korkeintaan viihdearvoa 2

Leuka rintaan ja kohti röntgeniä. Ei se nyt sit ihan menny taas–kaan, niinku elokuvissa tai Hankasalmella.

Aurinkoinen keskiviikkoiltapäivä vierähti nurkkapatrioottisen Sipoon itsehallintovyöhykkeellä sijaitsevassa Nikkilässä EM-katsastussprintin merkeissä. Suuresta urheilujuhlasta ei puuttunut kuin suuruus.

Pakko myöntää, että näin jäykkätunnelmaisissa kisoissa ei ole hetkeen tullut käytyä. Parc Fermé:lle piti ajaa yli 2h ennen lähtöä, jotta ehti jännittää riittävästi. Siitä noin puolet jauhettiin jostain kisavarustussäännöistä. Sitten sai käydä verryttelykartalla ja mitäskaikkea.. Jostain syystä nyt oli kuitenkin niin, että apina tunsi kaikki, mutta apinaa ei tuntenut kukaan.

Eikä mihenkää.

3-4: Vähän tuli ajeltua pitkäks ennen viimistä käännöstä. +0:05

9-10: Hidas, mut suora reitinvalinta. Empimistä ennen rastia ylemmillä portailla. +0:05

12-13: Nopeempi oikealta, huomasin, mut en jaksanu muuttaa suuntaa rastilla +0:10

14-15: Spekulointia, et vasen kierto ois ollu parempi, en sit tiä.

18-19: Yritin eka päästä jyrkänteen yli. Parit sekat meni. +0:05

19-20: Juoksin rastin ohi parikyt metriä väärälle puskalle. +0:15

Sprinttileimat ei tarttunu 7. ja 19. rastilla, niistä viel +0:10.

Et jos ois tähdet ollu asemissa ni minuutti ois tullu kärkeen. ETS, ei kyl mihenkää.

Ruotsi, Finspång, Grosvad Arena, 1.5. kello 22.51. Petri Paukkunen MS Parma on leimannut sekunti sitten varoitusrastilla kärjen välittömässä läheisyydessä. Ite olen vaihtoalueella ja Pauken otteita seuranneena erittäin valmiina lähtemään piikissä maastoon. Määttä on varma että tulee kärjessä ja saankin työvälineen puomin yli ensimmäisenä. Heitän Paukelle jotain mukahauskaa, varmaankin turhaan. Tekisi mieli jäädä taputtelemaan selkään, mutta pitää lähteä.

K-pisteelle vievällä väylällä ei ole ketään, enkä tiedä millaista vauhtia pitäisi pitää. Pidän kai aika kovaa, ketään ei tule ohi. Luen ykkösväliä, vilkaisen olan yli kolmiossa.

[Kartta] [Väliajat]

K-1 (83): Seurailen uraa ja vilkuilen kompassia, päästän pari kaveria ohi, joista jälkimmäinen on KR:n Asikainen. Suolta nappaan itseni kartalle ja toinen äskenmainituista jatkaa hyvään suuntaan. Päästän lisää siimaa ja kelaan sen taas rastilla umpeen, kun kaveri vähän kiertää. Fyysisesti ei mitään hurraamista, laitoin kämpillä ennen lähtöä areenalle kuumemittarin kiinni lukemista 36,8°C, mutta se on annettu ja upotettu – tulos tehdään näistä raameista, ja hyvä tehdäänkin, hyvä tehdäänkin.

1-2 (88): Kakkosväli on etukäteisspekuloinneista tuttua mitäänsanomatonta aluetta, en tykkää. Juoksen äskenmainitun Halmstadin kaverin peesissä aika haparalla tuntumalla – lähinnä suunnalla, joskin ihmeellistä kaarrosta ja kulmaa sylkee kepsistä (en ihan allekirjota kyl, ainakin oon vetänyt noiden suurinpiirtein puolessa välissä olleitten jyrkänteitten alapuolelta). No joka tapauksessa, lueskelen peesistä kohteita kiihtyvällä tahdilla ja saan itseni lopullisesti kiinni noin 200m ennen rastia. Kärki ajelee pitkäksi, joten ite joutuu vähän korjaamaan ja leimaamaan kärjessä. Tässä olis ollu hyvänä päivänä mahdollisuus yrittää jotain parempaakin, nyt tulee kärkeen melkein puolitoista minuuttia ihan vaan vetelöimisellä.

2-3 (87): Kolmosväli on vähän edellisen henkinen. Pääsin siis edellisellä rastilla oman letkan piikkiin ja peesi kelpaa muille huonosti. Vedän omalla linjalla aika yksi koko välin ja lähinnä kompassilla. Mietin vähän kiertoakin, mutta rastiotto on joka suunnasta ihan yhtä nahkasta. Taas 200m ennen rastia kiinni vähitellen ja sitten rastille pienellä pujottelulla. Vähän ennen rastia Sauvon YöCup-finaalista tuttu ääni kysyy koodia ja ankkurin paita ohittaa aika pian sen jälkeen. Taas olisi tuollainen puolisen minuuttia mahdollista ollut pirteämmällä tossulla niistää tästä.

