korkeintaan viihdearvoa 2

Ruotsi, Finspång, Grosvad Arena, 1.5. kello 22.51. Petri Paukkunen MS Parma on leimannut sekunti sitten varoitusrastilla kärjen välittömässä läheisyydessä. Ite olen vaihtoalueella ja Pauken otteita seuranneena erittäin valmiina lähtemään piikissä maastoon. Määttä on varma että tulee kärjessä ja saankin työvälineen puomin yli ensimmäisenä. Heitän Paukelle jotain mukahauskaa, varmaankin turhaan. Tekisi mieli jäädä taputtelemaan selkään, mutta pitää lähteä.

K-pisteelle vievällä väylällä ei ole ketään, enkä tiedä millaista vauhtia pitäisi pitää. Pidän kai aika kovaa, ketään ei tule ohi. Luen ykkösväliä, vilkaisen olan yli kolmiossa.

[Kartta] [Väliajat]

K-1 (83): Seurailen uraa ja vilkuilen kompassia, päästän pari kaveria ohi, joista jälkimmäinen on KR:n Asikainen. Suolta nappaan itseni kartalle ja toinen äskenmainituista jatkaa hyvään suuntaan. Päästän lisää siimaa ja kelaan sen taas rastilla umpeen, kun kaveri vähän kiertää. Fyysisesti ei mitään hurraamista, laitoin kämpillä ennen lähtöä areenalle kuumemittarin kiinni lukemista 36,8°C, mutta se on annettu ja upotettu – tulos tehdään näistä raameista, ja hyvä tehdäänkin, hyvä tehdäänkin.

1-2 (88): Kakkosväli on etukäteisspekuloinneista tuttua mitäänsanomatonta aluetta, en tykkää. Juoksen äskenmainitun Halmstadin kaverin peesissä aika haparalla tuntumalla – lähinnä suunnalla, joskin ihmeellistä kaarrosta ja kulmaa sylkee kepsistä (en ihan allekirjota kyl, ainakin oon vetänyt noiden suurinpiirtein puolessa välissä olleitten jyrkänteitten alapuolelta). No joka tapauksessa, lueskelen peesistä kohteita kiihtyvällä tahdilla ja saan itseni lopullisesti kiinni noin 200m ennen rastia. Kärki ajelee pitkäksi, joten ite joutuu vähän korjaamaan ja leimaamaan kärjessä. Tässä olis ollu hyvänä päivänä mahdollisuus yrittää jotain parempaakin, nyt tulee kärkeen melkein puolitoista minuuttia ihan vaan vetelöimisellä.

2-3 (87): Kolmosväli on vähän edellisen henkinen. Pääsin siis edellisellä rastilla oman letkan piikkiin ja peesi kelpaa muille huonosti. Vedän omalla linjalla aika yksi koko välin ja lähinnä kompassilla. Mietin vähän kiertoakin, mutta rastiotto on joka suunnasta ihan yhtä nahkasta. Taas 200m ennen rastia kiinni vähitellen ja sitten rastille pienellä pujottelulla. Vähän ennen rastia Sauvon YöCup-finaalista tuttu ääni kysyy koodia ja ankkurin paita ohittaa aika pian sen jälkeen. Taas olisi tuollainen puolisen minuuttia mahdollista ollut pirteämmällä tossulla niistää tästä.

3-4 (91): Hyppään Macon letkaan ja huudan varovasti seuraavan rastin koodia. En saa vastausta, mutta loikottelen letkassa tielle. Käännymme oikealle ja Maco alkaa heittää ensin juttua siitä olisiko pitänyt kiertää vasemmalta (olis) ja sitten isompaa vaihdetta silmään. Kahvaan mukana, minkä pystyn. Tieltä noustaan huonosti, mutta en pysty kritisoimaan, sillä tiedän että yksin tippuisin vauhdista heti. Letkasta löytyy myös KS:n Bergman, jolla on hämmästyttävän passiivinen ote hommaan. Rastinotto onnistuu letkan viimeiseltäkin hyvin. Oon aika ahtaalla.

4-5 (101): Rastilta lähden nollat taulussa ajamaan Macon selkää, mutta se ei lähene. Tiellä tuntuu, että siiman katkeaa hetkellä millä hyvänsä – perässä en pysy millään. Letka poistuu tieltä mielestäni aikaisin ja reilusti ennen minua, joten joudun turvautumaan Omaan Valintaan™. Olen kuitenkin melko varma, että letka on reilusti liikaa vasemmalla ja edessä paistava mäki näyttää hyvältä. Viimeistään homma varmistuu kun Maco kurvaa kiltinoloisesti eteen ja leimalle joitain osia ennen mua. Olo on kuin uudestisyntyneellä ja kuolema onkin todella lähellä.

5-6 (208): Peesissä mennään, vähäistä varmistelua.

6-7 (102): Kompassilla, varmistellaan että letka menee oikeaan suuntaan.

7-8 (221): TV-rasti, näkyy kauas kiitos valaistuksen. Aukko on tuskainen ja eroa tulee väkisin lisää. Leimaan noin sijalla viisi, noin 15 sekuntia kärjestä.

8-9 (188): Tiellä on lähihistoriallisen paska tunnelma. Jään joka potkulla, mutta maastossa jatkan samalla vaihteella ja saan eroa aika hyvin typistetyä. Olen toisena, vain Maco edellä.

9-10 (94): Säntään leimalta perään. Maco menee joitain sekunteja edellä, oion mutkat ja tulen rastille lähes kannassa. Rastin takaisessa rinteessä on jotain VIP-osastoa, joiden kymmenet heijastimet näyttivät hetken pelottavilta – varsinkin siinä vaiheessa kun tajusi, että jokaisen takana seisoo ihminen.

10-11 (103): Käyn edelleen samaa kamppailua, jota olen käynyt nelosväliltä saakka. Heitän täydellisesti peesivaihteelle. En lue karttaa, en juuri katso kompassia, keskityn juoksemiseen ja murto-osien napsimiseen sieltä sun täältä. Puolivälin isommalta suolta alan palautella itseäni kartalle ja saan kohtuu nopeasti taas kiinni. Mäessä otan polvista tukea ja eroa syntyy. Rastille löydän ominkin avuin letkan hännillä..

11-12 (41): Jos äsken tultiin vähän riskillä, niin nyt laitetaan kaikki rahat yhteen ruutuun. Siima katkeaa heti rastilta lähdettäessä, kun ryhmä ajaa tiheämpään alueeseen. Arvelen karttaa katselematta juoksusuuntaa ja säntään perään minkä uskallan. Polulla vilkaisu karttaan ja alamäkeen letka väkisin kiinni. Tyhjä alue on käsittämätöntä scheissea ja saan aikaa lukea itseni takaisin peliin. Polun yli ja pistekumpare pitäisi näkyä.. Keksin lipun varmaankin ensimmäisenä, Maco koukkaa letkan kärjestä rajummin vasemmalle, Bergmannin kanssa leimataan heti perässä. Puolet letkasta ajeli toiselle hajonnalle.

12-13 (189): Tuttua huttua Macon paita lukitukseen ja peesiin. Oma peli on sen verran järjestyksessä, että en lähde mukaan pikkupummiin laskettelurinteessä vaan jatkan kohti rastia. Toinen letka lähestyy alempaa. Maco aloittaa sosialiseeraamisen ja keskittyminen ei riitä polkujen laskemiseen. Ekan jälkeen kurvaan ylöspäin ja teen pienet koukut tähän. Taas letkan ollaan hännillä.

13-14 (151): Letkan viimeisenä tullaan tai siltä ainakin tuntuu. Ensimmäinen yleisörasti odottaa ja kisakeskuksessa on niin pelottavan hiljaista, että väkisinkin tulee mieleen, että ollaan jääty ihan helvetisti kärjestä. Vauhti on ollut hidasta, mikä tietysti tällä juoksufiiliksellä on vähintä mitä voi toivoa. Ensimmäiset leimat ovat jo tulleet, mutta Forsberg ei vieläkään sano mitään..

14-15 (150): Määttä huutaa pian leiman jälkeen, että kärki menee tossa hyvin oot tullu. Eka reaktio on tietysti et no vitut taas on. Kusettaa kumminkin. Kuulen muutamat tutut äänet yleisöstä ja jaksan hetken vähän paremmin. Varvausrastilla tulee mieleen, että tuskin manageri nyt lähtis tässä paikassa ainakaan tollasta läppää heittämään. Ja ei edellä kyllä ketään näy. Ehkä sit kuitenkin?

15-16 (190): Viimeinen kvarttaali aukeaa ja karua on, karua on. Tässä vaiheessa on pakko ottaa äärimmäiset keinot käyttöön letkassa pysymiseksi ja oiottava kaikki sadasosien muruset joita kärkimiehet nakkelevat. Mäessä saan jopa työntöapua, mutta eroa senkun syntyy. Mäki on todella julma. Bergman on fölissä, eikä näytä vieläkään kiinnostuneelta tekemään ratkaisuja.

16-17 (146): Alas tielle miljoonaa ja suoraan polulle. Niistän kulmaa pois ja pari sekuntia lähestyn kärkeä. Roikun jollain köydellä, en tajua kartasta enää mitään. Kun tulee aika nousta katkean ja alan kävellä jo hyvissä ajoin ennen kuin mäki edes alkaa. Takaa tulee vihainen go-go -huuto ja kävely vaihtuu hoippuvaan juoksuun. Mäen päällä saan vilkaistua kompassilla itseni oikeaan letkaan ja saan Macon kiinni rastiympyrän pohjoisreunalla. Nyt on mun vuoro passivoitua. Seison letkan (käytetty hakumenetelmä on ns. haravamuodostelma) keskellä ja odotan, että joku löytää lipun. Ankkurin miäs on eniten kartalla ja saa ottaa kunnian.

17-18 (191): Luen hämmästyksekseni karttaa tällä muutenkin ihan hyvin pelkällä peesauksella hoidettavissa olevalla välillä.

18-19 (192): Avgörande. Hyökkään alamäkeen ja mietin reitinvalintaa. Ulkoistan päätöksenteon Macolle, joka lähtee kiertämään. En ole ihan täysin samaa mieltä, mutta liian väsynyt ottamaan ohjaksia. Toteutan kuitenkin kierron vähän paremmin ja huomaan pian olevani letkan kärjessä. Bergman liittyy kuvioihin rastilla tullen ilmeisesti suoraan, en tiedä.

19-20 (104): Lyhyt kääntöväli, jolla siirryn paletin kärkipaikalle. Varovasti mennään. Ainoastaan Järlan kaveri, joka edellisellä välillä teki avgörit, luikki karkuun ja kärjessä vaihtoon.

20-21 (110): Pääsen piankin rastin jälkeen hajontakuvion ansiosta tilanteeseen, jossa on vain metsä ja minä. Esitän intensiivisintä kompassinkäyttöä tämän suorituksen aikana, mutta tulos on korkeintaan välttävä. Ajaudun reilusti oikealle ja jonkin aikaa kestää varsin ilmiselvän tilanteen tajuaminen. Maco tulee pian kantaan huutelemaan koodeja, jotka eivät ensimmäistä kertaa täsmääkkään. Kaarran rajusti paarpuuriin ja pienen ihmettelyn jälkeen osun rastillekin. +1:00.

21-22 (106): Tunnen takaa lähestyvän letkan valojen poltteen niskassani ja lähden kädet täristen kohti viimeistä varsinaista pistettä. Tömähdän pururadan kulmaan pienen harhailun päätteeksi, jossa intensiivinen kompassintarkkailu johtaa minut tälläkertaa liikaa vasemmalle. Katselen rastipisteen jyrkänteeksi ja ajelen rastimäen ohi, kun sen takana näyttää sopivan jyrkältä. Pian paikalle tömähtää myös Haldenin letka, joka tulee koluamaan samat kolot mun jälkeen. Rastin sijainti löytyy taas pienen norkoilun jälkeen, joka tietysti tiputtaa mut letkan hännille. +1:00.

22-23 (200): Jos tässä joku tavoite oli niin se oli tulla ennen Halden SK:ta vaihtoon. Nyt se tavoite juoksee edessä saatanan kovaa, mun eväät on syöty. Wilma palaa sillä kuuluisalla vara-akulla, jota ei oikeasti ole olemassakaan ja no suunnistusajattelu toistaa yhtä virkettä “tästä et nyt saatana jää, tästä sä et nyt saatana saa jäädä.” En vilkaisekaan karttaan, en katso koodia, en kompassia. Varoitusrastilta tulee leima ja näen vielä punaisen valon.

