkyväisyys oli hyvä ja käytin sen hyödyksi hyvällä rosentilla. Seiskalla en oikein tiennyt mitä olin hakemassa ja jäin puolen minuutin välillä sen puoli minuuttia. Soramontusta nousun jälkeen hapot alkoivat näkyä sitten suorituksessa ja kaikilla seuraavilla rasteilla tulikin sitten pientä hieromista ja yksi kunnon ruskistus kympillä.

Pääasiassa ongemia tuottivat huono ennakointi (8, 9, 10, 11, 13, 14), heikko kompassikontakti (8, 10, 12, 13) ja havainnoinnin öö tuanoinniin no havainnointivirheet (13, 14). Kympillä pari minaa perään lähtenyn Sireeni sai kiinni, mutta näkisin että lähinnä se vaikutti negatiivisesti kaverin omaan suoritukseen. Kura painottui siis radan kahdelle viimeiselle kvarstaalille, joten tossuja kuluttamalla asia korjaantunnee. Ja kaivan ehkä jostain pari “hyvää suoritusta” lisää, mikä tietysti kaikissa teissä pikku kyynikoissa saa naamalle karehtimaan ehkä vähän omahyväisen virneen. Se tosin on ihan perusteltu.

Pakko myöntää, että näin jäykkätunnelmaisissa kisoissa ei ole hetkeen tullut käytyä. Parc Fermé:lle piti ajaa yli 2h ennen lähtöä, jotta ehti jännittää riittävästi. Siitä noin puolet jauhettiin jostain kisavarustussäännöistä. Sitten sai käydä verryttelykartalla ja mitäskaikkea.. Jostain syystä nyt oli kuitenkin niin, että apina tunsi kaikki, mutta apinaa ei tuntenut kukaan.

Eikä mihenkää.

3-4: Vähän tuli ajeltua pitkäks ennen viimistä käännöstä. +0:05

9-10: Hidas, mut suora reitinvalinta. Empimistä ennen rastia ylemmillä portailla. +0:05

12-13: Nopeempi oikealta, huomasin, mut en jaksanu muuttaa suuntaa rastilla +0:10

14-15: Spekulointia, et vasen kierto ois ollu parempi, en sit tiä.

18-19: Yritin eka päästä jyrkänteen yli. Parit sekat meni. +0:05

19-20: Juoksin rastin ohi parikyt metriä väärälle puskalle. +0:15

Sprinttileimat ei tarttunu 7. ja 19. rastilla, niistä viel +0:10.

Et jos ois tähdet ollu asemissa ni minuutti ois tullu kärkeen. ETS, ei kyl mihenkää.

K-pisteelle vievällä väylällä ei ole ketään, enkä tiedä millaista vauhtia pitäisi pitää. Pidän kai aika kovaa, ketään ei tule ohi. Luen ykkösväliä, vilkaisen olan yli kolmiossa.

[Kartta] [Väliajat]

K-1 (83): Seurailen uraa ja vilkuilen kompassia, päästän pari kaveria ohi, joista jälkimmäinen on KR:n Asikainen. Suolta nappaan itseni kartalle ja toinen äskenmainituista jatkaa hyvään suuntaan. Päästän lisää siimaa ja kelaan sen taas rastilla umpeen, kun kaveri vähän kiertää. Fyysisesti ei mitään hurraamista, laitoin kämpillä ennen lähtöä areenalle kuumemittarin kiinni lukemista 36,8°C, mutta se on annettu ja upotettu – tulos tehdään näistä raameista, ja hyvä tehdäänkin, hyvä tehdäänkin.

1-2 (88): Kakkosväli on etukäteisspekuloinneista tuttua mitäänsanomatonta aluetta, en tykkää. Juoksen äskenmainitun Halmstadin kaverin peesissä aika haparalla tuntumalla – lähinnä suunnalla, joskin ihmeellistä kaarrosta ja kulmaa sylkee kepsistä (en ihan allekirjota kyl, ainakin oon vetänyt noiden suurinpiirtein puolessa välissä olleitten jyrkänteitten alapuolelta). No joka tapauksessa, lueskelen peesistä kohteita kiihtyvällä tahdilla ja saan itseni lopullisesti kiinni noin 200m ennen rastia. Kärki ajelee pitkäksi, joten ite joutuu vähän korjaamaan ja leimaamaan kärjessä. Tässä olis ollu hyvänä päivänä mahdollisuus yrittää jotain parempaakin, nyt tulee kärkeen melkein puolitoista minuuttia ihan vaan vetelöimisellä.