3-4 (91): Hyppään Macon letkaan ja huudan varovasti seuraavan rastin koodia. En saa vastausta, mutta loikottelen letkassa tielle. Käännymme oikealle ja Maco alkaa heittää ensin juttua siitä olisiko pitänyt kiertää vasemmalta (olis) ja sitten isompaa vaihdetta silmään. Kahvaan mukana, minkä pystyn. Tieltä noustaan huonosti, mutta en pysty kritisoimaan, sillä tiedän että yksin tippuisin vauhdista heti. Letkasta löytyy myös KS:n Bergman, jolla on hämmästyttävän passiivinen ote hommaan. Rastinotto onnistuu letkan viimeiseltäkin hyvin. Oon aika ahtaalla.

4-5 (101): Rastilta lähden nollat taulussa ajamaan Macon selkää, mutta se ei lähene. Tiellä tuntuu, että siiman katkeaa hetkellä millä hyvänsä – perässä en pysy millään. Letka poistuu tieltä mielestäni aikaisin ja reilusti ennen minua, joten joudun turvautumaan Omaan Valintaan™. Olen kuitenkin melko varma, että letka on reilusti liikaa vasemmalla ja edessä paistava mäki näyttää hyvältä. Viimeistään homma varmistuu kun Maco kurvaa kiltinoloisesti eteen ja leimalle joitain osia ennen mua. Olo on kuin uudestisyntyneellä ja kuolema onkin todella lähellä.

5-6 (208): Peesissä mennään, vähäistä varmistelua.

6-7 (102): Kompassilla, varmistellaan että letka menee oikeaan suuntaan.

7-8 (221): TV-rasti, näkyy kauas kiitos valaistuksen. Aukko on tuskainen ja eroa tulee väkisin lisää. Leimaan noin sijalla viisi, noin 15 sekuntia kärjestä.

8-9 (188): Tiellä on lähihistoriallisen paska tunnelma. Jään joka potkulla, mutta maastossa jatkan samalla vaihteella ja saan eroa aika hyvin typistetyä. Olen toisena, vain Maco edellä.

9-10 (94): Säntään leimalta perään. Maco menee joitain sekunteja edellä, oion mutkat ja tulen rastille lähes kannassa. Rastin takaisessa rinteessä on jotain VIP-osastoa, joiden kymmenet heijastimet näyttivät hetken pelottavilta – varsinkin siinä vaiheessa kun tajusi, että jokaisen takana seisoo ihminen.

10-11 (103): Käyn edelleen samaa kamppailua, jota olen käynyt nelosväliltä saakka. Heitän täydellisesti peesivaihteelle. En lue karttaa, en juuri katso kompassia, keskityn juoksemiseen ja murto-osien napsimiseen sieltä sun täältä. Puolivälin isommalta suolta alan palautella itseäni kartalle ja saan kohtuu nopeasti taas kiinni. Mäessä otan polvista tukea ja eroa syntyy. Rastille löydän ominkin avuin letkan hännillä..

11-12 (41): Jos äsken tultiin vähän riskillä, niin nyt laitetaan kaikki rahat yhteen ruutuun. Siima katkeaa heti rastilta lähdettäessä, kun ryhmä ajaa tiheämpään alueeseen. Arvelen karttaa katselematta juoksusuuntaa ja säntään perään minkä uskallan. Polulla vilkaisu karttaan ja alamäkeen letka väkisin kiinni. Tyhjä alue on käsittämätöntä scheissea ja saan aikaa lukea itseni takaisin peliin. Polun yli ja pistekumpare pitäisi näkyä.. Keksin lipun varmaankin ensimmäisenä, Maco koukkaa letkan kärjestä rajummin vasemmalle, Bergmannin kanssa leimataan heti perässä. Puolet letkasta ajeli toiselle hajonnalle.

12-13 (189): Tuttua huttua Macon paita lukitukseen ja peesiin. Oma peli on sen verran järjestyksessä, että en lähde mukaan pikkupummiin laskettelurinteessä vaan jatkan kohti rastia. Toinen letka lähestyy alempaa. Maco aloittaa sosialiseeraamisen ja keskittyminen ei riitä polkujen laskemiseen. Ekan jälkeen kurvaan ylöspäin ja teen pienet koukut tähän. Taas letkan ollaan hännillä.

13-14 (151): Letkan viimeisenä tullaan tai siltä ainakin tuntuu. Ensimmäinen yleisörasti odottaa ja kisakeskuksessa on niin pelottavan hiljaista, että väkisinkin tulee mieleen, että ollaan jääty ihan helvetisti kärjestä. Vauhti on ollut hidasta, mikä tietysti tällä juoksufiiliksellä on vähintä mitä voi toivoa. Ensimmäiset leimat ovat jo tulleet, mutta Forsberg ei vieläkään sano mitään..