23-24 (250): Uhkaan väkisin tippua letkasta, joten joudun turvautumaan vielä kerran Omaan Valintaan™, nimittäin pieneen oikoon viimeiselle rastille. Se toimii juuri riittävän hyvin ja nussahdan ehkä noin viiden miehen letkan toiseksi viimeiselle paikalle.

24-M: Alkaa odotettu ja peljätty loppusuora – tavoite menee muutaman sekunnin edellä ja oma fiilis on – kerrataan se vielä – äärimmäisen huono. Taidan jonkun kaverin ohittaakin, mutta Karlsson on samoilla vauhdeilla liikkeellä, joten tavoitteesta jäädään.

Vaihdon jälkeen hävettää ja on pakko mennä kontalleen hakkaamaan maata. Voishan tässä jotain selittää, mutta fakta on että fyysisesti olin niin tiukilla, ettei oma työ enää siinä vaiheessa onnistunut kun sillä olisi ollut merkitystä. Tietty voidaan spekuloida, että jos olisin noi tässä kirjatut viisi minuuttia niistänyt ajasta niin mikä se vaikutus olisi ollut koko roskan lopputulokseen. Parikin minuuttia olis varmasti Peeterille kelvannut, vaikka kaveri sanoikin, ettei senkään korteilla pelattu samaa pokeria kuin veljekset Nordberg ja Pro..jotain..ska.

Pahoittelemme tarpeellisten tekstintehostuskeinojen aiheuttamaa mielipahaa.

Varma Juhannuksen alkamisen merkki on perinteinen Jukolan suunnistusviesti. Tällä kertaa juostiin Mikkelin kuuluisalla raviradalla ja hyvin juostiinkin. Ruotsin ylpeys ja lajin kiistaton häpeäpilkku IFK Yöteboy oli nätisti neljäs. Aftonbladet julkaisi ihan uutena tietona, että kyseessä olikin maailmankupin kisa ja edustettu joukkue länsinaapurin ykkönen. Vähempikin asiantuntemattomuus olisi riittänyt päivän parhaisiin nauruihin, sillä kisan jälkeen on ollut kohtuullista päänsärkyä, mittaamatonta väsymystä ja kohtuullista turvotusta oikeassa nilkassa.

Valintarosessista sen verran, ja ehkä myöhemmin lisää, että oma paikkahan oli liimattu aloitukseen joukkueesta riippumatta jo hyvissä ajoin, ja asiasta tiedotettiin juoksijalle itsellekin jo ainakin noin kuukautta ennen. Kuten aikaisemmista läpinöistä on luettavissa, usko ykköseen pääsemisestä eli ohuesti, joskin sitten koki pientä elpymistä, kun treenit sujuivat suunnitelmien mukaan, suunnistuskin ajoittain kivasti ja lopuksi Pipokin vielä nosti spekulointeihin mukaan. Muut sinivalkoiset sortuivat samaan aikaan pikkuskaadailuun ja epävarmoihin vetoihin, joten lopulta manageri otti Tiomilassa hyväksi havaitun sapluunan käyttöön myös Jukola-joukkueen leivonnassa ja ilmoitti kokoonpanon sähköpostin välityksellä kisaa edeltävänä tiistaina noin kello 23:30 Suomen aikaa. Koska oma osuus oli nimenomaisesti aloitus ja ollut selvänä pitkään oli valmistautuminen helppoa. Aloittamisen hienoja puolia on nimenomaan osuuden etukäteen ilmoitettu alkamisajankohta, jolloin erilaisten metsäänlähtötilannevariaatioiden luomisen voi unohtaa. Toisaalta en korvannut tätä vajausta ottamalla osaa muuhun strategiointiin, vaan päätin vetää niin ikään Tiomilasta tutulla K.I.S.S.-kaavalla, eikä siihen totisesti totisesti sovi liiallinen spekulointi.

0-K: Koivistolaisen kanssa joskus naureskeltiin, että avausosuus tulisi juoksemaan ensin kierroksen ravirataa lähtöauton perässä. Ylähuuli nyki ylöspäin, kun järjestäjiltä tihkuneet huhupuheet vahvistettiin kilpailukeskuskartan muodossa, josta huomattiin lähtökiihdytyksen varsin suuri mitta. Lopullinen pään repeäminen sattui sitten Venlojen lähtöä ihmetellessä, kun aloittajien eteen oli asetettu sellainen totopelaajille tuttu lähtöauto lähtöportit levälleen. Veljesten lähdössä sitten oli savolaisella itsevarmuudella ja osaamistasolla saatu asettua se lähtöraakki siipineen ihan siihen muutaman metrin päähän kisailijoista. Tunnettu tosiasiahan on, että tavallinen kylmäverinen etelämaskulainen kiihtyy nollasta tuonne kahdenkymmenenviiden kilometrin tuntivauhtiin tuollaisessa puolessatoista sekunnissa ja muut tietysti sitäkin nopeammin. Eikä se kosla kyllä sitten lähelläkään yhtä nopeasti kuin kuumaveriset keskieurooppalaiset. Huuto ja parku siinä pääsikin monelta. Oma lähtöpaikka mahdollisti ajolinjan hakemisen rajoittimen vasemmalle puolelle jääneeseen koloon, jota en kuitenkaan ihan ehtinyt hyödyntää, kun lähtöautossa tilanteen kireys tajuttiin suhteellisen nopeasti. Ykkösrasti ei löytynyt kartalle ennakkoon spekuloidusta paikasta, vaan jostain reilun kolmen kilsan päästä K-pisteestä – sieltäkin vasta pitkän kartan availun jälkeen. Tarkistin rastin järjestysnumeron kolmeen otteeseen.

Jukolan lähdössähän ei koskaan ole tarvinnut tunnelmaa kovin kaukaa etsiä, eikä kyllä tälläkään kertaa. 1400 äiää, kohiseva yleisö ja pimenevä suvi-ilta saa kyllä kivetkin tarvittaessa itkemään. Kylmiä väreitä aiheutti lisäksi Nightwishin soittaminen ja edellämainittu lusiferin lähtöauto, joka levitti tuomipäivän kotkan lailla siipensä kilpailijoiden eteen, sulkien veljet karsinaan. Kaikkea tätä nauttimista häiritsi jonkun myskihärän aivan polttavan pistävä hienhaju, joka kyllä sai jo yksistäänkin silmät tulvimaan ja pään sumenemaan hapenpuutteesta. Pääepäiltyä tuomitsevasti syyttävä sormi osoittaa numerolla kolme, eli juurikin edestä, startanneen joukkueen juoksijaan. En tosin väitä, että oma tuoksu olisi ollut yhtään sen parempi – tai no, okei, väitän.

[tulokset] [osuusajat] [väliajat] [gps-seuranta]

K-1: Ratamestari lupaili kisasivuilla yllätyksiä, eikä sitä nyt sitten tarvinnut erityisen kauaa odotella. Lähtöviivalta ykköselle naurettava noin 4,1 km raapaisu – näihin rastivälimittoihin ei Jukolassa sitten kuuskytluvun olla päästykään. Siihen, oliko tämä sitten hyvä veto, en lähe ottamaan kantaa, mutta hyvin se mustalaishajontakin kyllä puri.

Eka ajatus välistä, heti sen kolmannen tarkastuksen jälkeisen pöllämystyneisyyden hälvennyttyä, oli suunnilleen vei v***u. Siinä sitten yritin olla rennosti, joka tarkoitti, että äiää tuli ohi oikealta ja vasemmalta. Alun suoran pätkän jälkeen otin pienen oion vasukista, joka taisi olla muutaman sekunnin oikeaa kiertoa hithaampi, mutta ei se siinä konkurssissa ollut suurikaan ongkelma. Suurempi oli vaisu kulku, jota vähän jo ounastelin alkuverrytelyissä. Sen sijaan perjatai-iltana murskattu nilkka ui tyytyväisenä paksussa burtskimarinaadissa. Päävalmentajan ohitin melkoisella väkipakolla yhteen alamäkeen, joskin hyvä rullaus upposi kuitenkin nätisti ajoasennon notkahtamiseen ja asetelmat palasivat. Ykkönen tuli sitten lopulta vastaan ja äiää saapui kohteeseen oikelta ja vasemmalta. Yksi tämän elämän pisimmistä – ja tylsimmistä – väleistä taittui aikaan 17 minuuttia 44 sekuntia, jolla oltiin jääty kärjestä minuutti, sen osia ja oltiin sijalla 68. – sivuosuma.

1-2: Rastilta tiputan Jannen peesissä kentälle, jossa edellisen rastin koodin kyselyllä yritetään sekoittaa palettia. Löyly ei kylmiä kiviä kastelemalla kovene, vaikka päävalmentaja jatkaa keskustelua myös seuraavan rastin koodista. Kostan tämän henkisen pelin myöhemmin fyysisesti. Seuraava rasti todetaan kuitenkin samaksi ja se rapsitaan nätisti parin korkeimman kohdan kautta. Letkaa on jokseenkin, mutta sen suunta on epäselvä, joten oma kompassi ohjaa. Kierrän kiven väärin päin ja Fränki kuittaa – isken peesiin.

2-3: Kakkonen ei sen erityisemmältä näytä. Väki on harventunut hieman pidemmille hajonnoille ja väli on selkeä. Rastimäkeen ja siitä rastille, tutut naamat, varma fiilis.

3-4: Nelkulle otan vähän omaa linjaa, mutta TuSsin paidan pidän sektorissa. Hyppään kuviorajalta suolle jonkin kapulan päälle niin, että oranssivalkoinen heilahtaa mättääseen. Se oli kuitenkin aidosti vahinko. Ennustelen yhteistä rastia, mutta olen täydessä suunnistusvalmiudessa ja täydellisesti kartalla kokoajan. Vedänpä vielä vähän käsijarruakin, ennen tiheikköön sukeltamista. Rastikiven päällä on salamoiva kuvaajien joukko, joten edellinen pohdinta osuu maaliinsa. Olen paikalla sijalla 30, 17 sekuntia kärjestä – pitkälti hyvin kallistetun sisäkaarteen juoksemisen ansiosta.

4-5: Kohti viitosta lähtee tasan yhtä letkaa, jonka jatkeeksi isken. Mietin, että mennään snadisti oikealle, mutta korjaan aukolla ja ajan mäen laitaan. Rinne on jo valmiiksi ukkoa täynnä, mutta notko on selkeä ja 69:ähän ei pummata. Koodin katsomisen jälkeen tulikin vähän paineita, mutta klaarasin ne kivasti.

5-6: Pääsen livahtamaan alta, ennen kuin oikealta saapuu valtava rivi ukkoa haravoimaan etelärinnettä. Edellä menee ainakin Halden, jonka kyydin kelpuutan tielle asti. Tiellä lyön suunnitelmat lukkoon ja arvioin vähän hankalampaa rastinottoa. Otan aukon jälkeen homman lapaseen, eikä edellä oikein ketään näytä hyvään suuntaan etenevänkään. Jyrkänteestä kiinni ja sysivihreään peukut pystyssä. Salama leimasee samalla sekunnilla ja ruuvvaan kihlattuun lisää syöttöä, kun yö ympärillä tiivistyy yht’äkkiä. Kylmät väreet raapivat selkää ja olen kertakaikkisen fiiliksissä – en Jukolan, en hyvin halkeavan lipun, enkä minkään muun kuin vain erittäin pimeän metsän takia.

6-7: Marengin mussuttaminen päättyy ja käännän Wilman napsun pienemmälle kaasulle, kun noustaan rastipöheiköstä pienelle aukontyngälle ja lopulta tielle. Edessä kaarteleva letka vetää rastin eteen pienen koukun vasemmalle, vaikka rastikivi paistoi lähes tielle asti. Piste on yhteinen ja pyyhkäisen emitin leimasimen yli kahdeksantena, kärkimies pakeni tiheikköön seitsemän sekuntia sitten.