2-3 (87): Kolmosväli on vähän edellisen henkinen. Pääsin siis edellisellä rastilla oman letkan piikkiin ja peesi kelpaa muille huonosti. Vedän omalla linjalla aika yksi koko välin ja lähinnä kompassilla. Mietin vähän kiertoakin, mutta rastiotto on joka suunnasta ihan yhtä nahkasta. Taas 200m ennen rastia kiinni vähitellen ja sitten rastille pienellä pujottelulla. Vähän ennen rastia Sauvon YöCup-finaalista tuttu ääni kysyy koodia ja ankkurin paita ohittaa aika pian sen jälkeen. Taas olisi tuollainen puolisen minuuttia mahdollista ollut pirteämmällä tossulla niistää tästä.

3-4 (91): Hyppään Macon letkaan ja huudan varovasti seuraavan rastin koodia. En saa vastausta, mutta loikottelen letkassa tielle. Käännymme oikealle ja Maco alkaa heittää ensin juttua siitä olisiko pitänyt kiertää vasemmalta (olis) ja sitten isompaa vaihdetta silmään. Kahvaan mukana, minkä pystyn. Tieltä noustaan huonosti, mutta en pysty kritisoimaan, sillä tiedän että yksin tippuisin vauhdista heti. Letkasta löytyy myös KS:n Bergman, jolla on hämmästyttävän passiivinen ote hommaan. Rastinotto onnistuu letkan viimeiseltäkin hyvin. Oon aika ahtaalla.

4-5 (101): Rastilta lähden nollat taulussa ajamaan Macon selkää, mutta se ei lähene. Tiellä tuntuu, että siiman katkeaa hetkellä millä hyvänsä – perässä en pysy millään. Letka poistuu tieltä mielestäni aikaisin ja reilusti ennen minua, joten joudun turvautumaan Omaan Valintaan™. Olen kuitenkin melko varma, että letka on reilusti liikaa vasemmalla ja edessä paistava mäki näyttää hyvältä. Viimeistään homma varmistuu kun Maco kurvaa kiltinoloisesti eteen ja leimalle joitain osia ennen mua. Olo on kuin uudestisyntyneellä ja kuolema onkin todella lähellä.

5-6 (208): Peesissä mennään, vähäistä varmistelua.

6-7 (102): Kompassilla, varmistellaan että letka menee oikeaan suuntaan.

7-8 (221): TV-rasti, näkyy kauas kiitos valaistuksen. Aukko on tuskainen ja eroa tulee väkisin lisää. Leimaan noin sijalla viisi, noin 15 sekuntia kärjestä.

8-9 (188): Tiellä on lähihistoriallisen paska tunnelma. Jään joka potkulla, mutta maastossa jatkan samalla vaihteella ja saan eroa aika hyvin typistetyä. Olen toisena, vain Maco edellä.

9-10 (94): Säntään leimalta perään. Maco menee joitain sekunteja edellä, oion mutkat ja tulen rastille lähes kannassa. Rastin takaisessa rinteessä on jotain VIP-osastoa, joiden kymmenet heijastimet näyttivät hetken pelottavilta – varsinkin siinä vaiheessa kun tajusi, että jokaisen takana seisoo ihminen.

10-11 (103): Käyn edelleen samaa kamppailua, jota olen käynyt nelosväliltä saakka. Heitän täydellisesti peesivaihteelle. En lue karttaa, en juuri katso kompassia, keskityn juoksemiseen ja murto-osien napsimiseen sieltä sun täältä. Puolivälin isommalta suolta alan palautella itseäni kartalle ja saan kohtuu nopeasti taas kiinni. Mäessä otan polvista tukea ja eroa syntyy. Rastille löydän ominkin avuin letkan hännillä..