14-15 (150): Määttä huutaa pian leiman jälkeen, että kärki menee tossa hyvin oot tullu. Eka reaktio on tietysti et no vitut taas on. Kusettaa kumminkin. Kuulen muutamat tutut äänet yleisöstä ja jaksan hetken vähän paremmin. Varvausrastilla tulee mieleen, että tuskin manageri nyt lähtis tässä paikassa ainakaan tollasta läppää heittämään. Ja ei edellä kyllä ketään näy. Ehkä sit kuitenkin?

15-16 (190): Viimeinen kvarttaali aukeaa ja karua on, karua on. Tässä vaiheessa on pakko ottaa äärimmäiset keinot käyttöön letkassa pysymiseksi ja oiottava kaikki sadasosien muruset joita kärkimiehet nakkelevat. Mäessä saan jopa työntöapua, mutta eroa senkun syntyy. Mäki on todella julma. Bergman on fölissä, eikä näytä vieläkään kiinnostuneelta tekemään ratkaisuja.

16-17 (146): Alas tielle miljoonaa ja suoraan polulle. Niistän kulmaa pois ja pari sekuntia lähestyn kärkeä. Roikun jollain köydellä, en tajua kartasta enää mitään. Kun tulee aika nousta katkean ja alan kävellä jo hyvissä ajoin ennen kuin mäki edes alkaa. Takaa tulee vihainen go-go -huuto ja kävely vaihtuu hoippuvaan juoksuun. Mäen päällä saan vilkaistua kompassilla itseni oikeaan letkaan ja saan Macon kiinni rastiympyrän pohjoisreunalla. Nyt on mun vuoro passivoitua. Seison letkan (käytetty hakumenetelmä on ns. haravamuodostelma) keskellä ja odotan, että joku löytää lipun. Ankkurin miäs on eniten kartalla ja saa ottaa kunnian.

17-18 (191): Luen hämmästyksekseni karttaa tällä muutenkin ihan hyvin pelkällä peesauksella hoidettavissa olevalla välillä.

18-19 (192): Avgörande. Hyökkään alamäkeen ja mietin reitinvalintaa. Ulkoistan päätöksenteon Macolle, joka lähtee kiertämään. En ole ihan täysin samaa mieltä, mutta liian väsynyt ottamaan ohjaksia. Toteutan kuitenkin kierron vähän paremmin ja huomaan pian olevani letkan kärjessä. Bergman liittyy kuvioihin rastilla tullen ilmeisesti suoraan, en tiedä.

19-20 (104): Lyhyt kääntöväli, jolla siirryn paletin kärkipaikalle. Varovasti mennään. Ainoastaan Järlan kaveri, joka edellisellä välillä teki avgörit, luikki karkuun ja kärjessä vaihtoon.

20-21 (110): Pääsen piankin rastin jälkeen hajontakuvion ansiosta tilanteeseen, jossa on vain metsä ja minä. Esitän intensiivisintä kompassinkäyttöä tämän suorituksen aikana, mutta tulos on korkeintaan välttävä. Ajaudun reilusti oikealle ja jonkin aikaa kestää varsin ilmiselvän tilanteen tajuaminen. Maco tulee pian kantaan huutelemaan koodeja, jotka eivät ensimmäistä kertaa täsmääkkään. Kaarran rajusti paarpuuriin ja pienen ihmettelyn jälkeen osun rastillekin. +1:00.

21-22 (106): Tunnen takaa lähestyvän letkan valojen poltteen niskassani ja lähden kädet täristen kohti viimeistä varsinaista pistettä. Tömähdän pururadan kulmaan pienen harhailun päätteeksi, jossa intensiivinen kompassintarkkailu johtaa minut tälläkertaa liikaa vasemmalle. Katselen rastipisteen jyrkänteeksi ja ajelen rastimäen ohi, kun sen takana näyttää sopivan jyrkältä. Pian paikalle tömähtää myös Haldenin letka, joka tulee koluamaan samat kolot mun jälkeen. Rastin sijainti löytyy taas pienen norkoilun jälkeen, joka tietysti tiputtaa mut letkan hännille. +1:00.

22-23 (200): Jos tässä joku tavoite oli niin se oli tulla ennen Halden SK:ta vaihtoon. Nyt se tavoite juoksee edessä saatanan kovaa, mun eväät on syöty. Wilma palaa sillä kuuluisalla vara-akulla, jota ei oikeasti ole olemassakaan ja no suunnistusajattelu toistaa yhtä virkettä “tästä et nyt saatana jää, tästä sä et nyt saatana saa jäädä.” En vilkaisekaan karttaan, en katso koodia, en kompassia. Varoitusrastilta tulee leima ja näen vielä punaisen valon.

23-24 (250): Uhkaan väkisin tippua letkasta, joten joudun turvautumaan vielä kerran Omaan Valintaan™, nimittäin pieneen oikoon viimeiselle rastille. Se toimii juuri riittävän hyvin ja nussahdan ehkä noin viiden miehen letkan toiseksi viimeiselle paikalle.