7-8: Marengin sijaan vetäisen tässä välipätkällä jeelit kiduksiini ja siinä rytäkässä mikrovalinnat eivät ihan osu optimeiksi. TV-leima silti seitsemäntenä, joskin tämä edellyttää juomapisteen jättämistä väliin, mikä nyt suu täynnä jeeliä ei ole oikein hyvä. Nyt pyörii taas sama dilema päässä, kuin Tiomilan TV-rasteilla – en tiedä vielä vastausta.

8-9: Seuraava vähän pidempi väli näyttää yksinkertaisimmalta toteuttaa suoraan. Tätä valintaa tukee muutama edellä kulkeva suunnistaja, joita tavoitan vähän paremmalla urahaistelulla. Tien jälkeen kuviin leikkaa vasemmalta Haaska, joka oli tulee isolla loikalla rytöä ja ja ajaa juuri eteen pienelle uran pätkälle. Rytö jatkuu ja vilkuilen väliin vähän kompassia. Isken Haaskan peesissä ja yritän heittää jotain kevyttä kenttäläppää, mutta ei tartu. Mäen nostossa sitten jäänkin ja yritän jotenkin erotella aukkoja valkoisista alueista. En ole todellakaan kartan tekijän kanssa samoilla linjoilla värienkäytöstä, mutta matka tulee täyteen, eikä rastipistettä näy. Vasemmalla on rastipisteen näköinen mäkin, mutta ei kyllä kasvillisuudeltaan vastaa odotuksia. Käyn silti katsomassa ja leimaustahan siellä puuhataan kovasti. En usko, että on oma rasti ja otan pikku paniikin huokauksella näin tässä sit kävi. Koodi kuitenkin täsmää vielä toisenkin tarkastuksen jälkeen, joten kivi tipahtaa syämmeltä. Leimaus kahdeksantena.

9-11: No nyt on helppo ennustaa yhteistä pistettä, mutta suunnistan itse. Letkan kärki ajelee jotenkin ihmeellisesti oikealle, jota lähten korjaamaan ja saan taas pian tutun  havumetsämerkin eteen, jonka suunta on hyvä. Ampumaradalle pääsy on hieno kokemus, edellä ei montaa laagia mene, joskin ohi tulee muutama väkisin, en pysty vastaamaan. Ennen väliaikarastia 11 on taas valtava patteri kameroita pilannut filmiä hikisiin suunnistajiin. Ampumaradan paviljongilla näyttäisi olevan kohtuullisen hyvä meisinki meneillään, jonne olisinkin ilman muuta kurvannut, jos ei olisi mennyt näinkin hyvin. Sijoitus on staattinen kuudes, joskin Prohazckscka repii koko ajan eroa kaamialla kululla lisää.

11-12: Jeelin jämät saan huuhdottua vihdoin suusta, kun juomapiste osuu reitille. Siitä sitten koukkaan ojan pohjalta pururadalle katselemaan taas kun äiää polkee ohi oikealta ja vasemmalta. Lähden epämääräisesti mäkeen ja yritän kuikuilla oikealla puolella olevaa tiheikköä, se jää vähän epäselväksi ja korjaan vaan suuntaa kohti korkeinta kohtaa. Diiseli on nyt tiukalla.

12-13: Taaskin annetaan ei erityisen haastavan oloinen väli, jossa lähinnä alun rusikon survominen tuottaa hankaluuksia. Kuvissa Pellon Panzaria, Mäntsälän Sorsaa ja joitain muitakin jamppoja kuten esim Orientin pikku-Fabea, joka muuten lopulta selviää koko osuuden vikkelimpänä maaliin. Nämä kaikki ohittavat meikäläisen tällä välillä kahdesti, sillä olen ainoa joka nuolee tien ylityksen jälkeen aidanvierestä nopeimman reitin ja saa aluella pönöttäviltä järjestäjiltä täysin ansaitut suosionosoitukset. Sija kuudestoista, kärkeen on vajaa puoli minuuttia.

13-14: Neljännentoista rastin lähestyminen on hitaanpuoleista. Suo on kohtuullisen märjää ja rinne risukkoista. Aukolla saan ensimmäistä kertaa osumaan vihreät ja keltaiset alueet oikein niin kartalle kuin maastoonkin ja kurvaan lipulle ensimmäisenä. Ennen lippua vetovastuuta on tarjoamassa parikin ruotsalaisjoukkuetta, joita kannustan jatkamaan kohti 10m päässä kiiluvaa heijastinta. Grymt! Tässä tulee nyt kuitenkin sen verran ulkokaarretta, että enää ei edes teoriassa pysty taistelemaan osuusvoitosta. Kulkupoliittisesti asiahan ratkesi jo ennen K-pistettä.

14-15: Radan viimeinen suunnistusrasti odottaa muuten hieman vaisun välin päässä ja olen melko tyytyväinen matkan lähestyessä vihdoin loppuaan. Saan matkaseuraksi Sorsan, joka mukavana miehenä jaksaa jalat hapoillakin vastata väsyneisiinkin juttuihin. Rastinotto vähän jännittää etukäteen, mutta yritän tehdä tienylitykset huolellisesti ja katson kompassia paljon. Lippu halkeaa pienen letkan mukana hyvin.

15-16: Seuraavan rastin tunnistan naisten lähetyksestä ja vilkaisen vielä pikaisesti loppuradan kierrot kuntoon. Pertun kanssa kirotaan päivän kuntoa ja käydään leimalla.

16-17: Edestä lähtee Hiisirastin mies suoraan, minä ja Mäntsälän mies tielle. Jälkimmäinen osoittautuu hieman hitaammaksi lenkiksi, varsinkin kun siihen lisätään vielä liimainen kulku. Rastinotto perusvarmaa työskentelyä, oma tekeminen säilyy loppuun asti. +0:15

17-M: Sitten se odotettu ja peljätty loppu viimein aukeaa eteen ja tuubi laitetaan jälleen mankeliin. Mitään ei enää tule, ja koska seuraava ottelu on Juhannus, ei sieltä ole mahdollista lainata. Juoksu ei ole kaunista, ei lähelläkään, mutta tulos onneksi on. Saan molemmista palautetta välittömästi vaihdon jälkeen.

GPS-murkulan palauttamisen jälkeen ensimmäiseksi kuulen norjaksi jonkin kysymyksen. Vastaan nostamalla kymmenen sormea kohti taivasta. De’va ti!

En lupaa mitään, mut Jukolasta vois viel vähäsen yrittää mehua puristaa.

Jukola-suoritukset so far:
1.os: 26/1406 (-09), 273/1321 (-05)
2.os: ei suoritusta
3.os: 92/1330 (-08)
4.os: 32/1250 (-06), 286/1120 (-01)
5.os: 35/1120 (-03), 192/1158 (-02), 347/1066 (-00)
6.os: 159/1181 (-04)
7.os: 79/1151 (-07)

2000: TuS 6 451.
2001: TuS 3 170.
2002: TuS 3 113.
2003: TuS 2 90.
2004: TuS 2 111.
2005: TuS 3 212.
2006: MSP 3 84.
2007: MSP 2 59.
2008: MSP 2 54.
2009: IFKGbg 1 4.

Kevään isoin ja pimein festivaali tuli ja heilutti mennessään. Kotiinkannettavaksi sai komian messinkisen lätkän, kun raitapaidoissa yllettiin viidensiksi. Tällä tasolla on pakko olla sijoitukseen tyytyväinen, mut jäihän se nakertamaan kun kerran jopa voitto näytti ihan mahdolliselta yön jälkeen. Mun hoidettavaksi annettiin siis 7-mannan jälkeen ykköstontti – en ollu sitä itelleni spekuloinut missään vaiheessa, vaan kuten tuli kirjoitettua kaavailin itseäni osuuksille 3 tai 5. Ja kun tämmönen perusjännittäjä oon niin todella paljon tuli hommaa sen jälkeen märehdittyä – ja ihan todella nippelitasolla edettiin. Henkisen terveyden lisäksi louhahti fyysinenkin puoli, kun maanantain Vikingaträffenin jälkeen jysähti hirvittävä yskä, joka jatkuu edelleen. Torstaina olin jo soittamassa managerille, että ei nyt kye, mutta en sitten jaksanu. Osoitin siis huippu-urheilijalle tyypillistä itsekeskeisyyttä ja pidin itseni listoilla esittämällä perjantain ja lauantain aikana tervettä. Viimeistelytreenit menivät kuitenkin ihan odotetusti ja vanhan kartankin katsomiseen pystyin panostamaan, joten ajattelin etten kovin kaukana olisi tavoitetasosta. Epävarmuus omasta tilanteesta kalvoi tylyä kuoppaansa, luottoa lisäsi tosin lupaava Suunto Training Managerin suorittama tasonosto 9,0:aan (kansallinen mestaruustaso).

Perjantaina otettiin suuntima kohti majoitusta Höörissä ja väsymätön palavereiden sarja sai alkunsa. Söin varmuuden vuoksi puolikkaan sitruunan ennen ensimmäistä möteä. Yleisen selonteon jälkeen käytiin ykkösen taktiikkapalaverin kimppuun, jossa toisettiin jo moneen kertaan läpiköidyt asiat joukkueen suoriutumisesta. Ensimmäiset kolme osuutta niputettiin ns. tillledning pätkäksi, jonka tehtävä oli selviytyä karikosta köliä rysäyttämättä. Pitkä yö ja vitonen olivat ns. syöttöosuudet, joita seurasivat ratkaisuosuudet. Pallo piti kuljettaa hallitusti ankkurille mahdollisimman hyvään laukomispaikkaan. Kirjasin taululle henkilökohtaiseksi strategiakseni K.I.S.S:n, joka saikin aikaan myötähäpeäistä myhäilyä. Illaksi piipahdettiin vielä lamppumetsällä, IKHP-matsimaastossa, kisakeskuksen lähistöllä. Olin niin palaverin kuluttama etten aluksi nähnyt karttaa kunnolla, mutta loppua kohden sekä pää että jalat lämpenivät ja viimeisellä välillä ajatus toimi jo kuin ajatus. Olin tyytyväinen, edellyttäen että ehtisin nukkua pienet unet tai harrastaa jotain muuta saalistusnäköä parantavaa toimintaa.

Lauantai oli sitten hieno päivä. Aamulla ejectoin brutaalit määrät räkää ja yskin juoksuteknistelyn jälkeen keukot hangille. Tätä edelsi tietysti palaveri ja suihkun jälkeen tullessani partsille kahville ajauduin kakkosjoukkueen palaveriin. Myös siellä naureskeltiin K.I.S.S.-strategialle. Kakkosjoukkueen palaverin jälkeen käytiin henkilökohtainen toivelista -palaveri suoraan managerin kanssa. Tyylilleni uskollisena esitin toiveeni päästä noin tuntia ennen lähtöä jonnekin tuulensuojaisaan paikkaan vaihtamaan kengät. Diivailin kuitenkin sen verran, että vaadin takinkantajaa siirtymään nollauksesta karttarivistölle. Tämän jälkeen tuli sarja norjankielisiä lauseita, joihin vastasin parhaan kykyni mukaan joko “eee.. jaa, någt”, “gärna” tai “int s’mye”. Lisäksi kuulin, että kisan jälkeen tultaisiin majoitukseen debriefing-palaveriin. Kieltäydyin vedoten oikeuteeni päästä  juomaan viinaa – tämähän on Ruotsissa kirjattu finnjävlaroikeuksia koskevaan lakiin.

Koska Porissa pantu olut on kohta IFK:n naissuunnistuksen menestystäkin harvinaisempaa, ei kisapaikalla tarvinnut kuluttaa enempää energiaa. Tällä kertaa kuitenkin tiesin, että seuralla oli matkassa myös naisjoukkue. Katsoin ensimmäisen vaihdon. Illalla palattiin sitten ruokailleena, levänneinä ja täynnä lääkkeitä takaisin kisapaikalle. Olin paikalla puolisentoista tuntia ennen lähtöä, jota kulutin hakemalla kaffit huoltoteltasta. Lähdin verkalle varmaankin 50 minuuttia ennen starttia ja tässä vaiheessa oli myönnettävä pienehkö jännittäminen. Ensin positiivinen lähestymistapa vaikutti toimivalta, mutta pian hommalle kävi niin kuin rahamarkkinoiden vapauttamiselle 80-90 -lukujen taitteessa.