11-12 (41): Jos äsken tultiin vähän riskillä, niin nyt laitetaan kaikki rahat yhteen ruutuun. Siima katkeaa heti rastilta lähdettäessä, kun ryhmä ajaa tiheämpään alueeseen. Arvelen karttaa katselematta juoksusuuntaa ja säntään perään minkä uskallan. Polulla vilkaisu karttaan ja alamäkeen letka väkisin kiinni. Tyhjä alue on käsittämätöntä scheissea ja saan aikaa lukea itseni takaisin peliin. Polun yli ja pistekumpare pitäisi näkyä.. Keksin lipun varmaankin ensimmäisenä, Maco koukkaa letkan kärjestä rajummin vasemmalle, Bergmannin kanssa leimataan heti perässä. Puolet letkasta ajeli toiselle hajonnalle.

12-13 (189): Tuttua huttua Macon paita lukitukseen ja peesiin. Oma peli on sen verran järjestyksessä, että en lähde mukaan pikkupummiin laskettelurinteessä vaan jatkan kohti rastia. Toinen letka lähestyy alempaa. Maco aloittaa sosialiseeraamisen ja keskittyminen ei riitä polkujen laskemiseen. Ekan jälkeen kurvaan ylöspäin ja teen pienet koukut tähän. Taas letkan ollaan hännillä.

13-14 (151): Letkan viimeisenä tullaan tai siltä ainakin tuntuu. Ensimmäinen yleisörasti odottaa ja kisakeskuksessa on niin pelottavan hiljaista, että väkisinkin tulee mieleen, että ollaan jääty ihan helvetisti kärjestä. Vauhti on ollut hidasta, mikä tietysti tällä juoksufiiliksellä on vähintä mitä voi toivoa. Ensimmäiset leimat ovat jo tulleet, mutta Forsberg ei vieläkään sano mitään..

14-15 (150): Määttä huutaa pian leiman jälkeen, että kärki menee tossa hyvin oot tullu. Eka reaktio on tietysti et no vitut taas on. Kusettaa kumminkin. Kuulen muutamat tutut äänet yleisöstä ja jaksan hetken vähän paremmin. Varvausrastilla tulee mieleen, että tuskin manageri nyt lähtis tässä paikassa ainakaan tollasta läppää heittämään. Ja ei edellä kyllä ketään näy. Ehkä sit kuitenkin?

15-16 (190): Viimeinen kvarttaali aukeaa ja karua on, karua on. Tässä vaiheessa on pakko ottaa äärimmäiset keinot käyttöön letkassa pysymiseksi ja oiottava kaikki sadasosien muruset joita kärkimiehet nakkelevat. Mäessä saan jopa työntöapua, mutta eroa senkun syntyy. Mäki on todella julma. Bergman on fölissä, eikä näytä vieläkään kiinnostuneelta tekemään ratkaisuja.

16-17 (146): Alas tielle miljoonaa ja suoraan polulle. Niistän kulmaa pois ja pari sekuntia lähestyn kärkeä. Roikun jollain köydellä, en tajua kartasta enää mitään. Kun tulee aika nousta katkean ja alan kävellä jo hyvissä ajoin ennen kuin mäki edes alkaa. Takaa tulee vihainen go-go -huuto ja kävely vaihtuu hoippuvaan juoksuun. Mäen päällä saan vilkaistua kompassilla itseni oikeaan letkaan ja saan Macon kiinni rastiympyrän pohjoisreunalla. Nyt on mun vuoro passivoitua. Seison letkan (käytetty hakumenetelmä on ns. haravamuodostelma) keskellä ja odotan, että joku löytää lipun. Ankkurin miäs on eniten kartalla ja saa ottaa kunnian.

17-18 (191): Luen hämmästyksekseni karttaa tällä muutenkin ihan hyvin pelkällä peesauksella hoidettavissa olevalla välillä.