24-M: Alkaa odotettu ja peljätty loppusuora – tavoite menee muutaman sekunnin edellä ja oma fiilis on – kerrataan se vielä – äärimmäisen huono. Taidan jonkun kaverin ohittaakin, mutta Karlsson on samoilla vauhdeilla liikkeellä, joten tavoitteesta jäädään.

Vaihdon jälkeen hävettää ja on pakko mennä kontalleen hakkaamaan maata. Voishan tässä jotain selittää, mutta fakta on että fyysisesti olin niin tiukilla, ettei oma työ enää siinä vaiheessa onnistunut kun sillä olisi ollut merkitystä. Tietty voidaan spekuloida, että jos olisin noi tässä kirjatut viisi minuuttia niistänyt ajasta niin mikä se vaikutus olisi ollut koko roskan lopputulokseen. Parikin minuuttia olis varmasti Peeterille kelvannut, vaikka kaveri sanoikin, ettei senkään korteilla pelattu samaa pokeria kuin veljekset Nordberg ja Pro..jotain..ska.

Pahoittelemme tarpeellisten tekstintehostuskeinojen aiheuttamaa mielipahaa.

Välisoitossakki pitkäst aikka jottai härgjäst, kül täl huame kuljee.

Paskaaks täsä. Olin Ankkurirasteil avaamas kotimaisen tän kauen. Talvi on menny hyvässä leirityksessä ja suunnistustakaan ei oo tarvinnut kaivaa ihan niin syvältä C10H8:sta kuin yleensä keväisin. Uskoin, et jonkunlainen rutiini tekemises oli jo olemas ja kisa menikin paria väliä lukuunottamatta rautasesti. Että kevään ekaksi kisaksi hyvä juoksu – olis merkillistä jos nyt ei ois ollenkaan varaa enää parantaa. Parantamist jäi ehkä sit vähän enemmän juoksupuolelle, mut en mä nyt ihan tiä et pitikö jo kulkee.. Guru kysy maalis et eik köteporin mies jaksa juosta ja taisin sanoo et ei oikke. Enemmän kylläki kynii ne parit koukut, puretaan ne täs seuraavas:

K-1: Vähän kevään ekat kisat aiheutti lisäjännitystä, mutta sitä sai onneks lähtöpaikalla purettua JP:n ja AP:n kanssa, lisäks kellolla seissyt kaveri murjaisi vielä jonkun vitsintyngän, joten lähtö kävi rennosti. Alotin rennosti, kaivoin kompassin eteen ja lähdin kyntämään hakkuuta. Luin suojuotin alkuun kuviorajaksi ja ihmettelin kun metsänreuna näytti kovin samanlaiselta. Tarkistusluvulla kuitenkin oikein ja juottia alas rastille. Anttonen pari sekkaa nopeampi. Jännitys katosi ekalla välillä ja homma luiskahti nätisti uomalleen.

1-2: Kakkosen suunnitelma menee vasemmalta, joskin maasto näyttää niin hyväkulkuselta, et jätän polun juoksemisen vähän kesken ja nousen kompassiavusteisesti laakeaa rinnettä. Mulla on parit kiintopisteet katottuna ja tulen aika rennosti. Tiedän ihan tarpeeksi tarkkaan mistä astun tiheikköön ja suunnalla tuun sieltä ulos juurikin rastimäkeen. Hall ottaa pohjat, jään 13 sekkaa pehmeydellä.

2-3: Kolmoselle otan suunnan ja kattelen parit isommat jyrkänteet ennen rastia. Rastimäkeen pienesti oikealle, mutta itse mäki näkyy kauas. Eteneminen tuntu hitaalta ja yheksän sekkaa tulee nyt Väisäselle käkeen. Otan kuitenkin piikin kokonaisajassa.

3-4: Pitkän välin oon päättänyt ottaa alhaalta, koska mun mielestä välin toteutus on selkeämpi ja rastinotto ihan yhtä epävarma kuin muistakin suunnista. Toteutus ei ole vaativa, mutta vähän alkaa mieli valua kulkupoliittisiin mietintöihin. Vilkuilen vähän loppurataakin, mutta en jaksa tehdä mitään reitinvalintoja tai muita spekulointeja. Rastille muutaman avonenän kautta. Viimeinen avonenä kahdella kivellä on selvä ÄP. Kärki Anttonen, tOde +34 sekkaa – johto säilyy.

4-5: Suunnalla ja hyvää pohjaa hakien alas uralle ja viime vuoden Halikkoviestin palauttelua mieliin. Valitsen tällä kertaa nousunotkon paremmin ja nussahdan lipulle ison mäen reunaa juosten. Portinille 11 sekkaa, mut piikissä edelleen. Vähän ehkä neiteilyä alkuun ja uralla tietty olis voinu enemmänkin irrottaa koneesta – siis jos ois voinu.