Ja sitten faktisesti itse kisaan:

o-K: Kuulutus tuli kaiuttimista ilmeisesti lievällä viipeellä, sillä oma arvio lähtölaukauksen ja “15 seconds to start” komennon välisestä ajasta liikkuu jossain kolmen ja viiden sekunnin välimaastossa. Onnia potentiaalisessa onnettomuudessa olivat peuramaiset refleksit ja se fakta, että ehdin siirtää karttani pois lähtötelineen virkaa toimittavien lankkujen välistä. Lisäplussaa lähtöselvityksen ripeydestä kertyy, kun unohdan täysin jännittää – tajuan tämän onneksi vasta myöhemmin.

Perinteinen dilema viestin avausosuuden lähtökiihdytyksessähän liittyy kartan lukemisen ja oman letkasijoituksen väliseen trade-offiin. Mikäli juoksija A panostaa enemmän lantion alapuoliseen toimintaan, saataa hän – fyysisestä kapasiteetistaan riippuen – saada kohennettua asemansa metsään päästessä sellasiksi, jossa hänellä ei ole käryäkään edes K-pisteen sijainnista kartalla. Puolestaan juoksija B saattaa panostaessaan rauhalliseen ja tarkkaan kartanlukuun, joutua tilanteeseen jossa täydellisen suunnitelman toteuttaminen on mahdotonta n juoksija A:n tukkiessa etenemisväylät. Kiihdytyskaistan ilmeisten pullonkaulakohtien painostuksesta valitsin lähtökiihdytyksensuoritusstrategiaksi rapsakkaan pakarajuoksun ainakin toiselle kiviaidalle asti, jossa aloittaisin mahdollisen K-pisteen etsiskelyn karttarullasta. Itseluottamus suunnitelman toteuttamiseksi oli riittävä, ikinä kyse ei ole ollut kirin vauhdista vaan sen pituudesta. K-pisteelle saavuinkin arviolta noin sijalla viisi, vailla käsitystä ensimmäisestä välistä, joka tosin ei ole arvio.

K-1 (113): Ykköslipun halkaiseminen varmasti oli yksi radan päätavoite, joka palautuu mieleen ja otan hommaa vähän alemmas. Rasti asettuu ikävästi oman reitinvalintasektorin väliin, mutta valitsen tiekierron koska tien juokseminen kisan alussa, vaikka vähän huonompanakin reitinvalintana, kannattaa aina (Köde 2006). Tiellä saan lyötyä pari ekaa väliä lukkoon ja vastailemaan niin Samulille kuin Paukellekin koodiuteluihin. Samalla innokkaammat loikkivat karkuun ja ajatus lirvahtaa vähäsen kulkupoliittisiin mietintöihin, josta kuitenkin annan itselleni ruoskaa. Poistun tieltä ennakkoon kaavaillusta kohdasta, kuitenkin vain yksi paita edellä. Pienen tiheikön läpi, kivimuuri, suo, pieni mäki.. suunnalla.. toisen letkan tulo vasemmalta.. arvioin leikkauspistettä ja bongaankin jo rastikiven. Nopea läpsäytys olkapäälle ja takaisin karttapuuhiin. 50 % tavoitteista suoritettu.

1-2 (113-112): Koska arvioin parihajontaa ja tiedän, että on olemassa toinenkin ensimmäinen rasti, uskallaan luottaa kohtuullisella varmuudella edeltä lähteviin kahteen paitaan. Tarkkailen lähinnä suuntaa, mietin hetken vielä muita vaihtoehtoja, mutta otan peesiä tielle ja polulle. Takana tulee massiivinen valopatja ja olo on uskomaton. Tiomila ja oma perse kolmantena. Henkinen raippa sivaltaa taas nautiskelijaa ja jatkan kartan vilkuilua, luen muutaman koodin välimuistiin. Alas rinnettä, paskikkoon, märälle suolle, kivimuurilla nopea varmistus, mäen yli ja lipulle. Ehkä toisena, edelleen uskomatonta.

2-3 (112-123): Jatkan aktiivisissa peesailutouhuissa ja käyttelen vuoroin karttaa, vuoroin kompassia. Homma etenee helppoa ja varmaa reittiä jouhevasti. Tiellä otan mielestäni todella rauhallisesti ja ihmettelen kun kukaan ei halua ohi. E d’fannu faktikst så att d’finns inga som vill springa? Selitys liittyy kuulema sinivalkoiseen paitaan, sitä ei kannata ohittaa. Tieltä poistumiskohdasta näkyy heijastin ja mäkeen joku lähtee kokeilemaan päivän kulkua. Tätä sekä odotin, että toivoin.

3-4 (123-110): Rastilta irtoamisessa tulee pientä linjaeroa, mutta luotan kompassiin ja tähtään tienmutkaan. Alkuun näytti, kuin oikealta lähtenyt letka olisi ollut nopeampi, mutta märkä suo hyydyttää innokkaimmankin taistelijan. Edellä menee yksi paita ja homma on taputeltu nyt tv-rastille niin tyyppisesti, että leima rapsahtaa ruutuun toisena. On vaikea sanoa, että onko hauskempaa tulla tv-rastille kärkimähinöissä vai nähdä livenä itsensä tulemassa tv-rastille tv:stä kärkimähinöissä. Olo on edelleen uskomaton, alan kysellä Tiomila-fiiliksen perään – ei tän pitänyt olla näin helppoa, missä taistelu? missä veri? missä jugurttihevoset?

4-6 (110-108-109): Seuraa vedä-kompassilla-ja-oio-edellämenevän-mutkat -osuus. Lueskelen samalla huvikseni seiskaväliä, jossa suonylitys näyttää masentavan välttämättömältä. Ainiin, oishan tässä voinut olla Spring Cup -hajonnatkin, mutta en mä kato aatellu. Toisaalta olin kyllä ihan maxigrip-osastolla koko setin.

6-8 (109-101-134): Melko märjän ja tyhjän oloinen väli, johon pystytän oman kompassiavusteisen letkan. Tiemaalla päästän pari kaveria ohi, joista toisen tunnistan IKNV:n Patanaksi. Kärki luukuttelee polkua pitkäksi, johon em. uusi vetomies ei kuitenkaan lähde. Purkkiin siis tämäkin. Seuraavalle taas Patanan peesissä – Mikko kuitenkin katselee lähes yhtä paljon taakse kuin eteen, joten lähden omalle reitille hieman vasemmalle. Alempaa näyttää menevän iso letka (hajontarastille 132), mutta oma homma on puikoissa. Mäen ylittää leveä rintama yhdellä tunnustelijalla, joka kuitenkin tekee hieman koukkua. Saan kaverin kiinni tulemalla lipulle suoraan.

8-9 (134-154): Väliä olen katellu sen verran, että siinä ei mitään isompaa kattelemista ole. Alun vihreän välttäminen ja keskivaiheen pystyvihreän väistö kuuluvat ohjelmaan. Letkaa ajelee oikealla kädellä, mutta mielestäni vinosti ja otan omalla suunnalla. Edessä ei mene ketään. Aukon ylityksessä jään ja yhdyn oikealta tulleeseen letkaan sijoille 5-6. Mäki seuraavaksi ja heijastin näkyy puiden lomasta, joskin kompassin väittämästä suunnasta. Letkan kärki koukkii, joten oma sija nousee taas rastille.

9-11 (154-106-107): Sitten otetaan taas niin sanottu transportsträcka ja ajellaankin aika jyrkkää kulmaa tielle. Innokasta yrittäjää riittää taas, mutta oma kiire loppuu kun näen uudistetun KR:n paidan. Viimeksi SM-viestialoituksessa tän kaverin peesissä oli kiire, nyt on jokseenkin rauhallisempi meininki – Tomi tykkäilee. Juomapisteestä muki ja sitten pellolle kampeamaan. Alkuun mietin että voisi kierrellä peltoa pidemmällekin, mutta letka ryykii suoraan, ai ei kaikki ryy’ikään, joten kierretään sitten. Eteen tulee tuuhea Lynxin mies, joka kaipailee koodeja. Esitän veikkaukseksi seuraavan rastipisteen sijaitsevan jossain tuon 5000W halogeenin vieressä, joka luo kajettaan aina synkkään metsään asti. Väliaika antaa kaksikymmentäyksi sekuntia kärkeen ja sija on seitsemäs. Toki ollaan tultu hienoisessa sisäkaarteessa (<100m lyhyempää kuitenkin), joskin suhteellisen puhtoisesti. Tästä sitten letkan mukana seuraavalle, tullaan hiukan liian ylhäältä, joskin omissakin odotuksissa rastikivi olisi voinut siellä ollakin. Pientä värinää siis.

11-12 (107-119): Ja nyt kun sitä Tiomila-fiilistä tuli aikaisemmin huudeltua niin nyt sitä sitten aletaan saamaan. Ilmeisesti lähestyvä värväys saa veren kiertämään saalistuselimistössä ja äiää sinkoaa taas joka suunnasta joka suuntaan. Alku mennään rauhallisessa jonomuodostelmassa, mutta avoimelle alueelle pääsyn jälkeen alkaa iso haravointi. Omat arviot kulkusuunnasta, polultairtoamiskohdasta ja rastivälin jäljelläolevasta matkasta osuvat suunnilleen kohdilleen ja pongaan parikin rastia kohden menevää kaveria. Oikealta kierrolta ehtii eteen vielä muutama tossumies, mutta oma leima sijalla 11 – 13 sekuntia ensimmäisestä.

12-14 (119-160-38): Kaikille tulee yht’äkkiä perkeleellinen kiire päästä värväämään kärjessä, joten oma sijoitus hieman valahtaa tässä. Pari sekuntia napsin takasin suoremmalla toteutuksella, mutta ihan sama tässä vaiheessa. Imaisen geelitkin luottaessani, ettei letka pummaa. Leima ja sitten slaombakkea alas ja kisakeskuksen ohi kevyttä pakarajuoksua. Tuntuma on hyvä ja kuulen muutamat “yvae thomi”, “hyvä tode” ja “bra thomiii” huudot. Niillä pitäis sitten jaksaa vielä loppulenkki, joka näyttää yllättävän pitkältä. Aavistan, että juoksun yllättävässä keveydessä on merkkejä pian koittavasta kylmäyksestä.

14-16 (38-115-59): Sitten päästään taas letkoille, ajelen alkuun hieman pehmeästi ja ajaudun oikealle. Kurvaan sieltä sorsanpojan peesissä tielle ja siitä taas homma hallintaan. Jäätävä pusikkoa kohti rastia, alakautta ohi ja kääntö lipulle. Jusbon kanssa on vaihdettu taas koodit, mutta mies on sen sijaan hävinnyt ennen leimaa – joskin löytyäkseen sitten seuraavalla välillä saakelin hitaasta pusikosta. Meinaan hermostua kun kaveri ei liiku mihinkään, mutta ohikaan ei kyllä pääse. Tiellä spekuloidaan hetki valintaa ja päädytään ajamaan pieni pätkä tietä ja sitten kielletyn alueen reunaa. Se on todella hidasta, mikä kyllä olisi kartastakin ollut aavistettavissa. Vasukista tuleekin letka eteen, joka tosin ajelee sitten pikku koukut oikelle. Itse kiittelen ja napsin rastin ättäkpointti niinkin kaukana kuin kielletyn alueen kulmassa.

16-18 (59-56-124): Vaikusaste ei tällä välillä huimaa, joten keskityn aktiiviseen peesaukseen ja hilaan itseäni sekunnin lähemmäksi kärkeä. 11 miestä leimaa ennen. Seuraavalla välillä kone yskäisee sitten ensimmäisen kerran hieman huolestuttavasti. Peesailen pelkällä kompassilla ja mietin kulkupolitiikkaa, ilman että huomaisin palauttaa itseäni kisan edellyttämälle valveustasolle. Havahdun polulla, en tiedä yhtään missä mennään. Kaivan luupin eteen ja erottelen kiviaidat poluista ja löydän itseni aukolla, kun polkukin tekee merkittäviä mutkia. Kelaan nauhaa taaksepäin ja muistan, että tie on jo tullut ylitettyä. Erittäin huolestuttavaa. Nostan polulta kun näen aukon oikealla ja olen mielestäni pelissä mukana. Ajelen hieman liian touhukkaasti ylös ja olen rintessä hieman liian aikaisin. Näen kuitenkin leimausliikkeitä, joten mitään isoa koukkua ei synny. Hyvä, että herätys oli näinkin pehmeä. Maksimissaan tähän suttaantui joku viisi sekuntia, mahtuu vielä mun vihreseulasta läpi.