18-19 (192): Avgörande. Hyökkään alamäkeen ja mietin reitinvalintaa. Ulkoistan päätöksenteon Macolle, joka lähtee kiertämään. En ole ihan täysin samaa mieltä, mutta liian väsynyt ottamaan ohjaksia. Toteutan kuitenkin kierron vähän paremmin ja huomaan pian olevani letkan kärjessä. Bergman liittyy kuvioihin rastilla tullen ilmeisesti suoraan, en tiedä.

19-20 (104): Lyhyt kääntöväli, jolla siirryn paletin kärkipaikalle. Varovasti mennään. Ainoastaan Järlan kaveri, joka edellisellä välillä teki avgörit, luikki karkuun ja kärjessä vaihtoon.

20-21 (110): Pääsen piankin rastin jälkeen hajontakuvion ansiosta tilanteeseen, jossa on vain metsä ja minä. Esitän intensiivisintä kompassinkäyttöä tämän suorituksen aikana, mutta tulos on korkeintaan välttävä. Ajaudun reilusti oikealle ja jonkin aikaa kestää varsin ilmiselvän tilanteen tajuaminen. Maco tulee pian kantaan huutelemaan koodeja, jotka eivät ensimmäistä kertaa täsmääkkään. Kaarran rajusti paarpuuriin ja pienen ihmettelyn jälkeen osun rastillekin. +1:00.

21-22 (106): Tunnen takaa lähestyvän letkan valojen poltteen niskassani ja lähden kädet täristen kohti viimeistä varsinaista pistettä. Tömähdän pururadan kulmaan pienen harhailun päätteeksi, jossa intensiivinen kompassintarkkailu johtaa minut tälläkertaa liikaa vasemmalle. Katselen rastipisteen jyrkänteeksi ja ajelen rastimäen ohi, kun sen takana näyttää sopivan jyrkältä. Pian paikalle tömähtää myös Haldenin letka, joka tulee koluamaan samat kolot mun jälkeen. Rastin sijainti löytyy taas pienen norkoilun jälkeen, joka tietysti tiputtaa mut letkan hännille. +1:00.

22-23 (200): Jos tässä joku tavoite oli niin se oli tulla ennen Halden SK:ta vaihtoon. Nyt se tavoite juoksee edessä saatanan kovaa, mun eväät on syöty. Wilma palaa sillä kuuluisalla vara-akulla, jota ei oikeasti ole olemassakaan ja no suunnistusajattelu toistaa yhtä virkettä “tästä et nyt saatana jää, tästä sä et nyt saatana saa jäädä.” En vilkaisekaan karttaan, en katso koodia, en kompassia. Varoitusrastilta tulee leima ja näen vielä punaisen valon.

23-24 (250): Uhkaan väkisin tippua letkasta, joten joudun turvautumaan vielä kerran Omaan Valintaan™, nimittäin pieneen oikoon viimeiselle rastille. Se toimii juuri riittävän hyvin ja nussahdan ehkä noin viiden miehen letkan toiseksi viimeiselle paikalle.

24-M: Alkaa odotettu ja peljätty loppusuora – tavoite menee muutaman sekunnin edellä ja oma fiilis on – kerrataan se vielä – äärimmäisen huono. Taidan jonkun kaverin ohittaakin, mutta Karlsson on samoilla vauhdeilla liikkeellä, joten tavoitteesta jäädään.

Vaihdon jälkeen hävettää ja on pakko mennä kontalleen hakkaamaan maata. Voishan tässä jotain selittää, mutta fakta on että fyysisesti olin niin tiukilla, ettei oma työ enää siinä vaiheessa onnistunut kun sillä olisi ollut merkitystä. Tietty voidaan spekuloida, että jos olisin noi tässä kirjatut viisi minuuttia niistänyt ajasta niin mikä se vaikutus olisi ollut koko roskan lopputulokseen. Parikin minuuttia olis varmasti Peeterille kelvannut, vaikka kaveri sanoikin, ettei senkään korteilla pelattu samaa pokeria kuin veljekset Nordberg ja Pro..jotain..ska.

Pahoittelemme tarpeellisten tekstintehostuskeinojen aiheuttamaa mielipahaa.

Välisoitossakki pitkäst aikka jottai härgjäst, kül täl huame kuljee.