5-6: Aika hapokkaissa tunnelmissa edetään suunnalla. Mäenreunaan tien jälkeen ja nousua vältetään viimeiseen saakka, tai eihän tällä kierrolla mitään vältä, mut siirtää kivasti. Rastille ihan ennakoidusti ja suunnitellusti, myllyssä hyvät kierrokset just nyt muuten. Anttonen nopein, tOde +21 sekkaa, vieläkin kärjessä. Jos oisin tyly niin laittaisin itelleni +0:05.

6-7: Kuutoselta laskettelua neitimäisesti, luotto vanhoihin icebukkeihin heikko. Vilkaisu kasiväliin ja suurpiirteinen kierto oikealta alustavaksi plääniksi. Rastimäki ja juomateline paljavastavat rastin. Rastimies kysyy maistuisko juoma mut vastaan et ei joua. Kärki Laine, jäin 5 sekkaa, väliaikarasti ja kärki edelleen, joskin viimeisen kerran. Mäksä maalissa tuskailee, että oon tässä vaiheessa 2min edellä hänen koejuoksua (oli kuulema “treenikova” eli hä?), mut onneks loppuradan koukut ei päästäny mitään yllätystä tapahtumaan.

7-8: Lähden juomarastilta ja vilkuilen vähän aikaisemmin tekemääni suunnitelmaa, päätän että se on huono. Huomaan alun polut ja päätän hyödyntää niitä ja mennä sittenkin karttaan merkattua purppuraa viivaa pitkin. Avosuolle tullessa olisi voinut ihan hyvin vaihtaa pelkkään kompassisuuntaan kun a) polku hävisi alta ja b) maasto oli ihan helppokulkuista. Alan kuitenkin nyhräilemään ja etsimään polkua – löytyykin, joskin väärä ja koukkua alkaa syntymään. Ajelen väärää polkua tielle ja lähden suunnitelman mukaan sitten vasukkiin. Koukkua syntyy lisää, vaikka nyt taas homma toimiikin odotetusti. Pian huomaan, ettei enää kaikki täsmääkkään, mutta tässä vaiheessa on enää tuhra lähteä takasin alkuperäiselle reitille vaan pysyä kakkospläänissä. Loppuväli menee paremmin ja oikeastaan ennen kepsiviivan näkemistä ajattelin, ettei tässä nyt ihan hirveesti aikaa mennyt, mutta menihän siinä varmaan minuutti. Rasti löytyy ihan ilman ongelmia, vaikka mäki nouseekin hitaasti. 1:40 Anttoselle, +1:00.

8-9: Tilanne rauhoittuu, vaikka tuntuu pahalta. Suon ja mäen reunan kautta rastimäkeen, ehkä vähän pehmeesti ja oikealle. Mäen päällä pientä hapuilua, mutta rasti löytyy ilman isompaa kaivelua. Anttoselle puoli minuuttia. Paremmilla ennakoilla tästä niistettävissä sellanen +0:10.

9-10: Kympille lähdetään huolellisella suunnalla ja notkossa ennen rastia varmistetaan vielä. Rauhassa tullaan, varmuus jotenkin hävisi. Anttoselle 13 sekkaa.

10-11: Suunnalla taas alkuun sen enempää kiertelemättä. Puolen välin jyrkänteistä koppi ja rastimäki näkyykin melkein siihen ja siitä sit kovaa. Vaihteeksi Portin nopein, jään 9 sekkaa.

11-12: Ärsyttävä väli, valintana loivasti kaartuen vasemmalta. Yritän arvioida matkaa ja irtoan rinteestä varovasti, kun horisontissa näkyy korkeempi avokallioalue. Tulen vähän oikealle ja jään vähäksi aikaa ihmettelemään ehkä 30m ison mäen eteläpuolelle. Jotenkin en usko, että oon rastimäen vieressä ja kuikuilen jyrkänteen näköisiä paikkoja vasemmalta. Oon tässä varmaan sellaset 10 sekuntia. Vähänkin fiksumpi kaveri olisi mäen kyllä tajunnut, erottuu ihan selvästi ja avoimessa maastossa kauas. Kärki Leppävuori, tOde +0:36. Pummia tommoset +0:20.

12-13: Jotta ei pääse ylpeys tai harhakäsitelmät iskemään, pitää ottaa ainakin yksi kunnon pannu per rata. Rasti 13 on käytännössä viimeinen mahdollisuus tähän toimenpiteeseen. Toteutus puhtaasti: suunta aukolle, aukon reunaa tielle, kulmajyrkänteelle, mäen reunaa loivasti nousen, notkoa rastille. Toteutus virheensisältäen: Suunta aukolle, aukon reunaa tielle, tieltä summissa puskaan, lähimmän jyrkänteen oikealta reunalta mäen reunaan ja kiinni siinä taulu tyhjänä. Koska mäki näyttää vähän oudolta, päätän lisätä koukkua ja nousen sen päälle, kunnen tulen uralle. Loput kompassilla. Vähän laiskaa tekemistä jyrkänteillä ja siinä samaistukset ja niistä koukut. Kärkeen Anttoselle 1:41, virhettä ainakin +1:15.