18-19 (124-97): Seuraavaksi rastiksi on helppo veikata ei-hajontaa, joten suunnistelen peesissä minkä jaksan. Reitinvalintaa ei oikein ole tarjolla, kun tietäkään ei saa kiertää. Meno on taas ihan kohtuullisen rauhallista, joskin tiheikössä tuo ohittamisen helppous on vähäisempää, kuin mitä se perustummentelun lisäksi olisi. Heijastin näkyy kauas. Tulen Haaskan ja Käyhkön jälkeen leimalle.

19-21 (97-117-163): Tien ylityksessä on hiljaista ja mietiskelen että näinköhän tässä nyt on tipahdettu niistä kärkimähinöistä. Joku on varmaan polkaissut pedaalin medaaliin jossain vaiheessa. No siitä viis ja nousua. Korkeimman kohdan kautta ja sitten polkua tiheikön läpi. Tiheikön jälkeen kääntö lipulle. Hajonnan antoi tähän. Haaska lähtee mukaan rastille, muut jatkavat polkua. Sitten taas kompassin suoristelua ja niitten vähien kohteitten lukemista mitä tähän seuraavalle välille tarjotaan. Otan itseni lopullisesti kartalle suon nurkasta, jonne tv-rastin valot jo paistavatkin. Homma näyttää viimeisen kerran hyvältä, kun leimaan sijalla yhdeksän – kärjestä 11 sekuntia.

21-22: (163-162): Seuraavalle lähtö on hieman tahmea ja katselen kun ryhmää lähtee rajusti vasemmalle. Itse korjaan vähäsen oikealle ja kuvittelen työstäväni valkoista kiilaa vääjäämättömästi kohti tiheikköä. Olen jossain letkassa ja näkymät eteen ovat heikot. Vilkaisu kompassiin aiheuttaa pienen paniikin, ajelen 90 astetta väärään suuntaan.. Sitten tullaankin jo tienristeykseen, jossa pulssi taas tasaantuu, täältäkin sen oman rastin löytää. Pian tien pään jälkeen alkaa kuulua piippailua ja katson epäuskoisesti kun miestä kääntyy vastaan. Ei stnah, mullahan on vielä ainakin 200m omalle rastille – ja takaisin pitää melkein tulla samaan paikkaan! Va’faaaan?! Rauhoitan seuraavaksi tilanteen ja jatkan lipulle.

22-23 (162-126): Palaan siis rastille 50 ja siitä e-a pisteen kautta kohti seuraavaa lippua. Olen jossain letkassa ja tiellä tummentaa ankarasti. Ajelen hyvää urastoa eteenpäin ja edeltä miehet kurvaavat oikealle (rastille 147). Itse tulen suolle ja otan kiinni kuviorajalta, mutta korjausliike on hieman karkea ja ajelen seuraavalle hajontarastille, ehkä hieman laumakäyttäytymisellä. Ponjaan kuitenkin aukon nopeasti kartalle ja palautan tursuavan nauhan takaisin kasettiin. Rastille tulen vähän turhan ylhäältä, mutta varmasti. Vastaan tulee joku, ilmeisesti kävi väärällä hajonnalla. Ennen mua on tällä rastilla ehtinyt leimaamaan kaksi ukkoa, mutta tästä ei ole mitään käsitystä. +1:00

23-25 (126-131-127): Vaikka tulin lipulle yksin tulee perään seuraavalle pientä letkan tynkää, joka ottaa peesiä. Survottelen tielle ja sitten taas homma hanskaan. Lippu 47 näyttää alkuun kiinnostavalta, mutta pieni tutkan pyöritys paljaastaa nenän takaa myös omankin lipun, joten vältän tämän miinan. Loppu ei näytä sitten herkulliselta, totuus on sitäkin pahempi. Jään käytännössä jumiin pystyvihreään ja kestää todella kauan että pääsen kiviaidan viereen ja uudelleen juoksemaan. Millegård, joka toisella osuudella tekee tälle hajontasarjalle kovimman noteerauksen, on välillä yli neljäkymmentä sekuntia nopeampi, joten kirjaan itselleni tästä puolen minuutin koukut. +0:30. Olisi pitänyt juosta vaan jyrkemmin ylös ja väistää pystyvihreää mahdollisimman paljon. Tämä oli toki jo alkuun tiedossa.

25-M (127-200): Loppu on sitten rusikoimista. Haldenin kakkonen esittelee kirivoimaansa, mutta jossain palaverissa sovittiin, että jokainen leikkaa loppu- ja alkukiristä 10 sekuntia, joka nyt jostain palautuu mieliin. Taistelu orastavaa kramppia vastaan käy samaan aikaan kuumana oikeassa pohkeessa, sitten koko oikeassa jalasssa ja teknisesti näyttää varmastikin huvittavalta. Vaihtosija on 51, kärkeen tulee 4 minuuttia ja 11 sekuntia. Hajonnan merkitys tästä ajasta on ilmeinen, mutta tuli sitten vähän vihrettäkin toki. Ulkokaarteen miehistä vaihtoon kuitenkin nopeasti katottuna kolmantena, joten ihan kai voin olla tyytyväinen. Manageri kyselee että tuliko koukkua, ja sanoin että tulihan tuota vähäsen. Hajonnan vaikutuksen arvioinnin jätän tekemättä, mutta totean vain, että pientä eroa saattoi olla mukana.

Tästä sitten kämpille elpymään. Tarkoituksena oli nukkua, mutta Yöteboyin uusi kuningas Christian Christiansen vetää långalla niin hirveän ajan tauluun, että ei taas jännitykseltä kykene. Samalla huomaan, että oma vetohan meni loppupeleissä ihan ilman niitä paineita joita olin itselleni kerryttänyt. Ja hyvä niin. Aamulla sitten manageri kysyy, että mitä haluun vetää Jukolassa. Vastaan refleksinomaisesti että aloitusta, mutta nauran päälle että käy kyllä mikä tahansa. Ankkattoo kuim äiäm käy.

7-manna oli IFK:n kalenterissa viimeinen röödillä pohjavärillä kirjoitettu tapahtuma, eli viimeinen näyttöpaikka ennen 10milaa. Oman koolin säilyttämisen kanssa oli lievästi sanottuna vaikeuksia: edellinen viikonloppu ei ollut varsinainen suksee, ja muutenkin äiät olivat juosseet niin pahasti ristiin, että keksin hyvinkin nopeasti puolen tusinaa syytä miksi Yöteboysta minä hetkenä hyvänsä häipyvä suomalaisvaihtari löytäisi itsensä paikalta kakkosen ankkuri. Sunnuntain lepäily paransi polven olotilaa sen verran, että maanantaille pystyi viemään läpi sikavedot ja tiistaille toiset. Muut tekivät samanaikaisesti vetoja metsikössä aivan Brudaremossenin vieressä ja ainakin Peltoranta kävi ihmettelemässä meininkiä. Sanoin “Lita på mei, je’vet va’je gjör” ja todellakin toivoin samaa.

Onneksi kukaan ei kehdannut vaihtaa joukkueita Hjornatta-viikonlopun jälkeen, vaan pääsin alkuperäisen suunnitelman mukaisesti ykkösen kakkososuudelle, 5km ladulle. Ajattelin, että näin haetaan mahdollisia taistelupareja: aloittajat Peltoranta/Pentonen/Haapa; kakkosella Mattila/Lassinpoika. Että kolmos-vitososuuden tiossa juoksisi joko Mattila tai Lassinpoika ja mikäli Pentonen(-Haapa -kaksikosta jompikumpi) olisi aloituksessa liekeissä, niin saisi hoidella homman myös Tiomilassa. Muuten mentäisiin peruskuviolla eli Peltorannalla. Lassinpojan härgjäinen juoksu Hjortnattassa oli turhankin tuoreessa muistissa, joskin tiistaina mies valitteli pientä vilustumista. Keskiviikkona tuli perinteinen “kaikki ei jaksa spekuloida niiiiin saatanasti” tilanne, aloin rauhoittua ja otin jopa vanhan kartan kisasta auki youtuben ja fäsärin väliin. Torstaina vedettiin kisan alle aamulla pikku verkat ja illalla palaverit, jossa sovittiin taas että laitetaan kisaan väriä. Yritin näyttää paltsussa todella vittuuntuneelta – norjaa kuunneltaessa se on tavallistakin helpompaa.

[tulokset] – [hajonta 2b]

0-K: Loppupeleissä selvittiin kisapaikallekin. Matkalla yritettiin kuunnella jotain nojailua puoli biisillistä, mutta sosiaaliterroristina iskin enempiä diskuteeraamatta Volbeatit koneeseen ja aloin hakata tahtia. Ja jotta tässä jutussa kohta pääsis metsään sanon enää, et luulin ekan osuuden käyvän värväyksessä ennen vaihtoa, joten tuli vähän kiirus kun olin vielä kassilla kun eka valo tuli keskukseen. Onneksi Peltoranta oli koukkinut, eikä tarvinnut näyttää enempää amatööriltä.

Ekana sinivalkosista vaihtoon lykkii Pentonen ja päästää Lassinpojan metsään. Sitten tulee Haapa ja päästää G Lassinpojan maastoon. Peltoranta lykkii maaliin sijalla 23. reilut 3 kärjestä, vajaa pari Pentosesta ja reilun minuutin Haapasta, tuntuu kyllä pidemmältä ajalta. Toivon näkeväni Lassinpojat mahdollisimman nopeasti.

K-1: Ehdin koon jälkeen miettiä, että Pentonen otti varmaankin aloituksen haltuunsa edellisellä osuudella, joten laskin ainoaksi mahdollisuudekseni joukkueeseen pääsylle Martti Lassinpojan muussaamisen. Verryttelystä hankittu rento juoksufiilis säilyi ja päässäkin oli yllättävän tyyntä. Edellä menivät Densel kakkosen Fleurent ja Haldenin Helgerud. Kyyti kelpasi, vaikka suunnittelin suorempaakin rastinottoa.

1-2: Rastilla on melskettä ja kadotan em. pojat jonnekin. Suoristan kompassikäden ja vedän uskomattoman huonoa paskikkoa voimalla. Halden ilmestyy kuvan oikeaan laitaan hieman ennen polkua ja valitsee peesiroolin. Jatkan kompassilla ja tulen vaalean alueen laitaan. Nostan nenälle ja ponjaan kiviaidan oikealla. Katselen valoja arvioituun rastisuuntaan ja olen havaitsevani leimausliikkeitä. Kaarran loivasti oikealle polun jälkeen ja otan rastin ehkä kolmannesta kivestä.

2-3: Kolmoselle otan alun vähän turhankin tarkasti, lueskelen epäolennaisuuksia ja niitäkin väärin. Kompassilla ohjailen itseni mäkeä könyävän letkan hännille ja poimin vasemmalta aukon kautta itseni takaisin kartalle. Polun ylityksen jälkeen pakka leviää, mutta luotan yhdistelmään kompassi+IKHP.

3-4: Rastin jälkeen kombosta tipahtaa jälkimmäinen osa pois ja jatkan polulle. Otan irtoamiskohdan hellästi ja jatkan aika pikkutarkasti. Tossu hörppää kuitenkin vähän liian aikaisin alamäkeen, jossa luulen nähneeni tiheikön. Pienen ihmettelyn jälkeen löydän itseni rastin viereisestä kumpareesta, josta leimalle. Halden ja Denselni kuittaavat. +0:10

4-5: Pelimies olisi tässä vaiheessa seuraavaa koodia tarkistaessaan huomannut sähkömerkin ja ajanut selät kiinni tyytyväisenä. Nyt en näin tee, mutta peesaan silti. Samalla tulee kuitenkin luettua aika huolellisesti nyppylöitä ja kivistyksiä. Nopein väli napsahtaa silti, letkaa on edessä ja takana. Ja kun nyt henkseleitä kerran alettiin paukuttelemaan, niin todetaan että ykköseltä vitoselle tulee osuuden paras noteeraus. Se nyt tietysti ei ole ihan vertailukelpoinen ulkokurvin miesten kanssa, mut näyttää hyvältä (y).