Klassiset maalin lähestyminen, väsymys, keskittymisen herpaantuminen, tyytyväisyys, haastatteluvastausten pohdinta jne jne. Kaikenlaista pyöri mielessä ja ihan tiedostin tän, mutta ei riittäny enää voimia korjata tilannetta. Jännää.

13-M: Kompassi, mäki, rasti, kompassi, alamäki, rasti, maali. Kiitos.

Mann kan ikke være en kone.

“Man is a cord, stretched between animal and superman, a cord above an abyss”

“Man is not the dancer but the dance or the cord itself. What is great in man is that he is a bridge and not an End.”

Musikaalinen ja lihaksikas parikymppinen etsii escorttia lauantaille 14.11. Olethan pimeää pelkäämätön ja tykkäät vähän tiukemmista vaatteista.

Varsinais-Suomen lajihistoriasta on jäänyt iso pala maistamatta, kun ymmärsin vasta ensimmäisen kerran lähteä mukaan Nenänvalkaisuun. Tämä, järjestyksessään jo 19. tapahtuma, on Laitilan Jyskeen alajaoston Lähipusikkolaisten järjestästämä parisuunnistusiloittelu, joka nykykonseptissaan juostaan suunnilleen seuraavasti: Järjestäjän antaman maksimiajan (3h) puitteissa parit yrittävät saada kierrettyä mahdollisimman pitkän matkan. Matka mitataan kierrettyjen täysien lenkkien pituuksista. Ylimenevästä ajasta matkaa vähennetään 1000m / 6min. Lenkkejä oli kuusi kappaletta pituuksiltaan 4700m (-01), 4850m (-01), 2020m (-89), 3810m (-89), 7320m (-79) ja 3300m (-79). Suluissa oleva luku ilmoittaa kartan valmistusvuoden – huumori loppuu kuitenkin viimeistään kun kartan reunasta pääsi tarkistamaan kaikkien teosten lähteneen Raine Rantalan kynästä. Yhteislähtö pamahti kello 14:30 ja pari ensimmäistä lenkkiä uskalsi vielä läpäistä ilman lisävaloa.

Koska oli todennäköistä, että koko 26km ratasetti osoittautuisi hieman liian rajuksi, sain onnekseni ensimmäisessä kappaleessa ollella ilmoituksella parikseni lukujen kuninkaan ja tilastojen herran S. Slamenojan, joka ansioituneesti laski kilometrivauhteja minuutin välein. Vielä toisen lenkin jälkeen näytti hyvältä ja hairahtunut ajatus kaikkien latujen tamppaamisesta käväisi nopeasti mielessä. Sitten alkoi yö, Lupinet kytkettiin ohimoille luomaan valoa Valpperin synkkiin takametsiin ja niin kilometrivauhdit kuin miehetkin hyytyivät, alkoivat tehdä virheitä ja pohkeisiin ilmestyi kramppeja. Viimeiseen kartanvaihtoon päästiin, kun kolmesta tunnista oli jäljellä hieman vajaa 30 minuuttia. Valittavana oli 2,0 km:n ja 3,8 km väliltä. Edellisen lenkin loppu oli ollut tuskainen, joten valinnasta tuli kiperä. 3,8 km näytti vaikealta ja tulisi aiheuttamaan yliaikaa, mutta kuinka paljon? 2,0 km puolestaan jäisi vajaaksi, mutta saattaisi silti tuottaa paremman lopputuloksen. Lyhyen hiljaisen hetken jälkeen valinta kohdistui yhteistuumin jälkimmäiseen rataan, johon siihenkin upposi hieman yli 10min/km. Maalissa aikaa jäi käyttämättä 8 minuuttia, mutta siitä ei kuitenkaan hyvityksiä herunut.

Pari Hämäläinen/Ritasalo laittoi pelin sitten tiukille. Heillä kiertämättä jäi 3,3 km:n rata, eli bruttomatkaa kertyi 510m enemmän. Vaikeat uusimpien karttojen radat kuitenkin aiheuttivat viimeisen radan lopussa koukkendaalia ja yliaikaa kertyi neljä ja puoli minuuttia, josta sakotettiin siis noin 750m… Gôtt med seger!

Yksi sana: modulaatio.

Asiat, joista olin joskus innoissani:
- Vohvelit
- Kolikot
- Korkeat rakennukset
- Hissit
- Rahapelikoneet
- Pikkuautot
- Legot
- Kolmipyörä
- Matematiikka
- Mehujäät (kola-appelsiini)
- Näytteleminen
- Kruunukorkkien keräily
- Polut
- Kalastus
- Mittakeppien siirtely
- Eritasoliittymien suunnittelu
- Pillit
- Korttipelit
- Ydinvoiman vastustaminen
- Moni muu juttu, jotka nyt eivät tule mieleen, mutta jotka haluaisin varmaan myöhemmin lisätä.

Asiat, joista olen tällä hetkellä innoissani:
- Yösuunnistus

Syksy on palannut ja ottanut uuden erän elokuun voitokseen kääntänyttä kesää vastaan, joten kesänovellisarjankin alkaa olla parempi raahautua jo areenalle. Viimeksihän jäätiin suunnilleen siihen, ettei vielä oltu päästy juuri mihinkään, joten jatketaan siitä. Kaikenkaikkiaanhan kyseessä on jo kuitenkin kolmas kesänovellisarjan jakso. Tavoitteenasettelussa päädyttiin antamaan tälle osalle aikajakson maaliskuu – Tmiinusyksiviikko kattaminen.

Puglia – Highland Non-Stop

Maaliskuuhun herättiin sitten Italian Puglian maakunnassa, samasta huonesta legendaarisen Tiomila-09 kartantekijän Maths Carlssonin kanssa. Tässä vaiheessa en ollut erityisen tietoinen asiasta, mikä ehkä vaikutti siihen, että Mathsin kanssa käydyt keskustelut liikkuivat pääasiassa aiheiden rock-musiikki, suomen kielioppi ja ääntämys, ruotsin kielioppi ja ääntämys, suomenruotsin kielioppi ja ääntämys, grappa, viski, ruoka, juustot ja viini ympärillä. Suunnistusaiheesta keskustelu jäi vähiin myös leirin köyhän suunnistuksellisen annin takia – tehtiinhän samat treenit osittain jo vuonna 2007, kun pelipaikalla oltiin MSP:n kanssa. Varsinaisesti taitoelementti ei siis kiinnostanut, mikä näkyi suorittamisessa. Pitkässä kisassa pääsin lähimmäksi “tasoani” ja jaksoin uskoa Tiomila-unelmaan, vaikka tässä vaiheessa kehittynyt seurakaverituntemus huomautti tehtävän vaativan jotain muutakin kuin kevyttä läpänheittoa kaveriporukassa. Läpänheitto-osasto hoidettiin kuntoon MOC-kisasetin päätteeksi, kun IFK:n Finländaren-osasto otti kunnon grappa-turpeiset – any publicity is good publicity. Öykkäröinti tuotti tulosta: kun leirikonsortion jäsenet kukin vuorollaan nimesivät tulevan 10mila joukkueen, esiintyi kirjainyhdistelmä TM siinä viidesti. Heja Blåvitt kohosi soitetuimpien kappaleiden listalla.

Jos latteutta “väsynyt, mutta onnellinen” joskus saisi käyttää, käyttäisin sitä kuvaamaan tunnelmia Italian keikan päättämiseen naama edellä kotihetekalle. Henkisesti olin samojen treenien juoksemiseen aivan valmis ja fyysisestikin alkoi, jännä sinänsä, kunnon leireily leirielämineen vaatia veronsa. Tuollaisen parin viikon ohramehuvoittoisten palauttelun jälkeen lähdettiin sitten Skotlantiin vaihteeksi MSP:n kyydissä. Ennen lähtöä kävin ehkä noin viidennen kerran koulussa ja tein vaihtojakson ensimmäisen ja viimeisen pulpettitentin. GBG:ssä Italian leirin aikoihin vallinnut pieni talvijakso päättyi kotiinpaluun aikoihin ja Cityn kentällä sai takin ottaa kainaloon ja kävellä t-paitahihasillaan Ryanairin koneeseen. Koneeseen kävelin pää pystyssä, olihan viestikauden avaus Hallandsstafetten mennyt omalta osalta paremmin kuin uskalsin toivoa, vaikka Grusåttanilla en sitten ihan kaamiaa kulkua osoittanutkaan, kasi taittui tuonne 28 minuutin pintoihin. Joka tapauksessa managerin vihkoon oli ensimmäiset merkinnät saatu.

Skotlannissa tunsi taas olonsa kotoisaksi, sillä välitön negatiivinen palaute alkoi juosta heti viimeisellä siirtymällä juna-asemalta majoitukseen. Tai no kotoisaksi ja kotoisaksi, kyllä se GBG:kin alkoi vähitellen ihan lunastaa paikkaansa mun sydämmestä. Näkökannasta riippuen tätä voi pitää sitten hyvänä tai huonona juttuna. Jootota, msparmalaisten leisillä oli ihan peruspössis ja vaikka treenit olivat GB:n maajoukkueen veroista tasoa niin sellainen yleinen IFK:n laatuleima puuttui. Vaikea verrata, mutta hyvä leiri joka tapauksessa. Korvasin Grappan paikallisella elämänvedellä, mutta leirikännejä ei yksin tullut vedettyä. Yritys oli hyvää, mutta jouduin pitämään kivaa pääasiassa selvinpäin. Normaalisti en perusta sosiaalisesta paineesta, mutta nyt annoin sen vaikuttaa valintoihini. Fyysinen rasitus jäi vähäsen Italian leiriä kevyemmäksi, vaikka kisaa tälläkin kerralla juostiin. Loppumatka olisi sitten sopinutkin loistavasti Köyhää vituttaa aina – toteaman mainosmateriaaliksi lentokentällä yöpymisineen yms. nuukailuineen. Kuten aiemmin todettua tämä ei sopinut lainkaan imagoon. Luulin lisäksi tulevani vähintään kipeäksi, mutta jollain mandariineilla sieltä tultiin. En sitten tiedä miten fiksua tämän leirin ottaminen tähän taas oli, mutta koska halvat lentoliput saivat homman näennäisesti vaikuttamaan halvalta, eikä “järkevää” tekemistä ollut muutakaan hyppäsin rekeen.