5-6: Radan toinen ns. pitkä väli on vähän väsyneen oloinen ja jätän suunnitelman tekemiset muille. Peesaan Denselnin kaveria ja yritän samalla vilkuilla kompassia. Suo on märkä, joten siirrämme napsun vasemmalle. Tiellä sitten lantiota eteen ja rullauskokeilua. Palautan samalla suunnistuksen itselle ja teen työtä rastille asti. Muutakin osastoa on liikkeellä ja mm. Kinnin selkä nousee juuri sopivasti leimalta.

6-8: Seiskalle tulee sitten missiä, vaikka vähän ihmettelenkin että noinkin paljon. Jos väliä lähti, niinkuin nyt, työstämään suoraan, ajautui paskikkoon ja sieltä uraa hakiessa meikäläinen liiaksi oikealle. Lisäksi piti tietysti yrittää Juhoa kyykytellä, mikä nyt joutui vielä odottamaan. Polun jälkeen luin vielä kumpareet väärin, mutta heijastin näkyi onneksi kahden kiven välissä ja koodikin täsmäsi, joten leima siitä. +0:20 Seuraava on taas radio, jonka myös huomaan. Ajelen Juhon peesissä ja mies työstääkin välin hyvin, vaikka välillä on kartan valkoisesta huolimatta todella tiheää.

8-9: Kasilla kuula alkaa olla hieman täynnä itsekehua, joten lähtöä ei tule katottua ihan hirveän tarkasti. Suurpiirteisellä kompassin katselulla lähdetään jatkamaan, mutta huonosta kartanluvusta johtuen tielle pääsy kestää odottamattoman kauan. Yritän loikkia ja vauhti tuntuukin olevan hyvä, mutta onnettomat mikroreitinvalinnat pitävät asetelmat ryhmässä melko vakaina. Viimein tiellä polkaisen pedaalin medaaliin ja yllätyksekseni huomaan maiseman alkavan vaihtua aivan uudella tavalla. Mahtavaa hurmosta lisää vielä G-Lassinpojan paidan näkeminen tiellä, joten olen valmis kolauttamaan suotiheikköön täysin päättömästi. Lopulta saan kammettua itseni pellolle, jossa juoksua hidastaa lampun uudelleenasemoiminen. Tiemaan jälkeen alkaa avoimempi metsä ja näen oikealta lähestyvän diagonaalissa letkan. Omat kalkyylit varmistuvat louhoksella ja jatkan mäen päähän lipulle niukasti JGL:n perässä. +0:15

9-10: Väliä lähtee vetämään tuttu Denselnin paita, mukanaan Spring Cupista muistettava Tisarenin Merz ja Halden, jonka näkemisestä en ole hyvilläni. Väli tulee vedettyä enemmän tai vähemmän nollat taulussa aina puoleen väliin asti, jolloin myös Denselnin mies alkaa viimein tekemään oikeita pääöksiä. Tien jälkeen taas suunnistus hanskoihin, vaikka koko letka tuleekin samalle lipulle.

10-11: Kympiltä letka lähtee vähän viistoon suolle, enkä ole ihan tyytyväinen kehitykseen. Otan kompassin kauniiseen käteen ja poistan itseni letkan vahvuudesta. Alkuun homma vähän jännittää, mutta pitkän erittäin kriittisen havainnointijakson päätteeksi huomaan sittenkin olleeni oikeassa. Mikä itseluottamus ja tarmo! Rastilla leimaan sitten jo paikalla kaksi. Pan KS:n Modig on poistunut paikalta yli kolme minuuttia sitten.

11-M: Loppuun saadaan vielä kuitenkin aikaan kohtuulliset tragedian ainekset sisältävä kylmäys, jonka aikana letkaa luikkii taas ohi. Luen väliltä väärin kaiken mahdollisen ja mahdottoman, vaikka oikea lähestymistapa olisi ollut raaka kompassisuunta vähintään linjalle. Valkoisten alueiden tiheys hämää ja unohdan kompassinkin hetkeksi. Kun mikään ei enää täsmää mihinkään jatkan kylmästi kompassilla ja saavun vihdoin linjallekin. Rastille menee tuttua kalustoa ja nyppii kun ei kuula pysy kasassa. Jälkeenpäin muistuu mieleen Tiomila 2007, jossa loppulenkillä kasetti levisi totaalisesti toiseksi viimeiselle rastille. +0:15

Loppusuoralla ohitan vielä muutamat nimet, mutta häviän vähän reitinvalinnalla vaihtoleimasimelle. Se on sitten enää kuitenkin kosme-/statistiikkaa.

Kun saan annettua kartan CC:lle ylähampaat puristuvat alahuulen päälle ja käsi nyrkkiin. Teen saman uudelleen, kun näen loppusuoralla kaksi sinivalkoista paitaa ja tie on hetken kevyt.

0-K: Yöviestin jälkeinen päivä ei auennut edes kolmannella kahvisaavillisella, joten päätin jäädä kämpille nukkumaan, muiden suunnatessa SC:n klassikille – ketä kisaamaan, ketä åbene-baanoille. Pienen pössöttelyn ja teknistelyn jälkeen totesin, että päätös oli todellakin oikea. Polvien sijasta nousi vain syke ja räkä, joten heitin peiton korviin ja aloin jännittää pääsisikö sunnuntaiksi viivalle. Samalla alkoi kiinnostaa, olisiko yössä irronnut parempikin suoritus, jos olisi ollut normaalina – vai johtuiko terävä, mutta matala kuntopiikki vain elimistön herkästä tilasta.

Illaksi fiilis vähän kohosi ja aamulla olin riittävän valmis viivalle. Ihan satarosenttisesti en ollu tyytyväinen, mutta sovittiin manatserin kanssa, että tehdään se mihin pysytään ja katsotaan mihin se riittää. Lisäksi ajattelin, ettei kolmosen ankkurin suorituksella olisi niin suurta seksuaalista merkitystä kenenkään yöunille. Viestin alku sujuu kuitenkin treetjelaakilta niinkin hyvin, että ollaan sijoilla 7. kun tulee vuoro ankkurin saada kartta. Samassa sykäyksessä vaihtaa Paimiota, Vehkalahtea, Orionia, Rykmenttiä, Tisarenia ja younameittiä. Elämänsä kevättä elävinään oleva nälkäkurki Asp tuo kuitenkin puomille väärän työvälineen, jonka kanssa ronkeli ankkurismies ei hievahtele. Kun uusi kartta on näpeissä on latu K-pisteelle tyhjennyt nimimiehistä ja oikeastaan kyllä kaikista muistakin. Alussa on kuitenkin pelottava kulku, juoksu nousee välittömästi ainakin toiseen plaaniin ja tuntuu kuin jalat eivät koskisi maan pintaa laikaan.

K-1 (75): Koolle mennessä olen saanut kaverikseni Merzin, joskin Tisarenin paita päällään. Tekemäni nopea taipumusanalyysi paljastaa, ettei kaverista ole mihinkään, joten kurvailen omia uriani suurpiirteisesti eteenpäin. Saamme kiinni KOK 2:sen miehen, joka koukkii ykkösellä toiselle – ja koko radan ainoalle hajontalipulle. Tisarenin mies vaikuttaa virkeältä, joskin olanylivilkuilun määrä paljastaa suunnistuksen olevan isolla painolla sinivalkoisen paidan kantajan käsissä.

1-6 (75-84-35-73-74-76): Tisaren vetää kakkoselle (84) ja seuraan koska ei ole valittamista. Kolmoselle (35) tarjotaan puolestaan vetovastuuta ja otan sen vastaan. Kompassisuunta hieman lipsuu, joten ajelen kunnes näen polun. Sieltä loivasti toivotaan-toivotaan -metodilla rastille. +0:15 Neloselle (73) otan homman hallintaan. Tässä vaiheessa Merz on lopettanut etupeesailun ja vetää omalla linjallaan rastilla eteen. Vitoselle (74) ja kutoselle (76) sama kuvio jatkuu: Merz ottaa särmikkäämmin ja leimaa edellä Mattilan seuraillessa pehmeämmillä ajolinjoilla.

6-8 (76-120-143): Aukolle tultaessa RR:n keltainen paita loistaa kaukaa ja näenkin ainoan vilauksen osuuden nopeimman miehen vauhdista. Oma vauhti toimii taaskin korkeintaan tragikomediaosastolla, sillä säärikorkea kanervikko imee kovimman kiireen seuraavalle rastille. Myöskään Tisarenin miehestä ei enää hehku alun irtonaisuus. Tappiota välillä nopeimmalle tulee megalomaaniset viisitoista sekuntia. Leimauksen jälkeen sama raasto jatkuu, mutta rastille ehtiessä osat vaihtuvat. Tisarenin miehen ratkaisut ovat sitä luokkaa, että ehdin jo epäillä hajontaa.

8-10 (143-40-92): Härgjäisestaä suunnistamisestani huolimatta en onnistu voittamaan Tisarenin miehen luottamusta, vaan kaveri sinkoaa matkalla ysille (40) jo ensimmäisestä polkujen risteyksestä omille laduilleen – joskin palatakseen sitten ruotuun rastinottovaiheessa. Kymppi (92) vaikuttaa taas graadin verran bingahtavammalta, mutta sorrun teroförhmäiseen kikkailuun ottaessani eriävän reitinvalinnan eriävän reitinvalinnan riemun kokemisen takia. Tisarenin mies tekee kuitenkin samat koukut, joten hyöty on miinus jotain. +0:30. Onni onnettomuudessa on se, että ei ole mitään ennakkokäsityksiä polulta irtautumiskohdasta, joten saan itseni paikannettua täysin havaintopohjalta.

10-13 (92-95-94-38): Ennen rantaepisodia otetaan vielä yksi bingahtava polun pää (95) keskeltä tiheikköä. Lähestyminen suoritetaan huolellisesti kompassilla ja luovalla kartanluvulla ja rastikin tulee lopulta vastaan. OK Orionin Kratov kiittelee esityön tehneitä ja liittyy letkoihin – tarkemmin ottaen saapuu ottamaan letkan komentoon. Jatkan förhmäisellä otteella, joskaan rannalla itsensä ja letkan kadottaminen on vaikeampaa. Tisarenin Merzin suorituksesta on löydettävissä yhtymäkohtia Suomen ulkopoliittiseen tilanteeseen 90-luvun alusta, mutta en pane tapahtunutta pahakseni. Rastit 12 (94) ja 13 (38) löytyvät omista reitinvalinnoista huolimatta, tai sitten juuri siksi, hyvin ja yhteys letkaan säilyy.

13-15 (38-36-42): Seuraavat välit menevät sitten peesitouhuissa, ilman sen suurempaa psykologiaa. Vilkaisu tulosuuntaan 14. rastilta (36) kertoo rastia lähestyvän aiemminkin mainitun vehkalahtelaisen yhdessä isohkolta vaikuttavan packin kanssa. Päätän samalla lopettaa sooloilut reitinvalinnoissa ja keskittyä puhtaasti peesaukseen. Lienee tarpeetonta mainita, että seuraavalle rastille (42) mäsästääkin kämmilöinen. Takaa-ajettava kolmen miehen letka ajelee ylivauhtia överiksi ja takaa-ajoletka kosauttaa samaan miinaan. +0:45 Näyttää hienolta Winsplitsissä (y).

15-19 (42-147-82-57-43): Kärsin kohtuullisen pienet vahingot pummista ja säilytän elinvoimani letkassa. Edellä liikkuu PR:n Magnar, jonka näkemisestä olen hieman yllättynyt. Rastia (147) lähestytään rintamalla, joka maaston muuttuessa avoimemmaksi muuttuu jonomaisemmaksi. Yhdeksän miehen letkassa lähdetään kohti seuraavaa (82) lippua, joka on taas tuskaisella kanerva-aukolla. Letka leviää kentälle ja kärkeen siirtyvät junapaitaiset miehet. Oma sijoitus vajoaa, vaikka pystykin nuolemaan väliltä kaiken ylimääräisen rasituksen. Seuraavalle (57) lähdettäessä alkaa näyttää selvältä, etten pysty roikkumaan kelkassa avoimen päättymistä pidemmälle, mutta lupaavasti tossu alkaa painaa myös parilla kanssavapaamatkustajalla. Aukkoepisodin viimeinen (43) on väliaikarasti, josta saa mukillisen suunkostuketta. En odota sen tekevän ihmeitä, enkä joudu yllättymään.