Highland – Scania -rollercoaster

Tai no tavallaan säästyttiin sairauksilta, eli ei. Seuraava koettelemus oli nimittäin Spring Cup, johon lähdettiin taas lähestulkoon suoraan lentokentältä. Fiilis oli vähäsen epävarma, oman terveyden suhteen siis. Natstafetin juoksin vielä tuloillaan olevan flunssan herkistämänä, lauantaina en päässyt majoituksesta 500m:ä kauemmas ja sunnuntaina puristin väkisin viestin ankkuriosuuden IFK:n kolmosessa. Keskustelin taas manageri Puckin kanssa, myös näistä kisoista ja hän näki insatsini erittäin positiivisesti. En kuitenkaan ollut omaan liikeeseeni sunnuntain kisassa tyytyväinen, mutta en kyllä ollut ihan terveitten papereilla liikenteessäkään. Erityisesti kalvoi, kun GMOK1 meni ja ohitti tällä osuudella – mutta ehkä ensikertalaisena säästyin kovennetulta. Ajoittaiset välähdykset aiheuttivat kuitenkin liikehdintää laagissa ja aloin havaitsemaan a) pientä hermostuneisuutta seuransisäisen rankinglistan sijoilla 8-12 ja b) parempaa huomiointia samaisen listan kärkipään urheilijoilta. Ei varmaankaan tarvitse mainita, että tämän havaitsemisen jälkeen alkoi mailan grippiteippi kulua jokseenkin paljon nopeammin. Tiomilaan oli alle kolme viikkoa.

Sanotaan, että tao kun rauta on kuumaa. En tiedä fysiikasta sen enempää, mutta jos tavoitteena on kyseisen metallin taivuttaminen johonkin toiseen muotoon onnistuu se sitä helpommin mitä kuumempaa taottava aines on. Oman raudan lämpötiloista en tiennyt hevovvittujakaan, mutta nyt löin minkä jaksoin. Ade tuli SC:n jälkeen GBG:iin ja mehän suunnistettiin ja juostiin ihan reilusti. Mulla alkoivat olla jalat aika paskana, mutta sen myöntäminen tässä vaiheessa ei todellakaan ollut itsekkäälle ja tavoitteelliselle urheilijalle sopivaa käytöstä. Terveydestäkään en ollut ihan perillä. No Ade ei sentään vielä saanut mua ajettua monttuun, mutta hoidin homman itse kahdella 14h sisään vedetyllä kisalla kovahkon treeniviikon päätteeksi. Olin rikki, olin ihan paloina. Kipeä, jalkasoiro ja pääjumi. Tiomilaan oli pari viikkoa, olin siis pahasti kusessa.

Oliko sitten jumala, maaherra vai loordi Superkompensaatio, mutta viikossa tapahtui sitten jotain mitä en edes uskaltanut toivoa. Kaikki palaset tipahtivat koloihinsa. 7-manna oli viimeinen valintapaikka 10milaan ja jotenkin pystyin päättämään että unohtaisin kaiken muun. Tai ehkä se päättäminen ei ollut niin kova juttu, mutta se että se oikeasti onnistui. Vedin eläimenä. Otin happea ja se kulki suoraan nenästä pohkeisiin. Puhalsin ulos puhdasta kaasumaista maitohappoa. Puristin käden nyrkkiin vaihtopuomin ja leimantarkastuksen välissä. Heristin sitä alla rouskuvalle asvaltille. Siinä on saatana, syökää! Tuntui hyvältä, tuntui pelottavan hyvältä.

Aamulla sitten jatkettiin kisaa ja jossain vaiheessa, kun meidän laaki sitten oli maalannut kakkoseksi Pajunlehti sanoi, että haluaa jutella. Sitten se kysyi, että mitä mä sanoisin sellasesta että alottaisin 10milassa. Vaihtoehtoisia tapoja, joilla saattaisi saada aikaan samanlaisen reaktion: 1) lyö päähän puulla tai esim ällikällä 2) voittaa lotossa isosti 3) katsoa hymyilevää tyttöä alle 5cm etäisyydeltä. No mä vedin siis aika sanattomaksi siinä. Yskin vähän aikaa ja kysyin et jaa alottaa, ootko nyt ihan varma. Ja Pajunlehti oli ihan varma.