19-20 (43-125): Aukolta päästessä edessä kyntää KOK 2 ja PR:n Dalen, joiden perässä survaisen tiemaalle. Koska pää on pimennyt aikoja sitten ja viimeisetkin tuoreuden jäänteet jaloista ovat kadonneet sorrun omatoimiseen reitinvalintaan. Pusken varsin hyväkulkuisen oloiseen metsään ja kellahdan tielle kahden rastin (137 ja 72) kautta. Sijoitan pisteet ungefäärligisti kartalle ja korjaan hieman suuntaa. Ajattelen ottavani pisteen nätisi tiheikköjen välistä, plus nussahtaen hieman oikealle eli polulle, josta rastinotto olisi helppoa ja hauskaa kuin lapsen lyöminen. Homma luistaa Jaggen kytkimen lailla aina polulle asti, jonka kuitenkin päätän ylittää ja jatkaa rastintakaiseen tiheikköön. Ojalta otan omstartit suunnalla ja saavunkin polulle. Vilkaisu vasemmalle tässä vaiheessa paljastaa rastin 150, joka ei kuitenkaan ole etsimässämme pisteessä. Lyhyen analyysin jälkeen alkaa henkinen itseruoskinta, joka kiihtyy kun huomaan lisäksi HP:n kurvaavan leimalle kun muutamia kymmeniä metrejä on vielä jäljellä. Henkistä pahoinvointia katalysoi vielä nahkeaakin nahkeampi fyysinen asiantila, jota HP:n ryhdikäs pakarajuoksu lisää entisestään. +2:30

20-25 (125-67-122-132-62-47): Koska edellisen rastin mähmäys korpeaa huolella ja edessä on uusi letkan tynkä ruttaan kartan pieneen myttyyn ja keskityn HP:n selkään, joka menee jossain edellä. Tällä metodilla poimitaan kolme seuraavaa rastia (67, 122 ja 132). Santapenkan työstäminen ei suju ja köysi napsahtaa poikki metsään ehdittäessä. Otan homman nippuun ja huomaan onnekseni muiden ottavan koukkua. Saan takaisin menettämäni letkan viimeisen paikan rastille (62) ehtiessä. Seuraava onkin sitten yleisörasti (47), jonne saapuminen hävettää jo tässä vaiheessa. Tipun taas letkan kelkasta ja tulen peleihin omalla suunnalla ja paikasta josta aiemmin olin katsonut Martti Lassinpojan könyvävän kuviin.

25-28 (47-142-50-64): Kilpailukeskuksen takaisella tiellä tekisi mieli pistää pää kuoppaan tai haihtua ilmaan. Kompensoin juoksemalla kovaa ja saavuntakin letkaa muutamia sekunteja, ollen enää 10 sekuntia letkan toiseksi viimeistä RR2:n Perää.. jäljessä. En onnistu murtamaan vauhtiseinää tälläkään välillä, vaikka yritystä on – ei vaan lähde. Peesailen letkaa, suoristan mutkaa ja kavennan eron yhdeksään sekuntiin leimaukseen (142). Seuraavalle (50) ero kapenee kutkuttavasti jo kahdeksaan sekuntiin. Letkasoitto jatkuu ja erokin säilyy, vaikka yritänkin eriäviä mikroreitinvalintoja. Kierto vasemmaltakin käy mielessä, mikä onkin sitten pitkään aikaan ensimmäisiä omia suunnistusälyllisiä merkintöjä. Rastilla (64) ehdin jopa vilkaista loppuradan kahta rastia ja mieleen tulee alkuverkoissa kuullut Matsin varoittavat sanat. Vielä kun muistaisi mistä asiasta.

28-M (64-54-55): Leijailen jossakin tajunnan rajamailla ja olen jo kauan sitten tajunnut lopettaa kulkupoliittisen tuskailun. Suunnistusajattelun rippeitä tulee kuitenkin mystisesti ilmoille hakemaan eksynyttä sielua tuonelan virran ääreltä. Tiellä yritän tehdä nopean katsauksen ylityskohtaan, mutta en usko oman päättelykykyni ylivertaisuuteen ja tyydyn jatkamaan peesausta. HP:n vetämä letka tekee jokaisen peesaajan unelman eli kaksi perättäistä 90-asteen käännöstä, joiden oikominen on taivaan lahja. Nostan letkasijoitustani huomattavasti rastille (54) +0:30. Viimeiselle rastille (55) riittää onneksi yksi ysikymppinen, joten asetelmat säilyvät. Yritän muussata mikä kyen, mutta ei riitä, ei riitä lähellekään. Motivaatiosta ei ole puutetta, sillä edellä menee sekä HP, että paikallisvastustaja Majorna ykkönen.

Maalissa on helppo todeta päivän kunto. Keuhkoista tulee sata grammaa konkreettista näytettä, jota on turha lähettää analysoitavaksi. Pyytelen joukkuetovereilta nöyrimmin anteeksi, mutta ei kuulema haittaa. Kolmen joukkueen saaminen 20 sakkiin on riittävä balsamointi. Kisan jälkeen koukitaan Ade mukaan Jaggeen ja polkaistaan takaisin lumettomaan Yöteboy’iin. Iltaverkka alkaa yllätyksettömän synkissä tunnelmissa, mutta 30 minuutin kohdalla juoksu nousee odottamattomasti plaaniin. Mistä on kyse?

0-K: Anto Yöteboy’iin hienoisen lumipeitteen, joten oli hyvä aika kopata Mats ja HP kyytiin ja lähteä kohti Tanskaa. Olo oli vähän hontelo, jotain pientä kurkkukipua tmv. mutta ei nyt oikein osannut sanoa, että oliko kipeä vaiko eikö. Terve nyt en oo koskaan ollutkaan. Viikon treenit menivät hyvin, kunhan ensin ehti palautua Skotlannin keikan raastosta. Matkalla sitten HP kyselee meininkiä, soittelee managerille ja alkaa sitten kysyä josko olisi kiinnostusta juosta ykkösessä. Ilmotan, että mulle on aivan sama, mutta jos et uskalla niin kai mä sitten voin vetää. Seuraavaksi sitten manageri luurinpäähän ja samat kysymykset. Kimiräikkösmäisellä innostuksella vastaan edelleen, että mulle on ihan sama. Voin vaikka juostakin, jos ketään muuta ei kerran kiinnosta. Eli nosto kakkosen kolmososuudelta, ykkösen kakkososuudelle meni nyt näin.

Laivalla tuskaillaan oluen hintoja, sitten tiputetaan Matsi majoitukseen ja jatketaan kisapaikalle. Jagge parkkiin maalisuoran viereen ja vertymään. Näkee jotain vanhoja naamoja, joten aika menee nopeasti. Väliajat kertovat Eliaksenpojan liikkuvan kärjen välittömässä läheisyydessä, mikä on kiva. Maaliin tullessa sijoitus vähän valuu ja pääseepä itse HP:kin metsään kakkosen avaajan tultua vähän ennen vaihtoon. 2:30 kärkeen tässä vaiheessa, mutta siitä viis – urku auki ja Håkanin muussaukseen. Eliaksenpoika huutaa perään riktning! ja se jää soimaan päähän.

K-1: Ykköselle annan syöttöä. Kerrankin kulkee, vaikka sitten edes ykköselle. Ajelen selkää kiinni ja suoristan mutkia. Rastilla olen jo letkan kärjessä ja näen kun blåvitpaita menee jo hieman alempana kohti polkua.

1-2: Lähden muussaukseen. Tie on pehmeä, eikä alun lennon löytäminen ole helppoa. Saavutan kuitenkin vähän. Saavutan lisäksi RR:n Niemen, mutta hukkaan miehen saman tien. Rastille hieman vasemman kautta koukkien, mutta varmasti. Rastilla on lisäksi IFK:n kakkosen HP, väärällä hajonnalla tosin. Välillä keksin lisäksi mitä riktning tarkoittaa.

2-5: Radalla alkaa varsin mielenkiintoinen osuus, otan vauhtia napsun pois ja turvaan kompassiin. Kolmosen heijastin ei näy kovin kauas, mutta notko onneksi näkyy. Neloselle riittää kohtuullinen alkusuunta, sillä heijastin on nyt paremmin esillä. Vitoselle lähden vähän löysästi ja saan tästä hyvästä työstää melkoista tiheyttä. Nussahdan hieman oikealle, mutta ojaa nyt on kohtuullisen helppo otaa puuttuvat muutamat metrit. +0:10 Ei ollut ihan niin vaikeaa, kuin miltä näytti. Hajontakaavio pommittaa aluetta ja miestä sinkoaa oikealta eteen, takaa vasemmalle tai jostain näiden yhdistelmistä aivan muualle, mutta säilytän koolini.

5-6: Normalisoin ja öökkaan hieman kohti kutosta. Odotan kumparetta, mutta tiheän reunasta ilmestyvä suppakin kelpaa, varsinkin heijastimella.

6-7: Seiska mietityttää hieman, mutta huidon samalla jo pitkällä kohti tietä. Hylkään oikean ja päädyn vasemmalle. Tarkoitus oli alkuksi kiertää enemmänkin, mutta otan jo pienen polunpätkän ja sitten kompassilla ja kuviorajoilla eteenpäin. Tulen leikkaavalle polulle ja en saa paikkaa oikein sovitettua kartalle, vaikuttaa avoimelta.. Jatkan uraa tästä huolimatta kohti rastia ja saan tien ylityksen jälkeisestä risteyksestä itseni kartalle. Tiukka 90 rastille. Aika hiljaista.

7-9: Seiskalta aloitetaan sitten taas rastinotto kompassiavusteisesti. Ojien ylitykset tulevat ja menevät, avoimet jäävät taa, ja rasti löytyy hieman linjasta oikelle. RR:n mies tulee kannassa ja menee innokkaasti ohi polulla kohti ysiä. Oion risteysmutkat ja leimaan ensin.

9-12: Ysiltä lähtö löysästi ja pölähdän tiheikkönenälle, joka on kuitenkin avoin ja luulen tulleeni aukolle. Katselen käyriä, mietin kuljettua matkaa ja jatkan vaikka en olekaan edelliseen pohdintaan tyytyväinen. Rasti löytyy pian, vaikka hetken epäilenkin tulleeni väärälle lipulle. +0:15 Leimauksen jälkeen olen näkevinäni Macon ja vankkureiden oranssi-vihreän, mutta en ole varma. Jatkan kompassiavusteisesti ja yritän tähyillä korkeinta kohtaa. Mäki on täysin särmätön ja epäilen taas jotenkin onnistuneeni kössimään paikan. Heijastin tulee kuitenkin taas vastaan. Kahdelletoista sama kuvio, nyt ajelen vähän liiaksi taas vasemmalle, josta kurvaan alaspäin ja lipulle.

12-13: Selvittelen itseni polunmutkaan ja näen tutun selän menevän kohti peltoa. Lähden perään, mutta käännän samalla kun Maconkin huomaa ajaneensa pitkäksi. Osat vaihtuvat ja saan vetää. Vedänkin ihan hyvin ja nussahdan lipulle. Edessä ei näy ketään. +0:10

13-14: Maco lähtee selvästi enemmän vasemmalle, mutta aion kokeilla tuuriani oikealla kierrolla. Lisäksi en jaksa mennä maastoon vaan haen sen pienen uran alle. Tielle päästyäni totean suunnitelman olevan jopa mahdollisesti toteuskelpoisen ja loikkaan noin neljännelle ajouralle. Uraa jatkuu ja jatkuu ja suuntakin paranee, joten olen tyytyväinen. Luen itseni kiinni tiheikön reunasta, tulen tielle ja niistän pienen kulman rastipolulle. Macon valo kajastaa hieman kauempana. Erotus tasan neljä sekuntia.

14-M: Loppuradalla ei mitään isompaa amerikanmeininkiä enää ole vaan perus kompassivälejä maksimissaan kahdella havainnointikohteella on tarjolla. Lopussa lyön kipunaa perinteisesti sen mitä saan ja sitten sleppaan Pajunlehden maastoon. Nostan nätisti joukkueen mukaan tilastokahinoihin, vaikka eroa kärkeen tulee lisää 17 sekuntia. Maalissa saan ansaittuja kehuja, olen itsekin jokseenkin tyytyväinen. Tummat Skotlantifiikset vaihtuivat ainakin hetkelliseen reippaaseen kulkuun, joten tiomila saa kohta tulla.

Ihan voittoa ei sitten herunut, mutta oli hauskaa kuunnella Pajunlehden selostusta. Mies tuskin saa koskaan tietää mihin hän onnistui hukkaamaan 7 minuuttia elämästään. Vaikka onhan se todella vähän yleisesti, suunnistuksessa elämä.

Pääasiassa maantieteellisistä syistä johtuen Ruotsissa suunnistuskausi on vielä Suomenkin vastaavaa pidempi. Tästä tuleekin, Suomessa erityisesti vuosina 1866-68 usein kuultu, sanonta: Pitkä kuin Ruotsin jalkasuunnistuskausi. Tämä tekee kuitenkin aivan kuvaamattoman onnelliseksi kaikki me, jotka pidämme kurassa möyrimisestä reippaan keväisessä nollakelissä, räntäsateen piiskatessa kasvoja 12m/s nopeudella iloisen länsituulen tuomana. Tosimies ei kuitenkaan kisaile tuulitakissa (yhtä tunnettua poikkeusta lukuunottamatta). Edellinen kuvaus sopikin sattumalta lähes täydellisesti Ruotsissa kisakauden avanneeseen Hallandsstaffetteniin, joka miesten avoimessa sarjassa koostui neljästä osuudesta, pituuksiltaan 8,5 – 5,5 – 5,5 ja 8,5 kilometriä.

0-K: Uutena ja aikaisempaa tunnettuutta vailla olevana seuran jäsenenä, minut oli sijoitettu ykkösdivarin edustusjoukkueen avausketjuun. Samalla annettiin lähes tasavertainen mahdollisuus olla oman onnensa seppä ja luoda valitsijalle paineita nostaa peljaaja, ehkä jopa, ylimmälle sarjatasolle. Managerin erityisestä pyynnöstä olin keskittynyt kilpailuun jo etukäteen ja harrastanut mm. aikaisempien viestiavausten muistelua ja venyttelyä. Lisäksi koin karusta ja askeettisesta suomalaisluonteestani olevan hyötyä, kädet suorina värjötteleviin svenskeihin nähden, verrytellessäni tuulen alapuolella mustassa sadetakissa. Taistelufiiliksiä lisäsi takarivin sisäkaarteen lähtöpaikka, josta vain harva on oleva nousemaan ahtaalla K-viitoituksella sijaakaan. K-pisteelle tullessa olin saanut itseni sumputettua reilun kuudenkymmenen äiän keskiöön. Pienellä raivaamisella olisi varmaan saanut nostettua 5-6 sijaa, mutta jätin väliin peläten nopeaa palautetta. Muissa sinivalkoisissa paidoissa juoksivat kolosen Erkki Peltoranta ja ygösen Martti Lassinpoika.

K-1: K-pisteelle johtaneen tien kapeudesta johtuen letkan vauhti oli jo keskivaiheilla varsin rauhallinen, mutta sellaisena pysyi suunnistajan mielikin. Polun noustessa mäkeen, korjailin hieman asemia suunnitellen samalla poistumista. Tämä tapahtui ehkä rahtusen liian aikaisin ja ajauduinkin aikaisemmalle hajonnalle, josta tietenkin seurasi pieni hätääntyminen. Jatkoin kuitenkin kylmästi sen tiedon perusteella mitä varsin särmättömästä kartasta oli irroitettavissa. Rasti odotteli seuraavan näkemäesteen takana. +0:10

1-2: Pieni koukku oli helppo unohtaa kunhan sai katseen nostettua kohti seuraavaa rastia: mäki oli täynnä äiää kartta auki sinkoilemassa sekä oikelle, että vasemmalle. Aloin arvella hajontojen olevan nk. rejäälejä. Edellä näkyi kuitenkin myös kohti rastia meneviä selkiä, joita ajoin kiinni hieman lähtökiihdytystä kovemmalla temmolla. Tein omatkin bäkupit ja viestirytmi alkoi vähitellen palautua mieliin.

2-3: Halikkoviestimäisesti eri suunnista tulevat letkat kohtaavat rastivälin puolivälin kokoavassa pisteessä – ja hajoavat heti sen jälkeen. En saa ihan selvää pääseekö aidatun vihreän alueen läpi vai ei, tosin suorakin reitti vaikuttaa hyväkulkuiselta. Nostelen muutamia sijoituksia suunnitellen rastinottoa. Tielle tullessa alkaa näyttää hajonnalta, joten jatkan soolona. Näen hajontarastikiven, josta omalle lipulle vielä pieni siirtymä. Pääsen korkkaamaan pesän – ja sehän nyt on aina mahtavaa. (huumoria ymmärtämättömille: rastin SI-leimausyksiköllä menee aina hieman piempi aika leimauksen suorittamiseen, kun se tehdään ensimmäistä kertaa valmiustilaan siirtymisen jälkeen)

3-4: Arvelen, että alkaa olla aika ensimmäiselle yhteiselle rastille ja keskityn asemien paranteluun. Saan näkyviin, minkä uskon olevan kärjen – jopa niinkin tehokkaasti, että vedän osittain kärjen kanssa rastia hieman pitkäksi. Puhutaan kuitenkin luokasta 5 sekuntia, joten laitetaan puhtaasti turhan innokkuuden piikkiin. Totuus on kuitenkin se, että Erik Modig on jo tässä vaiheessa yli puolen minuutin karkumatkalla ja itse leimaan kakkosletkan 7:nä kahdeksan sekuntia sitä vetävästä GMOKin Emil Bengtssonnista.

4-5: Vitoselle lähdetään kärkiletkassa, josta löytyy kolme sinivalkoista paitaa. Vaihdelaatikko muistuttaa duunarin eväsrasiaa iltapäivällä, eikä rytmi siis juuri tielle tultaessa muutu. Lassinpojan kanssa otetaan polkua mutkan jälkeen, kun taas Englanninranta jatkaa pidemmälle. Martin mutkittelua oikoen kohti rastia ja leima toisena.

5-6: Oion hieman penkkoja, vaikka Martti painaa yli. Rinta rinnan lähestytään seuraavaa mäkeä ja ihmettelen, kun Lassinpoika ottaa raakasti vasemmalle. Eihän Ruotsissa nyt näin sofistikoituneita hajontoja tehdä? No siitä viis, leuka ylös ja aukon kautta rastille. Taas on rasia ollut kylmänä.

6-7: Etumaasto on tyhjä suolle asti, jonka toista laitaa tullaan hajonnalta. Erkki vetää alempaa ja ohi, kun kolme miestä käy lipulla, joista kolmantena IFK GBG 2.

7-9: Kasille työstellään rinnettä letkassa optimaalisesti kolmannella paikalla. Letkasta muodostuu rivi ennen rastia, jonka keskellä olen. Rasti on juonikkaasti takarinteessä, josta sen ottaa ensin alin mies. Sitten minä – perustyöstöä. Siitä tiputus tielle, tipun kolmanneksi, mutta oion itseni takaisin toiselle paikalle. Kärki yrittää irrota, mutta sortuilee karkeisiin ajolinjoihin.

9-10: Lähes 180 asteen käännös paljastaa ysille olevan tulossa osastoa noin 10 miehen verran. Itse olen menossa toisena, epäluotettavaksi luokiteltu kärki karkaamaisillaan, mutta takana ohituskylläinen letka. Nostan tielle, polulle ja mäkeen. Kartta on summittainen jo polun kuvaamisessa ja poistumiskohta on arvailujen varassa – samoin siis suunta kohti rastia. Apukäyrällinen nenä on jyrkkä ja kurvaan liiaksi oikealle toteamaan muun letkan nostavan kohti rastia. +1:00.

10-12: Letkan suuntaan rastilta, joskin vähän loivemmin mäkeen. Polulle ja sitä könyämään. Muillakaan ei ole kiirettä, joten annan itselleni pari kävelyaskelta. Jatkan mutkasta suoraan, kun suuri osa muista kiertää. Rastille saan kiertäjiä vähän kiinni, muutenkin tekee gutaa oikoa kärkeä – hyvä näkyväisyys antaa siihen mahdollisuuden. Seuraavalle sama strategia, joskin nostan itseni letkan kärkeen – tosin yhtä miestä uupuu. Se pääsi kympillä karkuun.

12-14: Edelle lähtee GMOKin salapaita, jolla näyttäisi olevan menohaluja, mutta ei taitoja. Kaveri katselee melkein yhtä paljon taakse, kuin eteensä ja meno on yhtä vakuuttavaa. Rastin se poimii pienistä koukusta huolimatta ennen ja ottaa kunnon spurtin itsemurha-alamäkeen tielle. Tiellä se lukee karttaa, mutta näyttää passiiviselta. Tulen valmiilla suunnitelmalla tielle ja lisään vauhtia minkä saan. GMOKin Bengtsson varmistelee kuitenkin etupeesausasemiaan ja ottaa uuden kiihdytyksen noin 30m päähän. Ennen metsään kurvaamista epävarmuus on tiputtanut eron jo lähelle nollaa ja kun takaa hypätään metsään on reagointi salamannopeaa. Rastille se ehtii taas ensin, joskin monta mutkaa enemmän tehneenä.

14-15: Ehdin veivaamaan pitkälle välille valinnan, enkä ala arpomaan. Yritän näyttää vakuuttavalta ja keskityn vain etenemiseen. Bengtsson odottaa hyvästä yrityksestä huolimatta jo tiellä ja lähtee varovasti jatkamaan samaan suuntaan, kuin mihin indikoin olevani lähdössä. Ensimmäisessä risteyksessä tutut kuviot toistuvat. Sitten saan jätettyä etupeesarin ja loikkaan – ehkä vähän liian aikaisin – metsään. Melko hidas pohja vie kohti louhosta ja saan tutut paidat eteeni. Ja kyllä, louhoksen kulmalla odotetaan taas päätöksentekijöitä. Keskittyminen meinaa hajota naureskeluun. Louhikon takarinne on vaarallinen, mutta GMOKin kaveri loikkii vauhdilla ja lähtee etsiskelemään polkua vasemmalle. Jatkan suoraan tien yli luultavasti juurikin sille polulle. Väliä on vielä kuitenin sen verran jäljellä, että kaveri ehtii vielä kiilaamaan eteen rastille.

15-17: 15:sta Bengtsson lähtee hieman enemmän vasuriin, kuin odotan ja veikkailen hajontaa. Korjailen oikealle ja näen takaa tulevan letkan olevan rinnalla hieman suoremmalla valinnalla. GMOKin paita on poistunut näkökentästä, mutta en kiinnitä siihen huomiota, vaan otan rastin letkan mukana. Letka lähtee rastilta oikealle, mutta olen jo päättänyt kiertää mäen vasemmalta, enkä nyt murru. Pellolla vilkaisu taaksepäin oikeuttaa itsepäisyyden. Rastille tulen harjanteita pitkin ja rastimikon punainen pipo hoitaa TV-rastien valonheittimien tehtävää.

17-M: Päätän olla kämmäämättä enää viimeistä tosiasiallista lippua ja otan pisteen tarkasti lukien. Rastilta survon vain kohti peltoa ja korjaan kun näen mökin. Maalisuoralla on tuttu kiisselissä juoksemisen tunnelma, mutta hemmetti että oon tyytyväinen että pääsi pois. Kylmäksi alkoi vetää.

Maalissa saan ainakin kolme bra jobbattia ja pari kanonia, vaikka jälkimmäisistä kieltäydynkin. Tärkeähkö Lassinpojan päänahka tulee vyölle, vaikka kisa ei virallisiin valintaperusteisiin kuulukaan. Edarilaagi on kuitenkin vähän lähempänä. Täältä lähdettiin palautumaan tiistain grusåttaniin, jossa kellotin 28:09. Se ei ole huono, mutta eipä kyllä erityisen hyväkään. Edellä ei tosin yhtään epävarmaa kaveria, joten kai tästä pienen plussan manageri voi vihkoonsa piirtää viimeistä miestä valitessaan. Tai sitten ei.